Translate

Monday 27 June 2011

Muuttojuhannus

Juhannus 2011 on ohi ja tänä vuonna se meni muuton merkeissä. Torstaina aloiteltiin ja tänään maanantaiaamuna herätessä alkaa tuntumaan että ihan ihmisten asuttama (ja yhden koiran) luola tästä pikkuhiljaa tulee. Taas sen oli ehkä vähän unohtanut miten paljon työtä muuttaminen teettää, mutta meitä oli reippaita nuoria hyväkuntoisia ihmisiä sitä tekemässä niin ei siinä kauaa ihmetelty kun tavarat oli vaihtaneet osoitteita, ensin vanhan asukkaan pois, sitten omat tilalle, ensin vaimokkeen ja sitten omat eli osoitteitakin oli kolme joista operoida.. loppu hyvin kaikki hyvin! 

Treeninkin kannalta juhannus oli täydellinen ajankohta käyttää muuttohäsellyksiin. Torstain julmetun tavaramäärän kantamisen ja siirtämisen otinkin ihan lihaskuntotreenin kannalta. Perjantai meni siivotessa ja ihmetellessä ja lauantaina pääsikin jo puhaltamaan jäljelle jääneitä höyryjä kahden tunnin/60km fillarilenkille Sipoon kauniita kesäisiä maanteitä pitkin. Sunnuntaina vielä leppoisa juoksulenkki ja käytännössä viikon tarvittavat harjoitukset saatiin tehtyä. Saldo 166 km pyörää, 16km juoksua, joista 3 pyörää, yksi juoksu ja yksi juoksu-pyörä-yhdistelmäharjoitus, viikon tunnit yhteensä n. 7h 35min.

Tänään olisi tarkoitus käydä hallilla ennen töitä, uinti jäänyt pienemmälle huomiolle viime viikkoina, osin tarkoituksella sillä muuttoasiat ynnä muut ovat jonkin verran kuitenkin rajoittaneet tekemistä ja varsinkin pyöräkunnon kasvattaminen ja ylläpito vaatii eniten huomiota nyt jo alkaneella kisakaudella. Ennen hallille menoa tulee kuitenkin mutka urheiluliikkeen kautta kun juuri muistin että uimalakkihan jäi Nastolan kisassa Iso-Kukkasen järveen... lilluu siellä varmaan vieläkin :) 

Saturday 18 June 2011

Raportti: Nastola triathlon 18.6.

Tänään käytiin vajaa perusmatkan kisa Pajulahden urheiluopiston ympäristössä, Nastolan nasevan järjestämänä. Hauskasti kisainfossa seuran ja kisan edustaja kertoi miten tämäkin, kuten niin monet muut tapahtumat, on alkanut aikoinaan muutaman kaveruksen keskinäisestä omasta pikku kisasta ja tänään kisaajia oli paikalla jotain 60. Hienoa että puskaradio toimii kun lajimme kuitenkin suomessa edelleen aika pieni, näin ihmiset löytävät tällaisia kilpailuja, jotka palvelevat erinomaisina harjoituskilpailuina kauden päätavoitteisiin tähdätessä, oli ne tavoitteet sitten mitä vaan. 
Eipä siinä, kovaa mentiin täälläkin ja ihan tosissaan taas sai painaa ettei ihan heittopussin roolissa maaliin raahaudu. Omalla kohdalla sain toistamiseen yllättyä positiivisesti uinnista, josta näyttää tätä menoa kehittyvän paras osa-alueeni... saman havainnon tein HelTri-cupin rykäisyssä pari viikkoa sitten. Se on älyttömän palkitsevaa, kun viime vuoden kevät ja kesä meni uimaan oppiessa! Oikeasti siis ihan nollista lähdettiin, edes mökkisammakko ei ollut hallussa ja pelotti helvetisti heti kun jalat eivät ylttäneet pohjaan. Tosin lisättäköön että sunnistus ja suoraan uiminen vielä vähän niin ja näin, poijulta takaisin tultaessa olin ensin muiden linjasta parikymmentä metriä keskelle jorpakkoa päin, sitten törmäsin nokkakolarina vastaantulevaan...
No näillä nopeilla matkoilla näin, puolimatkalla jo sitten pyörän ja juoksun rooli tulee olemaan vieläkin paljon suurempi. Virallisia tulokisa odotellaan tietysti vielä, mutta olin pakannut mukaani kauniin ajanottajan :) joka teki tarkkaa työtä ajanoton kanssa ja sai ajoiksi: 16:27, 1:08:47 (sis.vaihdot), 40:57, tot. 2:06:11. Matkathan olivat 900-36-8. Uinti oli helppo rantaviivaa pitkin poijulle ja takaisin, rannasta T1:lle oli n.300m matka. Pyöräosuus melko vaativa, nousua ja laskua jatkuvasti eli rytmiin oli vaikea päästä. Sateen jälkeen myös tie osittain märkä mutta se ei haitannut oikeastaan lainkaan. T2 samassa paikassa kun T1 ja juoksu kaksi kierrosta pururataa jossa kaksi jyrkkää mäkeä, kaikkiaan hyvin kevyt reitti muuten. Juoksu tosin lähti todella nahkeasti liikkeelle ja toisella kierroksella vasta sain kunnolla jotain koneesta irti, siitä johtuen hyvinkin vaatimaton aika.
Näin Nastolassa, seuraava etappi Kisko 2 viikon päästä. Urheilemisiin!!! 

