Suksilla Oslossa

Nyt tärähti sitten viikonloppuna Osloonkin sellaiset lumisateet, että lauantaina pyryn tuskin kunnolla laannuttua oli iltapäivällä suunta ladulle. Latuja ei oltu sillä tutulla pätkällä jolle suuntasin vielä tehty, mutta hiihtäjiä oli mennyt/meni sen verran että hyvin hiihdettävä joskaan ei tietenkään optimaalikuntoinen latu oli olemassa. 

Pikavoitelu riitti tällä kertaa jotenkuten, pito loppui osin kyllä ennen aikojaan mutta hauskaa oli päästä sivakoimaan. Ja ah niin raskasta, ihan hyvä vaan että sai sykettäkin nostettua hiukan, niin paljon on viime kuukaudet alakierroksilla työskennelty että kovin tuntuu olevan kropalle vaikeaa hapokkaammilla sykkeillä jaksaa. Tehojen nostatus treenissä siis pikkuhiljaa varmaan ihan tervetulluttakin, ihmisen laiska keho tottuu muuten hyvään liian nopeasti. 

Harmillisesti heitti suojan puolelle melko heti lumimyräköiden jälkeen, ja nyt on jo iso osa sataneesta lumesta sulanut. Kuitenkin netin latuinfosta tsekkasin tänään että sama reitti vielä hiihdettävissä ja jopa prepattu tänään, siispä töiden jälkeen kävin heittämässä samaisen lenkin kun lauantaina. Vaan oli sellaista lipsuttelua että ihan yhtä kivaa ei tänään ollut, taisi mennä ihan väärät mönjät ja taas hiukan liian nopeasti sutaisemalla suksiin. Eipä mitään reilun tunnin oikein hyvän jumpan siitä silti sai, mikä on pääasia, alkaa näyttämään kyllä siltä että ei noita lautoja ole näihin jalkoihin luotu noin muuten, meinaan on sellaista taaplaamista teknisesti meikäläisen rämpinä. 

Tästä kuitenkin kohti 3kk päässä siintävää Birkebeinerrennet:iä... 

Hiihtokausi avattu, ja vähän muuta koska lähti teksti lapasesta

Vietin viikonlopun Helsingissä ja juuri ja juuri pääsin lumimyrskyn alta perille torstai-iltana. Pe ja la olikin muuta tärkeää menoa joten suksille ei päässyt heti ja eihän ladutkaan ilmesty itsestään lumentulon jälkeen vaan kyllä siinä päivä-pari taitaa yleensä mennä kun pohjat tehdään ja urat vedetään. Sunnuntaina ajattelin koittaa Paloheinään kokeilemaan, kunnes juoksufoorumista luin jonkun käyneen Vuosaaren mustavuoren lenkillä jolla ladut oli kuulemma ok! Ponnahdin siltä istumalta kaivamaan sivakoita naftaliinista ja annoin niille pikavoitelun, vähän luistoa ja suurinpiirtein vallitsevan lämpötilan pitoa ihan käsipelillä sen ihmeempiä sulatushifistelemättä, halusin vaan ottamaan vähän tuntumaa ja iltakin oli tulossa. 

Lenkki oli tosiaan vähintään tyydyttävässä kunnossa, ja 5 kertaa tuon 2,125km pitkän rinkulan sudin menemään. Nopeasti löytyi tuntuma (mitä nyt ensimmäisen 300 metrin jälkeen heitetyt pikku pannut), viime tammikuussahan sukset hommasin, ennen sitä olin hiihdellyt viimeksi armeijassa 10 vuotta aikaisemmin.. Pitoakin löytyi sen verran mitä nyt tuolle lenkille tartti ja enne seuraavaa vedetäänkin enemmän pro-tyyliset soosit pohjiin. Sivakat lähti aamulla mukaan tänne Osloon, jossa vielä ei lunta suomen lukemissa, itse asiassa viime viikolla tuli yksi hyvä myräkkä mistä suurin osa suli pois joten paljon ei ole vielä latua vedetty ainakaan lähimaastoon. Eiköhän lähiviikkoina kuitenkin ala uraa löytymään jos lunta saadaan lisää! 

Muuten ollut pari viime viikkoa rikkonaista treenailun suhteen, paljon matkustamisen yms. takia, joten treenirunkoni mukaisiin viikkomääriin en ole läheskään päässyt, kuitenkin keskittynyt tekemään ne muutamat treenit laadukkaasti. Meni viikkosyklit muutenkin hiukan sekaisin lyhyen flunssan takia, jonka jälkeen suunnitellulle kevyelle viikolle tuli reilu 10h jumppaa, eli vähän haetaan uomia taas maltilla. Pk-määrää saanut kuitenkin kaikkiaan ihan kiitettävästi tehtyä ja harjoittelu ollut ainakin monipuolista, muutaman kerran käynyt jopa salillakin tekemässä enimmäkseen keskivartaloa, mutta myös vähän muuta voimahommaa, sitten työmatkapyöräilyä, keskiviikon aamu-spinningit, 1-2 uintia viikkoon, 1-2 juoksua, joogaakin tullut vähän otettua ohjelmaan. Kunhan saa taas hiihtämisen päivittäiseen tai lähes päivittäiseen ohjelmaan, tippuu melkein kokonaan juoksu pois ja pyöräily myös, toki trainerilla pitää sen kerran viikkoon olla että pysyy tuntuma ja saa lajinomaista treeniä. Uintia olisi tarkoitus lisätä paljonkin, tiedän että ainakin pitäisi, koska sen kehitys on polkenut vuoden verran aika paikallaan tekniikan suhteen... jotta saisi täysmatkalla uinnin edes alle 1:10 olis altaassa oltava paljon nykyistä enemmän. 

Noniin, jo meinaa lähteä sivuraiteille juttu taas kun intoa riittää naputella. Pysykäähän kuitenkin kanavalla, bloginkin suhteen on kaikenlaista jännittävää suunnitteilla, eli radikaaleja muutoksia on luvassa...! ;) 

Loppuun vinkki: kannattaa sieltä edelliskesän kaivaa niitä maaliintulo- ym. onnistumisia ja hyviä muistoja sisältäviä kuvia kun alkaa tossu talven pimetessä välillä painaa. 

Kiitos rakas tästä "häämatkallamme" ottamastasi kuvasta hetki maaliintulon jälkeen :) 

Maastopyöräilyä!

