Translate

Sunday 26 February 2012

Finlandia-hiihto

Se olisi ensimmäinen massahiihtotapahtuma takana, noin kuukausi sitten tuli hommattua sukset ja touhuhan vei mukanaan välittömästi, joten sitämyöten tuntui kivalta idealta käydä hiihtämässä legendaarinen Finlandiahiihto. Perinteinen 50km oli matka, viimeisessä lähtöryhmässä ja melko hänniltä lähdettiin liikkeelle. Sakkia oli aikalailla matkaan lähtenyt, joten hyvin rauhallista menoa oli ensimmäinen kymppi. Hyvä niin, kiire ei ollut mihinkään, jos olisin keulilta lähtenyt homma olisi todennäköisesti lähtenyt lapasesta, itseni tuntien...

Keli oli hyvä, ladut hyvät ja huoltotoiminta mallikasta. Ainoa murhe oli 35km havuilla auennut side, jäätä oli päässyt pakkautumaan sinne jotenkin niin että yhtäkkiä lähti suksi alta. Onneksi tasaisella maalla eikä missään rinteessä joten pikku juttu, koputtelin siteen puhtaaksi ja sitten jatkettiin.

Kiireinen viikko ja perjantai teki sen että vasta la-aamuna ennen Lahteen lähtöä piti voidella sukset aamurähmät silmissä. Siitä syystä pitovoitelu vähän sinnepäin, mutta ihan ok siihen nähden toimi sukset vaikka lipsumista tapahtui enemmän mitä pitemmälle mentiin.

Alun sunnuntaihiihtelyn jälkeen lopussa oli paukkuja ihan mukavasti ja selkiä tuli kiitettävästi vastaan kun viimeisen kympin rutistin vähän kovempaa. Loppusuoralla piti tietysti ottaa näyttävä loppukiri vielä ja tehdä viimeinen kilpakaverin ohitus :)

Maalissa törmäsin tri-seurakaveriin ja sen jälkeen vielä Juha Mietoon, joka ystävällisesti suostui yhteiskuvaan. Huipensi kyllä koko reissun :D oli kuulemma väärät Rexit lyöty pohjiin kun niin kovin lumi pakkautui, iso-Jussi jyrisi eikä ihan tyytyväinen hiihtoonsa ollut :D


Monday 20 February 2012

Palautunut, ehkä

Joulun jälkeen alkoi aika rivakan nousujohteinen treenimäärän lisääminen. Marraskuun treeniviikot oli olleet edellisen kauden jälkeen kovin vaihtelevia ja tuli tehtyä ihan fiiliksen mukaan leppoisasti. Tiedossa oli myös tänne Osloon muutto työn perässä mikä aiheutti paljon askarreltavaa ja pohdittavaa. Kun työt saatiin täällä polkaistua käyntiin yritin myös ettei kovin isoa taukoa treeniin tulisi ja että pääsisi aloittamaan pk-kauden harjoittelun kunnolla. Ekat 2-3 viikkoa uudessa ympäristössä olivat uuvuttavia, oli niin paljon uutta opittavaa ja käytännön järjestelyä että saatoin tipahtaa klo 20-21 sänkyyn unten maille, eikä puhettakaan kummoisemmista treenailuista. Kuitenkin ekalla viikolla täällä näkyy sentään tulleen 36km juoksua, uuteen kaupunkiin ja asuinympäristöön on tuskin parempaa tapaa tutustua kuin lenkkeillen, sen varmaan tietää jokainen juoksuhommia harrastellut. 

Sitä seuraavia viikkoja leimaa tuo uupumus ja uusiin töihin keskittyminen. En missään nimessä halunnut riskeerata että olisin liian väsynyt uudessa työssä joka vaati kaiken keskittymisen ja 8 tuntia päivässä ehdottoman skarppina olemista. Siinä tein oikein tiedän nyt. 

Nälkä kasvoi treenamiseen, ja alkoi tutusti tuntua että pitäisi olla jo hyvän matkaa pk-kautta menossa jos meinasi ollenkaan ehtiä kesäksi kuntoon... no sehän ei ihan totuus ole, mutta tuokin tunne lienee kanssatriatlonisteille ja muille kestävyysliikkujille tuttua. 