Ja lisäys tulokset tulleet, hienosti oma ajanotto 2 sekunnin tarkkuudella :) 
http://www.nastolannaseva.net/Triathlon2011

Sunday 5 June 2011

Avovesikausi auki!

Tänä viikonloppuna oli suunnitteilla käydä Kuusijärvellä kokeilemassa uintia uudessa märkäpuvussa ja samalla veden lämpöä.. lämpötila-asia oli hiukan kysymysmerkki mutta aika vakuuttunut olin että viimeisten lämpöisten päivien jälkeen olisi takuulla uimakelpoista. Ja yllätyinkin kuinka lämmintä olikaan, no osaksi märkäpuvun takia varmaan jossa siis uin tänään elämäni ensimmäistä kertaa. Mikä kokemus. Hetkessä livuin keskelle jorpakkoa ja fiilis oli kun pikkupoikana kun ensimmäisenä kesälomapäivänä pääsi nauttimaan vapaudesta. Silmänräpäyksessä kaikkosi kaikki peikot avovedessä uimisesta. Pärjäisikö siellä pimeässä vedessä? Keskellä järveä on syvää, ei siellä ole päätyjä eikä rataköysiä, mitä jos jotain käy, puku alkaa vuotaa tai jalat kramppaa? Ei hätää. Homma sujuu kuin tanssi. Ja puku tosiaan selvästi kelluttaa ja suorastaan lennättää eteenpäin! No, osa on varmaan sitä pikkupojan innon ja adrenaliinin sekoitusta mutta kuitenkin. Taas yksi upea uusi kokemus tämän lajin parissa. Ei tästä vaan saa tarpeekseen. Päinvastoin. Sitä haluaa lisää, lisää.
Muutamia muitakin märkäpuku-uimareita oli järvessä availemassa kesää, ja keli siihen oli tänään täydellinen, aurinkoinen ja lämmin ja ranta täynnä iloisia ihmisiä. Nyt on tämä lutakko testattu, tiistaina kisataan cup-rykäisy ja otetaan oikein aika. Kauden ensimmäinen tri-skaba siis!

Viikko muuten sujunut monipuolisesti, hiukan käänteisesti kun alkoi tiistaina pitkähköllä pyörälenkillä Porvooseen ja takaisin, jatkui keskiviikkona kohtuu kovatehoisella pyörä-juoksu yhdistelmäharjoituksella, torstaina seuran pyöränkäsittely/mäkitekniikkatreeneillä, perjantaina juoksulla töihin ja sieltä takaisin, ja tänään tuolla uinnilla jota tuli ehkä n. 1,5km karkeasti arvioiden. Yhteensä n. 8h40min tehokasta puuskuttelua meni noihin. Huomenna uuteen viikkoon ja pikkuhiljaa kuntoa terävöittämään kauden pääkisoihin joihin enää 1,5-2kk aikaa!!! 