Ei ole varusteet jotka ratkaisee voin vakuuttaa kun tänään tuli sateessa seikkailtua uusia reittejä Norjalaisessa erämaassa 20 vuotta vanhalla uskollisella maasturilla :) kestää kestää... sieltä täältä nitkuu ja hankaa aina joku välillä mutta jeesusteippimentaliteetilla pääsee kyllä pitkälle. 

Flunssaa on siis tässä taitettu viikon mittaan ja kyllä se eilen oli jo aika hyvin tiessään. Tänään siis ajattelin jonkunlaisen pitkän treenin tehdä. Ulkona oli aamulla utuista ja tihkusateli niinkuin oli luvattu. Juoksulenkkeily ei oikein iskenyt tähän päivään, keli oli kuin tehty maastopyöräseikkailulle! Kattelin karttakirjaa aamukahvilla ja päätin lähteä Maridalenin suuntaan, koska en ole sitä tietä koskaan mennyt. Niinpä siis ensimmäinen vajaa tunti vierähti maantietä polkiessa, ja ihmeen hyvin tuota vanhaa traktoria pystyy vauhdilla painelemaan maantielläkin, jopa nastoilla! (Jotka vielä eriparia, edessä kapeampi ja takana kunnon leveä talvitela :) ) 

St. Margarethakirkenin rauniot reitillä, arviolta 1100-1200 luvulta

Tuon Maridalsveienin kun olin päätyyn ajanut, lähti polku metsään kohti jotain näköalamestaa en nimeä muista, jonne olisi 15km. Lähti heti sellainen ylämäkisavotta että ajattelin jaahas, saattaa mennä tovi siihen viiteentoista... metsässä oli vastassa taas mitä upeinta luontoa. Pauhaava koski putouksineen, yläjuoksuun ajaessa tulin näyttävälle vanhalle padolle. Sen jälkeen polku kävi niin extremeksi että tämän päivän varusteilla ja sateisissa olosuhteissa ei ollut jakoa jatkaa. Isoa juurakkoa ja kiveä, kävellen olisi mennyt paremmin se polku.. 

Takaisinpäin sitten vaan ja aina takaisin maantielle, jolta pienen loopin jälkeen (Gamla maridalsveien) takaisin alunperin tullulle tielle, ja siitä metsään uudelle polulle, jonka kylteissä oli jo vähän tuttuja paikkojennimiä ja kilsat näyttivät siltä että tulee sopivanpituinen lenkki. Taas onnistuin löytämään pitkää ja jyrkkää ylämäkeä (niiltä ei voi täällä välttyä joten se siitä) ja lopulta Holmenkollenin virallista 50km latupolkua pitkin sitten lähdin menemään (aika rajun tuntuinen reitti, pitänee mennä lumen tultua piiskaamaan sinne itseään suksilla...) 

Ullevålseterille kiivettyään pääsee Holmenkollenin olympialadulle.

Vajaa 3 tuntia koko hommaan meni ja hauskaa oli koko rahan edestä! Hetken oli - nyt ei enää yhtään ikävä maantiehommia, kyllä tuolla korvessa saa tosiaan pitää hauskaa, haastaa itseään ja nähdä upeaa luontoa. Ei hassumpi sunnuntai. 

Flunssan kourissa

Ääääh. Taisin turhan kovan saunassa löylyämisen päälle istua hetken liian pitkään parvekkeella viileällä penkillä lauantaina. Nyt nimittäin nokka umpitukossa ja päästä heittää, tai oireet ilmeni jo sunnuntaina, tunnin vk-juoksulenkin kerkesin kyllä heittää mutta iltaa kohden alkoi oireet olla selvät. 

Mennään PK1:sen viimeisen kolmanneksen kolmatta eli kovinta viikkoa, tai tulisi siis olla suunnitelman mukaan, mutta nyt taitaa pari päivää mennä potiessa. Nämä ne on niitä hankalia paikkoja kun on vaivalla suunnitellut koko vuoden aikataulutuksen, niin nyt pitäisi sitten tilannetta modata jotenkin, sillä 11h määräviikko ei nyt tosiaan tule kyseeseen... tästäkin tilanteesta on tullut jotain opiskeltua ja taas kerran ylläri pylläri koulukuntia on miljoona mutta fiksuinta lienee sairastaa kunnolla pöpö pois, sitten taidan siirtyä ensi viikon kautta joka olisi kevyt palauttava muutenkin, PK2:een. Eli oikeastaan ei niin huonoon saumaan sattunut kun alkuun tuntui tämä, tiedä vaikka tuollainen 11-tuntinen viikko olisi ollut tähän kohtaan vielä vähän liikaa ja paikat tai yleisolo menneet turhan jumiksiin. 

Nämä yleensä minulla kestää kolmisen päivää jonka päälle pitäisi ottaa yksi kokonainen ylimääräinen päivä lepoa ja sitten hitaasti käyntiin. Eli perjantaina viimeistään liikutaan, kenties jo aiemmin voipi mennä joogaan tai salille vähän corea tekemään. 

No, onneksi ruotsissa työskentelevä työkaveri oli jättänyt kokouksessa käydessään työpöydälleni tähän tilanteeseen täydellistä luettavaa, onneksi en ollut vielä ehtinyt omaan hyllyyn hankkimaan Maccan teosta! Eipä muuta kun jalat seinälle ja kirja syliin... :) 

2013 on jo täällä

Kiitän vielä itseäni ensi vuonna, itse asiassa kiitän nyt jo, että tänä vuonna maltoin oikeasti suunnitella koko harjoitusvuoden jaottelun pk-, kkvk-, kk ja niissä vielä tarkemmin pilkottuihin lohkoihin. Nyt oikeasti tuntuu harjoittelu todella stressittömältä, kun on suunnitellut kunnolla ja aloittanut rauhalliset pk-treenit ajoissa. 

Tässä mielessä, 2013 tulisi jo nyt olla ajatuksissa vahvasti läsnä ensi kesänä itsensä tikkiin haluavilla. Aina ei ole suunnitteleminen helppoa, tai se vielä on, mutta sen noudattaminen ei todellakaan muun elämän pyöriessä ympärillä. Ei kuitenkaan hätää, kun on suunnitelmansa kalenteriin tehnyt, pääsee jokatapauksessa helpommalla. On kuitenkin hyvä tiedostaa että se ei ole mikään täydellinen kaava, vaan suuntaa antava ohje, joka pitää harjoittelun oikeissa uomissa. Jokaikisellä on muita velvotteita elämässä sen verran paljon että harrastaminen on saatava sulautettua joukkoon nostamatta sitä ikäänkuin korkeammalle jalustalle. Mitä pikemmin tämän hyväksyy tulee treenaamisesta maistuvampaa ja rennompaa. Ja ennenkaikkea - tuloksellisempaa! Tärkeintä koko hommassa on kuitenkin aina - että siitä nauttii, hetkessä, siinä ja silloin kun on tekemässä. Ja mitä paremmin on suunnitellut etukäteen, sen helpompaa ja nautittavampaa harrastaminen on. Yksinkertaista, eikö? :) 

Eikun suunnittelemisiin ja kohti menestyksekästä seuraavaa urheilukautta! 