Heti joulun jälkeen homma saatiin kuitenkin niinsanotusti uomiinsa, pyhien väliviikon työskentelin Suomesta käsin ja urheilukin maittoi kun sai kotikulmilla touhuta taas. Siitä tähän onkin tullut 5-10 treeniä viikkoon tuntimäärien vaihdellessa 6-11 välillä. Vähän liikaa vielä ailahtelua, pitkistä vaikea ajoittaa sille päivälle kun suunnitellut ja melko mahdoton mitään viikonpäivien mukaan menevää viikkosuunnittelua tehdä, noin joka toinen viikonloppu tulee lennettyä Suomeen työasioissa ja ne harvat viikonloput siellä on usein täynnä tapahtumaa oman perheen kanssa. "Pitkikseksi" onkin nyt muutamana viikkona muodostunut tiistai-aamun pyörällä salille -> juoksumatto -> spinningtunti-yhdistelmä. Siitä sitten töihin n. klo 9 eli koko rumba alkaa noin klo 6-6:30. Joka tunnilla olen kuitenkin sitkeästi ollut ja se on ehdottoman tärkeä senkin takia että saa edes kerran viikkoon pyöritellä. Tuosta tiistaisession toteutumisesta on työnantajaa kiittäminen, tuopa vähän tehojakin jos (kun..) usein tahtoo polkeminen fiiliksissä lähteä vähän käpälästä. Eipä tuo mitään, vähän tehoja jo hiihdon takiakin alkanut nostaa, tahattomasti tosin... Se se vasta raaka laji on jos niin haluaa!! 

La-su meni taas kotosuomessa köllien, joten tänään oli virtaa ja 20 kilsanen juoksulenkki takana tätä kun raapustan. Fiilis ollut viime viikkoina aika nopean nousujohteisuuden ja hiihtointoilun takia vähän juminen. Nyt pari määrällisesti kevyempää viikkoa takana, joten olo on palautunut, ehkä. Huomenna "pitkis"...


Wednesday 15 February 2012

Synttärit

Se olisi sitten päivitettävä blogipofiiliinkin ikä pykälällä kun uudet lukemat vaihtui tänään. Kestävyysurheilussahan on positiivista että tämän ikäisenä vasta hitaasti lähestyy parhaita vuosiaan... näin se kyllä ihan oikeasti vaikuttaa olevan. Tuorein esimerkki, ehkä vähän ääri-sellainen saatiin viime viikonloppuna kun eläkeläispyöräilijä Lance Armstrong otti toisen sijan Panaman Ironman 70.3 kilpailussa. 40-vuotiaana vai 41:kö hän jo on. Lance on mielenkiintoinen tyyppi ja äärimmäisen kova ja lahjakas kestävyysurheilija oli sitten douppari tai ei. Tämän totean sen takia että Lancen osalta se homma on niin sanotusti case closed, olen erittäin jyrkästi doping-hölmöilyä vastaan. Paitsi jos ihan oikeasti jonkun pihvi on klenbuterolilla mureutetusta naudasta...

Eikä vähintään sen takia Lance ole täälläpäin luupin alla että huhut vahvistuivat hänen osallistumisestaan Nizzan Ironmaniin jossa itsekin tulen olemaan viivalla! Voisi sitä heikomassakin seurassa raastaa... Tietää myös hillitöntä mediamylläkkää ja kaaosta Nizzaan, eiköhän se omalta kannalta ole hyvä vaan, tarkoittaa että katsojia on entistäkin enemmän ja kannustusta!


Viime viikolla tuli treenattua seuraavasti



Count:    7 Activities
Distance:    62,09 km
Time:    6:35:05 h:m:s
Elevation Gain:    770 m
Avg Speed:    9,4 km/h
Avg HR:    140 bpm

Thursday 9 February 2012

Sitten puraisi vielä hiihtokärpänen

Olisihan sitä tri-hommissakin pureskeltavaa yli tarpeen. Jottei kuitenkaan tylsää tulisi niin alotettin nyt sitten vielä tämä hiihto... eipä siinä mitään hyvä että aloitettiin, olen aivan ekstaasissa hiihdon tehokkuudesta! Oikein tuntee kun jokainen kynnelle kykenevä lihas tekee töitä ylämäissä varsinkin. Hieno laji! Jonkun 150km vasta saanut hommasta nauttia eli alkutekijöissään ollaan vielä ja tekniikasta ei taida olla oikein tietoakaan. Mutta eteenpäin pääsee ihan kelpo kyytiä, ainakin jonkun matkaa :) 

Finlandiahiihtoonkin on jo ilmoittauduttu, 50km perinteiselle. Mukava talvipäivä tiedossa kunhan keli osuu kohdalleen! Lahdessa odotan näkeväni ainakin joitain tuttuja tri-naamoja, onhan hiihto suosittu talven harjoitusmuoto triatlonisteillakin. 

Viimeiset kaksi viikonloppua ollut Oslo-Helsinki välin reissaamista ja viime viikonlopulla vielä itä-suomen keikka autolla 750km ratissa yhteen päivään. Eräänlainen kestävyyssuoritus sekin.. Harjoitustunnit toissa- sekä viimeviikolla pienemmät, joka toki sopi suunnitelmiin, takana oli 4 kauden tässä vaiheessa sekä määriltään että tehoiltaan kovahkoa viikkoa.


Viikko 5:

Count:    7 Activities
Distance:    48,80 km
Time:    6:13:56 h:m:s
Elevation Gain:    637 m
Avg Speed:    10,1 km/h
Avg HR:    138 bpm

Calories:    3.284 C