 

Wednesday 1 June 2011

Kesäkuun ensimmäinen

On myös viimeisen nykyisessä kodissa asuttavan kuukauden ensimmäinen päivä. Kotirintamalla tapahtuu, miksi on blogikirjoittelukin jäänyt vähemmälle huomiolle. Juhannuksen jälkeen muutamme elämäni naisen kanssa yhteen. Loppuiäksemme. Kiitos sinulle, rakas Hannele kun olet olemassa ja myös niin aidosti kiinnostunut tästä triathlonharrastuksestani vaikka se vie meiltä aikaa pois. Kokisin kuitenkin että enemmän se antaa kuin ottaa. Niin, tuo muutto vie paljon huomiota tällä hetkellä mutta toki harjoitella ehtii riittävästi. Enemmän siitä on aikaa vienyt erilaiset työkuviot, viimeksi 4 päivän matka Sloveniaan ja Venetsiaan viime viikolla. Upeita maisemia ja keli mitä parhain, suosittelen kaikille lämpimästi Sloveniaa kesän lomakohteeksi vaikkapa.Tulee vaan helposti morkkis kun tuollaset reissut katkaisevat treeniä vähän, mutta en usko että sillä loppujen lopuksi oli kovin huonoa vaikutusta (no paikallisia viinejä olisi voinut maistella vähän vähemmän), hiukan jalat tuntuneet väsyneiltä kevään mittaan, ollut vaikea välillä tuntea olevansa täysin 100% palautunut. Joten muutaman päivän lepo on välillä ihan paikallaan. 

Viime viikolla kävin isäukkoa morjestamassa Hämeessä, toisen kerran poljin tuon n. 100km matkan pääosin vanhaa kolmostietä pitkin. http://connect.garmin.com/activity/87755299
Kertoo ainakin pyöräkunnon kasvaneen kun reppu selässä (kevyt toki, työkalut ja yöpymisvälineet mukana) tuo matka kulki 30,7km/h keskarilla ja aika heittämällä meni. Samanlaisia fiiliksiä tuli eilen Porvoossa käydessä kun takaisintulomatkan vielä pystyi puristamaan reippaasti, n. 32km/h keskinopeudella. Ehkä lisäboostia antoi jokirannan kahvilassa nautittu jätski ja kahvi? http://connect.garmin.com/activity/89197854 Kehitystä tietää tapahtuneen kun viime kesänä tuollaisilla etäisyyksillä 30km/h keskarin saavuttaminen oikeasti vaati aika paljon. No viime kesänä vasta koko triathlonia ja varsinkin pyöräilyä aloittelin joten se siitä. 


Huomenna vuorossa seuran pyöränkäsittelyyn ja mäkitekniikkaan keskittyvät treenit, mielenkiinnolla odotan mitä uutta ideaa voisi sieltä vielä saada. Tiedän että yksi syy pyörävahvuuteni paranemiseen on että olen hakenut nimenomaan voimaa polkemalla mäkiä putkelta, välillä tasaisellakin pitkiä pätkiä isoilla vastuksilla ja hiomalla sitä teknisesti. Silti varmaan huomenna opin taas tehneeni jotain väärin... siinä taas lajin suola kiteytyy, on niin uskomattoman paljon opittavaa että kuka uskaltaa päteä olevansa täydellisen valmis ja tietävä tässä lajissa ei todellisuudessa ole muuta kuin pahasti metsässä ajatustensa kanssa :) 

Eli paljon tapahtuu ja vauhti vaan kiihtyy kesän edetessä, ensi viikolla HelTri-cup osakilpailuna rykäisy eli sprinttikisa. Sitä seuraavalla viikolla todennäköisesti Nastolassa. 

Hikoilemisiin, toivottaa