Sognsvann pitkiksellä tänään. Paikallisen seuran kanssa parit uinnit oli loppukesästä, kuvassa näkyvä laituri kääntöpaikkana ja paluu kuvasta vasempaan järven päätyyn muutama sata metriä

Vantaan maraton 14/10

Tulipa sitten juostua neljännen kerran Vantaan maraton, ja olipa taas kerran tunteikas seikkailu. Riipaisevat 42 sekuntia jäätiin viime vuonna juostusta ennätyksestä, eli vielä ei ole oikeastaan yhdelläkään matkalla parannettu ennätyksiä viime vuodesta. Pitänee vielä joku syyskisa kiikaroida...

Tässäpä tarinaa jaettuna noihin neljään kierrokseen. 

1. Kierros: Koneen käynnistelyä
Lähdin suht edestä liikkeelle, joten heti lankulta pääsi juoksemaan omaa vauhtia. Reippaasti mutta maltillisesti lähdettiin, vauhti 4:30 tietämissä. Tarkkailin suht alusta alkaen sykkeitä, olisin toivonut että saan heti juostua rennosti ettei yli 160 nousisi sykkeet. Testeissä en ole ollut mutta aerobinen kynnykseni juostujen kisojen ja tuntemuksen mukaan lienee 157-158 paikkeilla. Viikon soutelu- ym. treeneistä pakarat kummallisen kipeät, joka alkoi hiukan vaivaamaan heti alusta, ja ensimmäinen kierros menikin rauhallisen ja rennon rytmin hakemiseen. 1. kierros 48:10. 

2. Kierros: rytmin hakemista, sykkeen tarkkailua

Sykkeet oli tässä vaiheessa vakiintuneet n. 164 tasolle eli tiesin olevani hiukan liian kovilla sykkeillä menossa mutta henki kulki vaivattomasti ja rytmi oli löytynyt joten syytä löysäämiseen ei tuntunut olevan. Löysätä kuitenkin jo tässä vaiheessa olisi pitänyt, toinen kierros 1:37:17 eli tismalleen samaa virhettä olin tekemässä kuin vuosi sitten... (väliaika silloin 1:37:03) 

3. Kierros: taistelu alkaa

Tässä vaiheessa tiesi ettei loppu tulisi taas olemaan kovinkaan helppo, mutta usko vauhdin pysymiseen oli vielä. Mitä pidemmälle kolmas kierros eteni sen pahemmalta alkoi kuitenkin tuntumaan ja energiat loppumaan, mitä en ihan ajoissa tajunnut. Reilummalla urheilujuoman nauttimisella huoltopisteillä olisi paljon ollut pelastettavissa. Ensimmäiset ajatukset kävelystä olivat taas kerran vahvasti läsnä. 3. kierrokseen meni silti 53 minuuttia eli vauhti hidastui reilusti, kuitenkin osin tahallisesti, sillä tarkkailin sykettä ja tajusin että nyt on voimia säästettävä jos meinaa vielä juosta kunnialla viimeisen kierroksen.

4. Kierros: väkisin loppuun

N. 32km kohdalla oli jo tosissaan vaikeaa, ja loppu oli täyttä tuskaa. Ensimmäiset kävelyaskeleet huoltopisteellä n. 35km kohdalla. Pakotin itseni takaisin hölkkään mutta eteneminen muuttunut taaperrukseksi ja vauhti vaatimatonta. Garminin virtuaalivastustaja saavutti vääjäämättä ja paineli ohi, 3:25 tavoite oli täten mennyttä. Taisi olla myös ennätyksen alitus, tuntui kun toisen kerran antauduin kävelyyn. 
Viimeisellä huoltopisteellä kaksi mukia yrheilujuomaa ja yksi vettä, energiaa palautui hiljalleen mutta liian myöhään. Sekuntipeliksi menisi ennätyksenkin suhteen ja kirosin taas typerän vauhdinjakoni. Viimeiset 2 kilometriä väkisin juoksin kumarassa minkä jaksoin, viimeisen kilometrin suu vaahdossa voin sanoa antaneeni kaiken mikä sillä hetkellä jäljellä oli, ainoa mikä vielä ajoi kirittämään oli pieni mahdollisuus ennätykseen, joka karvaasti jäi kuitenkin 42 sekunnin päähän. 

Tulos kuitenkin positiivinen, ja olen tyytyväinen että kohtuuhyvän taistelumielen sain itsestäni kaivettua vaikka syvällä käytiin. Minulle tämä ei ollut pitkän kauden päätös, vaan uuden alku, sillä off-seasonit on jo vietetty elo-syyskuussa, ja nyt ollaan hyvän matkaa menossa uuden kauden pk-harjoittelussa. Kunto ja olo luo siis lupaavaa oloa talven harjoitteluun, ja fiksulla vauhdinjaolla olen nyt jo 3:20-3:25 maratonvauhdissa. Tekisikin mieli löytää äkkiä uusi paikka kokeilla homma uudestaan... 

Vantaalla järjestelyt 10/10, turhaan en ole 4 kertaa nyt tämän juossut, takuulla yksi parhaiten toimivia ja nopeimpia reittejä. Eli uudestaankin tullaan! 

Kokonainen...

En tiedä mikä mielenhäiriö pukkasi mutta kyllä vaan sittenkin täydelle mennään Vantaalle. En osannut oikein päättää ja laitoin vaimolle tekstarin "kokonainen vai puolikas?" Hän ei tajunnut alkuunkaan, mistä oli kyse mutta kuuliaisesti vastasi "kokonainen tietenkin" :) No, ehkä hänellä joku aavistus oli, ja tuntee minua sen verran että jos mitä vaan pitää mennä tekemään ja vähän empii pitäisikö tehdä homma kokonaan vai vaan puoliksi niin yleensä kyllä koko duuni tehdään :) 

No joo eiköhän lopullinen päätös kuitenkin ihan omassa päässä kypsynyt lopulta ja en tiedä, alkoi kai tuntua sittenkin jollain tasolla mahdolliselta käydä ennätyksen kimppuun, ainakin yrittää kunnolla! Treenit sujuu varsinkin juoksun osalta vahvan nousujohteisesti taas ja matkaakin tulee helposti ilman isompaa väsymistä. Puolimaralla tiedän aika satavarmaksi pystyväni 1:35 hujakoille tällä hetkellä eli sillä matkalla tulisi todnäk ennätys mutta ei se oikein vaan niin kovasti matkana kiehdo enää, niin kovin lyhyt... 

Kokonainen vai puolikas

2 viikon päästä Vantaan maraton ja sopivasti olen silloin maisemissa Suomessa joten ajattelin heti käyttää tilaisuuden hyödyksi ja käydä juoksemassa tässä hienossa tapahtumassa jossa olen jo 3 maratonia juossut, ensimmäiseni sekä ennätykseni viime vuonna. Kisalla on siis kieltämättä paikkansa sydämessä! 

Tänä vuonna kuitenkin ajattelin juosta puolikkaan täyden sijasta, ihan en ole vielä päättänyt mutta kai pikkuhiljaa pitäisi... ja puolikkaan kannalle tuo nyt todennäköisesti kääntyy, muutamasta syystä: Treenimäärät maltilliset olleet nyt, kauden jälkeisestä melkomoisesta sekä fyysisestä että henkisestä ylirasituksesta johtuen. Mara kyllä menisi varmana kohtuupienin vaurioin läpi mutta koska ei taideta olla lähellkään ennätyspotentiaalia en näe motivoivaksi lähteä raastamaan muuten vaan. Puolikas taas saattaa nyt mennä ihan kohtuuhyvinkin, juossut vähän lyhyempää lenkkiä enemmän ja mitä lyhyempi sen oikeastaan kovemmalla teholla, juurikin hakien vähän vauhtikestävyyttä puolimaratoniin. Ja puolimaratonista on hampaankolossa tavaraa niin että piisaa, keväällä olin Keskuspuisto-Olarikierroksella hyvinkin ennätysvauhdissa mutta päivän kunto ei antanut myöten tarpeeksi ja lopussa hyydyin rankasti. Pari viikkoa sitten juostu Vuosaarijuoksukin meni vähän sunnuntaihölkäksi. Eli virallisesti 1:40 on vielä puolimaralla puhkomatta (viime vuoden Vantaan maralla kylläkin puolimatkassa 1:37 mutta tavallaanhan sitä ei lasketa..) ja se nyt ei pitäisi kovin paha rasti olla. Eli Vantaalla nähdään!  

Muuten kuuluu sellaista että sadetta piisaa Norjan maalla sen verran että maantiepyöräilyt olleet viime viikot jo tosi vähissä. Tänään kuitenkin keli salli ja tuli taas herkuteltua koko rahan edestä nousulla Holmenkollenille ja edelleen Tryvanniin reiluun 500 metriin. Hapokasta! :) 

http://connect.garmin.com/activity/228962616

I ♥ your blog

Tällainen homma kiertää blogiavaruudessa ja koska minut mainittiin Toffen blogissa tunsin että on veivattava sama eteenpäin. 

Juttu menee siis seuraavasti:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

1. Kiitos siis jo yllämainitulle :)

2. Ensin mainittava http://jupis.blogspot.com/ tuttu kaveri useimmille vähän aikaa harrastaneille, kokemusta ja vinkkiä riittää aloittelijoille ja blogi monipuolinen teknisine lisämausteineen, satulanrakennusprojekti oli erityisen kiinnostava.

Tri-vaimon blogi käsittelee Arjan omaa harrastusta, miehen joka tämän hetken kirkkaimpia suomalaisia triathlonisteja ammattilaisuraa sekä perhe-elämää siinä välissä. Miellyttävä ja käsittämättömän energinen perhe.

Vähintään yhtä energinen perhe asuu Pian luona, jossa hän ja miehensä Pete ja nykyisin myös poikansa kaikki harrastavat lajia ja varsin omistautuneella asenteella :) 

Harvoista mutta sitäkin perusteellisemmista ja laadukkaista blogipäivityksistä kirjoittava, urheilijana ja ihmisenä eräänlainen "esikuva" jos niitä nyt tässä iässä ihmisellä voi olla ja miksei voisi, on tietysti http://www.chrissiewellington.org/ Suosittelen muuten lukemaan kirjansa "A life without limits" 

Uusi tuttavuus mutta sen verran kiinnostava että ansaitsee samantien maininnan on amerikkalainen ultra-triatlonisti Rich Roll. Kaveri pisti huonoille elämäntavoille pisteen, uudisti ruokavalionsa ja elämäntyylinsä muutenkin täysin eikä suorittanut ironmaniä, vaan tupla-sellaisen heti kärkeen. Mielenkiintoista juttua myös veganismista ruokavaliona ja sen tuomista omista lisähaasteista. 

3. jep. :)

4. Toivon että tässä mainitut ainakin suomalaisbloggaajat :D jakavat hommaa eteenpäin! 

Vuosaarijuoksu 8/9

Kotona omien luona tuli taas oltua viikonloppu, ja kotikulmien Vuosaarijuoksu osui lauantaille. Viime vuonna piti osallistua mutta silloin olin tulehduksessa ja antibioottikuurilla joten jäi väliin. Olin siitä kuitenkin lähettänyt viestin ja saanut siirrettyä osallistumisen seuraavaan vuoteen, onneksi oli onnistunut! Eipä siis kun Heteniityn kentälle viivalle puolimaratonille. Vaihtoehtona olisi ollut myös 10,5km. 

Viikkoa aiemminhan oli midnight run, sen jälkeen olinkin kipeänä melkein koko viime viikon, joku omituinen pöpö joka teki sen että palelti ja väsytti kokoajan. Hiljalleen meni ohi perjantaihin mennessä. 

Osallistuminen oli hiukan vaakalaudalla kun perjantaina tuli nautittua, varsinkin siihen nähden jos halusi seuraavana päivänä juoksutapahtumaan osallistua, hiukan liikaa jumalten nektaria eli olusta. Olo nyt ei lauantaina herätessä kuitenkaan niin mahdoton ollut joten päätin mennä, rauhakseen hölkkäämään kisan läpi. Missään nimessä ei ollut kummempaa tavoitetta, osin pienen dagen efterin takia osin sen takia ettei nyt todellakaan mitään kuntopiikkiä haettu, tai jos niin se piikki näyttää kyllä etelään :) 

5min/km / maalissa alle 1:45 tuntumassa nyt kuitenkin pitäisi saada vauhdin pysymään suht helpolla, ilman että kuolemankielissä tarvitsisi taistella ja sehän menikin aikalailla helposti viime kilometrille saakka, lopun jyrkkenevä ylämäki otti kyllä mehut pois ja laittoi vatsan kippuralle, mutta siitä huolimatta maalissa 1:44:36 eli tismalleen ajateltuihin raameihin. 

Ihan treeninä loistava, nimittäin tuon tasaisen vauhdinpitämisen kannalta. Heilahtelua suuntaan tai toiseen ei juuri tullut, ja ensimmäinen ja jälkimmäinen puolisko melko tarkkaan samaa vauhtia. Muutama selkäkin tuli vastaan tokalla kierroksella, tosin pari niistä tuli lopussa minusta uudestaan ohi. 

Vähän taisi olla enemmän porukkaa kuin viime vuonna, ja edelleen harmittaa kuten silloinkin etten viime vuonna päässyt mukaan, kun kunto oli aika huippulukemissa ja olisi ollut mahkut taistella ehkä jopa viiden joukkoon pääsemisestä. Tänä vuonna kympinkin sakkiin vaadittiin aikalailla kovia tuloksia. Loistokisa kuitenkin, mukava oman kotikylän juoksu ja reittikin asiallinen ja ihan suht nopeakin, eli suosittelulistalle meni vahvasti tämä! 

Midnight run

Viime viikonloppuna kävin suomessa ja kaverin kutsumana juoksemassa Helsinki midnight runin. Kyseessähän leppoisahenkinen myöhäisillan kymppi, meinasi vaan leppoisuus ja tunnelmallisuus kaikota ennen kisaa ja vähän sen alettuakin vallinneen kaatosateen takia... 

Kaverilla oli tehtävä varalleni eli roolini olisi kirittää häntä kohti 50 minuutin alitusta. Ollut jonkun aikaa juoksuhommista sivussa ja nyt taas päässyt makuun ja tiputtanut painoaan reippaasti, tavoite oli hänen kohdallaan varsin kunnianhimoinen mutta realistinen. 

Meillä oli tukikohta eräässä hotellissa jossa kahden muun kaverin kanssa treffattiin ja jätettiin vaihtovaatteet yms. Kisa-alueelle senaatintorille lähdettiin kuitenkin sateessa ihan liian aikaisin, ja lähtökin oli 21:10 vaikka luulimme että piti olla kaikille klo 21. Se 10 minuuttia lisää, siinä vaiheessa kun oltiin jo yli puoli tuntia seisty sateessa kädet kohmeessa meinasi kasvattaa kohtuunkokoista kärsää otsalohkoon. No sellaista se juoksutapahtumissa välillä on :) 

Kun vihdoin päästiin matkaan niin eikös se sade lakannut melko pian, hyvä niin kuitenkin. Sain pidettyä vauhtimme suht oikeana, taktisesti jossain 2-3km kohdalla kun oli loivaa viettävää alamäkeä annoin rullata vaikka tiesin että reilusti alle 5min/km hetki mentiin. Saatiin vähän "pankkiin" aikaa jonka tiesin tulevan lopussa arvokkaaksi. Toisella puoliskolla hyydyttiin vähän, siellä oli 90 asteen mutkaa aikalailla ja vikalla kilometrillä muutaman kymmenen metrin jyrkähkö mäki, kaveri piiputti viimesiään mutta tsemppasin menemään, katsoin että kellossa enemmän kuin tarpeeksi aikaa mutta kuinka ollakaan mutkittelun jälkeen matka maalissa satakunta metriä yli ja virallinen loppuaika 50:07. Kiritettävä oli kuitenkin tyytyväinen tulokseen jota sitten skoolattiin loppuilta, mukava häppeninki sateista ja muista huolimatta! Vähän tekisi mieli kokeilla omaa parasta vauhtia kympin kisassa, tämänhetkisellä kunnolla lienee 42-43 min tienoilla. Ehkäpä syksystä vielä passeli kisa tuohon löytyy... 

Hanskojen tärkeydestä ja miksi kaatuakin kannattaa

Kesän ensimmäiset pannut tuli pyörällä tänään vedettyä. Hyvä että tuli nyt eikä kesken kisakiireiden, vaikka ei mitään vakavaa kyllä käynyt. Olin kotimatkalla tutkailemassa potentiaalisia asuinalueita kun jossain vaiheessa tuo muutto edessä. Ylitin jalkakäytävältä tullen katua jossa spårakiskot ja päätin ajorataa pitkin jatkaa kun se jalkakäytävä ei oikein pyörälle ollut sovelias, siinä etupyörää sitten taitoin tarpeeksi sopivassa kulmassa että kisko imaisi sen sisäänsä ja ei siinä sitten ollut taas kun se ohikiitävä pari sekunnin kymmenystä kun tajuat olevasi matkalla tonttiin eikä mitään ole tehtävissä :D Onneksi en sentään päätä tai hampaita lyönyt rotvalliin, kylki ja polvi vaan menettivät vähän nahkaa tärähdyksessä. Pyörästä ei särkynyt mitään joka olisikin nyt ottanut päähän kun juuri saanut sen kuntoon kalliiden vaihde- takaripustin- ja rengasremonttien jälkeen... 

Täytyy sanoa että tuli myös kirjaimellisesti kouriintuntuva todistus hanskojen tärkeydestä, kämmenellä otin maata vastaan niinkuin ihminen refleksinomaisesti tekee kun kaatuu, ja ilman hanskaa olisi takuulla tullut kämmeneen rumaa jälkeä, nyt hanskaa hankautui vaan vähän ja kätönen kuin ei mitään olisi käynyt. Välillähän nuo hanskat unohtuu hyllylle kun kiireessä lähtee matkaan, ei unohdu enää. Tri-kisoissa en kuitenkaan ole käyttänyt koskaan ja tuskin käytän vastakaan tai en tiedä, miksipä ei käyttäisi kun ei se vaihtoaikaan ainakaan paljoa sekunteja lisää tuo, ja sen lisäksi aika vaikea itse asiassa tekosyitä löytää?  

Koitetaan olla kaatuilematta ja jos se kuitenkin pitää tehdä niin hiljaisesta vauhdista sitten ainakin :) eikä siinä useinkaan pahasti käy, päinvastoin sitä kaatumista on jopa hyvä vähän "opetella", tietää miten ei kannata ajella... 

Tulevaisuuden suunnittelua

Sitä on viime ajat olleet täynnä, paraikaa isoimpana projektina ryhtyä integroimaan loppuperhettä myös tänne Norjan suuntaan! No se tulee tapahtumaan loppuvuodesta vasta näillä näkymin mutta teettää kivasti taas tekemistä ja miettimistä! 


Urheilun saralla myös luonnollisesti suunnitellaan kovasti, kun kauden tärkeimmät kisat tulivat ja menivät! Niin se ihmisen mieli (ainakin meikäläisen) vaan toimii että vaikka ollaan hädin tuskin käsillä olevien menossa olevan kauden haasteiden parissa niin päässä hahmottuu jo ajatuksia ensi vuodesta. Tietysti lajimme luonne on sellainen, varsinkin jos pitkiä matkoja varten tahkoaa, että suunnittelu on aloitettava senkin takia ajoissa että vuoden päässä olevaan tavoitteeseen on harjoittelu ja sen suunnittelu aloitettava hyvissä ajoin, ja toinen syy on se että useisiin suosittuihin isoihin kilpailuihin on kova tunku ja kun monissa ilmoittautuminen ensi vuoden tapahtumaan alkaa heti kuluvan vuoden kilpailun päätyttyä, on oltava hereillä ja varma siitä onko johonkin sellaiseen tapahtumaan mieli vai ei. 


Nizzan Ironman oli (monen mielestä, ei minun) hiukan epätyypillinen täysmatkadebyytti, ja niin hyvin kun se menikin, teki mieli ensi vuodelle ilmoittautua vähän "nopeampaan" kilpailuun, mutta ei oikeastaan olosuhteilla väliä, vaan silkka legendaarisuus ajoi ajatukset tri-maailmassa suorastaan tarunhohtoiseen Challenge Roth:iin! 


Maanantaina 16/7 olin kärppänä tapahtumasivuilla ilmoittautumisen alkaessa, ja monen sivujen kaatumisen ja jumiutumisen jälkeen (ilmeisen vilkas trafiikki ollut) onnistuin kuin onnistuinkin rekisteröitymään kisaan!! Kuten tapahtumasivuilta on nähtävissä lähtölistat täyttyivät ennätyksellisessä 53 minuutissa! Tiesin että tuonne on kenties kovin tunku kaikista kisoista joten en ollenkaan ollut varma onnistuuko homma, eikä siinä mitään kisoja on maailma täyteen sitten olisi vaan menty johonkin muualle. 


Nyt voi kuitenkin tuulettaa että pääsi mukaan ja ryhtyä nöyrin mielin taas miettimään mihin sitä on uudestaan itsensä laittanut! En ollut ennen Nizzaa lainkaan varma haluaisinko sen jälkeen tehdä moista enää uudestaan, mutta kyllä se asia vielä sinä kisapäivänä varmistui että totta helkutissa, on se vaan niin mahtavaa ja jotain AIVAN muuta kuin muut matkat. Upeat vibat saa lyhyemmistäkin matkoista mutta luonteeltaan tämä vaan allekirjoittanutta kiehtoo loputtomasti. Ja uusi haaste on nyt asetettu.  

Uutta matoa koukkuun

Jaapa jaa. Vaikka mennään vasta heinäkuun loppupuolta, on homma vahvasti off-seasonilla.  Kolmen viikon sisään täysmatka Nizzassa ja puolimatka Joroisilla veti tankit aika tyhjiksi. Se kolme viikkoa kyllä oli aivan riittävä palautusaika jotta Joroisille uskalsi lähteä, ihan tavoitteellisessakin mielessä. Siltä ainakin tuntui, mitä nyt jaloissa väsymystä joka ei oikein totaalilevollakaan meinaa lähteä. Ylläpitävää treeniä oli tuossa välissä, kohtuu kovatehoista, mutta muistaen pitää tarpeeksi lyhyenä treenit ettei mene ylirasituksen puolelle. 


Joroisten kisaviikon alussa oli vahvasti flunssanoiretta, lämpöä selkeästi nousemassa, kurkun karheutta ja tukkoista nenää. En kauheasti odotellut että tuleeko flunssa ja meneekö ajoissa pois, kyllä siinä äkkiä olisi ollut kisat pilalla ja osallistumismaksu mennyt turhaan. Eli vitamiinia ja teetä hunajalla ja buranaa yms yms koneeseen ja lepoa mahd paljon. Lentsunalku pysyikin aisoissa ja kisaa edeltävänä päivänä päätin että kyllä paikalle mennään, jos kisa-aamuna olo huonontunut ei tietenkään mukaan kisaan, muuten kyllä. Olo kisa-aamuna oli taas hiukan kohentunut, oikeastaan melko täysin terve olo pientä nenän tukkoisuutta lukuun ottamatta. Ainoa mikä huolestutti oli että olisiko heti uinnin alussa aivan piipussa ja hommasta tulisi tosi raskasta. Ei onneksi näin käynyt, ja uinti menikin tosi iisisti, tässä kohtaa kun ei vielä kovia tehoja otettu koneesta homma meni ok. Pyörällä sitten melko nopsaan tuli käytettyä kuivin ruuti ja loppupuolisko + juoksu oli melkomoista tervaa. Pyörässä kyllä huomasi että ihan turha kolmen viikon takaiselta täysmatkalta luulla palautuneensa että voisi juntata pyörällä 94km matkan +36km/h keskaria jota alussa lähdin hakemaan. 


Koko Joroisten jälkeen välittömästi oli pienoinen pettymys että näinkö hidas sitä on kaikesta työmäärästä huolimatta mikä vuodessa takana. Aikaa taas vähän kulunut niin päinvastoin tässä kyllä itteään taputtaa olalle minkä kerkeää. Tajusin että hei, ylipäätään täysi + puolikas 3 viikon sisään on jo suoritus sinänsä. Ja että puolikkaalla en jäänyt viime vuoden ajasta matkat suhteutettuna juuri yhtään, siihen pitää itse asiassa olla todella tyytyväinen. 


No, summa summarum jo Joroisten juoksuosuudella päätin että eiköhän tämän kauden kisat olleet tässä, ei johtunut mistään ylivoimaisen pahasta tunteesta tulleesta tunnepurkauksesta vaan totesin vaan mielessäni, koska huomasin kuinka v-ä-s-y-n-y-t olen. 
Yhden päivän työmatkapyöräilyä ja viikonloppuna tehtyä rentoa 8km juoksulenkkiä lukuunottamatta viime viikko menikin rentoillessa. Täysin seinäänhän ei voi eikä mielestäni kannatakaan lopettaa tiukan rupeaman jälkeen, jo pelkästään siitä voi kroppa alkaa kapinoimaan ja päänuppi viimeistään. 


Uutta matoa koukkuun pikkuhiljaa siis, tänään olinkin sitten ekaa kertaa uuden seuran Oslofjord triatlonin yhteistreeneissä, Sognsvannin järvellä yhteisuintia järvi päästä päähän ja takaisin. Taisi olla monella kisakireys päällä, itse kun halasin vettä vähän haukotellen ja norski-triatleetit karkas hetkessä niin ettei meinannut huuruun menneiden lasien läpi saada enää paikannettua :D mukavaa porukkaa niinkun tri-ihmiset nyt ovat missä vaan, ja kivaa saada vähän sosiaalista puolta mukaan treenailuun, tähän asti kun kovin paljon itsekseen täällä touhunnut, ihan omasta valinnasta kylläkin. 

Loppuun kevennys, sitä ollaan näköjään tv-staraa heti kun sm-sarjan lähtörekille pyöränsä kehtasi ripustaa.Hauskinta etten koko ukkoa edes huomannut, vaimo oli ollut hereillä ja naureskellen napsinut otoksen :D 

Finntriathlon Joroinen 2012

Nyt jaksaa jo jotain tänne rapsutella, kun olo vähän kohentunut. Eilen oli tähän asti kovin triathlonrääkki tai ainakin pahimmantuntuinen. 
Viikko mennyt siten että viime viikonlopun jälkeen oli aika selkeitä flunssan oireita ja niitä yritettiin sitten pitää loitolla eri poppakonstein ja rohdoin, ei ihan onnistuneesti mutta kuitenkin niin hyvin että kisa-aamuna Joroisille lähdettiin. Ihan täysin keskittynyt ei olo siten ollut, mielessä oli ilman muuta viime vuoden ajan parantaminen, nyt kuitenkin flunssa ja 3 viikkoa sitten käyty täysmatka alla oli kauhean vaikea sanoa mihin pystyisi. 
Puitteet viime vuoteen nähden olivat erilaiset siinä mielessä että olin avoimessa sm-sarjassa joka lähti omassa ryhmässään yhdessä u19 ja u23-sarjojen kanssa, kuntosarja oli urakkansa aloittanut jo aamulla joten näin tilaa olisi vedessä heti alusta enemmän. Paukusta lähdin reippaalla vauhdilla liikkeelle ja uinti lähti hyvin soljumaan, tässä kohtaa ei flunssasta ollut haittaa. Suunnistaminen oli kuitenkin pahasti hakusessa, aikamoista siksakkia tuli vedettyä, pieni uinnin ja varsinkin avovesiuinnin määrä näkyi tässä. Kisan jälkeen joku sanoi uinnin olleen parisataa metriä ylimittainen, mene ja tiedä mutta pienoinen pettymys oli aika 37:10, olin menevinäni aika kovilla tehoilla ja odotin kyllä alle 35min aikaa. 


Pyörän selkään reippain ottein ja tähtäimessä oli pitää lähelle 36km/h keskaria jolla tämän vuoden hieman ylipitkällä reitillä olisi mennyt johonkin 2:36-2:37 tietämiin. Pyörä osoittautui kuitenki raa'an tuskalliseksi mitä pitemmälle edettiin, loppupuolisko oli tuskien taivalta ja nyt se viimeistään kävi selväksi että täysin palautunut ei Nizzasta vielä ollut. Viiden tunnin alituksen sai pikkuhiljaa unohtaa, jos juoksun saisi alusta rennoksi 5:10 oli suunnilleen haarukassa. Välillä vastaan ja enimmäkseen sivulta puhaltanut tuuli laittoi vielä lopussa kapuloita rattaisiin, ja sympaattista kannustusta tuli kun hyppäsin t2:een tullessa pyörän päältä... olin varmasti rättiväsynyt näky mutta jotenkuten reippaasti yritin hölkätä urheilutaloon. Tuska oli jo todellista mutta tiesin mitä on edessä ja kolme viikoa sitten koettuun verrattuna sen tulisi olla suorastaan nopeasti ohi. Juoksun alkukilometrit olivat raskaat mutta onnistuin vakiinnuttamaan vauhdin vähän reiluun 5min/km tietämiin mikä tuntui maksimilta. Vauhti hyytyi hitusen ja viime vuotta kolmisen minuuttia hitaampi juoksu vaikka reitti taisi tänä vuonna olla ehkä jopa kevyempi kun suuntaa oli vaihdettu? 


5:18 maalissa täysin rättiväsyneenä mutta erittäin tyytyväinenhän pitää olla, kun lähtökohtia katsoo! Kun vielä pyörän keskivauhdilla laskee mitä se olisi ollut 90km matkalla ja laskee teoreettiset lopputulokset "oikeanpituiselle" matkalle olisin silti jäänyt viime vuoden ajastani jotain 8 minuuttia. Nostaa uuteen arvoon omassa mielessä viime kauden kuntoajoituksen joka meni kyllä todella nappiin. 


Isommat kisat on tältä kaudelta kisattu, Norjan puolella on jotain pikku kyläkisoja vielä joihin voi osallistua jos nyt sattuu mieli tekemään. Kuopioon ei lähdetä, liian pitkä reissu ja olo on aika täysi ja väsynyt hullunkurisen kiireisen vuoden takia. Katseissa onkin siis jo elokuussa viettää ylimenokautta ja unohtaa pariksi viikoksi vakvampi treenaaminen kokonaan. 


Huomenna, jos on onni myötä on nimi lähtölistalla ensi vuoden tavoitteeseen :) mutta siitä enemmän sitten! 

Nizzan jälkihöyryissä - lyhyt historia siitä miten minusta tuli teräsmies

Viikko on vierähtänyt maalilinjan ylityksestä täysmatkalla ensimmäisen kerran. Eikä sitä olisi voinut hienommassa paikassa tehdä, Ranskan Rivieran auringon alla oman vaimon huolen ja kannustuksen saattelemana. On aika alkaa ymmärtämään että vain pari vuotta sitten mielessä siintänyt utopistinen haave siitä että minä siihen joskus pystyisin, on muuttunut täydeksi todeksi. 


Voi olla että jossain blogin ensimmäisissä teksteissä olen avannut sitä kuinka tähän lajiin tulin lähteneeksi. Kuitenkin tässä kiva muistella miten on tähän pisteeseen päätynyt. Joskus 2007-08 taitteessahan aloin kuntoa nostaakseni lenkkeilemään, oli aina armeija-ajoista siihen asti mennyt elämä kuten nyt nuorellamiehellä useimmiten menee, eli hauskaa ja tapahtumarikasta elämää kyllä, mutta vähemmän urheilullista :). Työnantajalta saatu Suunnon T1 perussykemittari antoi lisäsysäystä lenkkeilyharrastukseen panostamiseen, sen avulla opettelin juoksemaan fiksusti silloisella rapakunnolla ja oli uskomattoman palkitsevaa huomata miten pienellä vaivalla pikkuhiljaa kunto nousee humisemalla! Toinen tuohon aikaan tullut sysäys oli kaverin, joka oli aikalailla samoissa lähtökohdissa kuin itse, ilmoitus lähteä juoksemaan Tukholman maraton n. puolen vuoden varoajalla. En ollut uskoa korviani. Maraton, huhhuh! Tuntui aivan saavuttamattoman kovalta jutulta. Ei olisi meikäläisestä siihen, ainakaan noin nopeasti! Siinä kevään mittaan sitä tuli sitten lenkkeiltyä enemmän ja enemmän ja ensimmäiseen puolimaratoniin rohkeasti ilmoittauduin, samaan jossa tämä kaverini olisi juoksemassa! Olin niin innoissani uudesta harrastuksestani etten ollut aikoihin jos koskaan elämässä moista tuntenut. Taisin jo tietää löytäneeni oman juttuni, kestävyysurheilun. Takana on kaikenlaista harrastusta, junnuna pelasin lätkää muutaman vuoden, josta kovasti pidin mutten tainnut siinä kovin hyvä olla. Myöskin salibandyä tuli kokeiltua vielä laihemmin tuloksin, ja myöhemmin kamppailulajeja, lähinnä thainyrkkeilyä joka jo sujui hiukan paremmin ja josta pidin välillä erittäinkin kovien treenien takia, mutta siinä homma rajoittui treeneihin, kisaamaan en lähtenyt ja hajonnut polvi myös osaltaan laittoi stopin siihen hommaan. Siispä, puolimaratoniin Helsinki city runilla olisi matka ja sehän menikin sitten ihan mukavasti hölkkäillen vähän reiluun kahteen tuntiin. Muistan että oli mahtifiilis! Vielä samana vuonna lenkkien vaan pidetessä ilmoittauduin Vantaan maratonille. Nyt oltiin jo upottu todella syvälle! Sinä vuonna oli myös tullut tutuksi varmasti kaikkien juoksijoiden ja triathlonistien tuntema juoksufoorumi.fi, josta myös nappasin jääkaapin oveen foorumin Sepon 4:30h treeniohjelman. Noudatin sitä suht orjallisesti ja näinpä lokakuussa tuota vuotta juoksin ensimmäisen marani aikaan 4:23 muistaakseni! Tuosta ensimmäisestä marasta muistan jossain kolmenkympin jälkeen tulleen "seinän" joka pisti kävelemään, ei tainnut olla tankkaus- nesteytys- ja vauhdinjakoasiat ihan hanskassa vielä :) ja sen kuinka maalissa kirosin itsekseni että hyi sa#¤%&! Ei enää IKINÄ! 


Tuosta järkytyksestä taidettiin kuitenkin toipua ihan hyvin sillä seuraavana vuonna juoksin saman Vantaan maratonin 3:41:41... :) Eli vaikka ensimmäinen mara oli niinkuin varmaan monelle, pieni shokki niin jyvä oli jo itänyt sen verran lujaa että tähän urheiluharrastukseen alettiin juurtua todenteolla! 


En ole ihan varma mikä laittoi niin kovasti kiinnostumaan yhtäkkiä triathlonista, mutta saattoi olla juoksufoorumin kautta jokin linkki johonkin vanhoihin Hawaii Ironmanin fiilistelyvideoihin. Jossain vaiheessa nimittäin tuijottelin niitä aivan lumoutuneena. Muistin että ai niin tämä oli tämä aivan järjettömän kivenkova homma jossa jengi raastaa helteessä puolikuolleina maaliin ja matkat on jotain aivan sairasta. Muistin nuoruudesta kun kotona katsottiin lähetyksiä joissa Pauli Kiuru haastoi Mark Allenia ja muita, ja muistan kuinka olin tv-ruudun äärellä ihaillut että aivan järjettömän kova jätkä. Teräsmies. Nyt katsoin uudempia videoita ja tuloksia ja nykyjan nimet tulivat tutuiksi. Usein Ironman-henkeen toitotettiin "anything is possible" ja "yes you can" yms juttuja ja haaveilevassa mielessäni mietin pystyísinköhän tuohon. Ehkä jotenkin, jos edes osaisin uida. Haha, niinpä, minä en ollut koskaan edes osannut kunnolla uida! Olin suorastaan vesikammoinen, pienenä tapahtunut veden alle joutumisesta tullut trauma istui lujassa. Mökkisammakolla pysyin hetken pinnalla mutta sain totaalipaniikin jos jalat eivät yllä pohjaan ja uimahallissa altaanväli näytti loputtoman pitkältä, lyhyelläkin radalla. Aloin kuitenkin ottamaan selvää uimakouluista ja ostin elämäni ensimmäiset uimalasit. Ilmoittauduin aikuisten alkeisuimakurssille, joka käytäisiin 90%-sesti opetusaltaassa, ja siellä opeteltaisiin miten kellutaan, miten hengitetään vedessä ja miten siellä ylipäätään uskalletaan olla! Jännitti aikalailla mutta millä muulla saisin selville voisinko koskaan oppia uimaan ja ryhtyä triathlonistiksi! 


Uimakoulu oli yhtä suurta ahaa-elämystä alusta loppuun, ja otin siitä kaiken irti. Kun oli hyvä opettaja joka selitti miten vedessä hengitetään ja kellutaan yms, niin johan alkoi umpipuisempikin pää tajuamaan että ei hitto, tämä on oikeasti ihan mahdollista ja koko ajan vähemmän ja vähemmän pelottavaa! Kurssi käytiin, ja se antoi valmiudet uida jotain räpellystä isossa altaassa altaanväli kerrallaan hukkumatta. Yksi mahtavimpia kokemuksiani koskaan, ja olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa tuolle uintikurssin vetäjälle! 


Siinä sitten aloinkin itsekseni käymään hallilla ja uimaan pitempiä ja pitempiä matkoja. Ilmoittauduin myös uudelle uintikurssille jolla käytäisiin syvemmin läpi uintitekniikoita, lähinnä vapaa- rinta- ja selkäuintia. Kesän lopulla oli tarkoitukseni osallistua ensimmäiseen triathlonkisaan - Helsinki city triathloniin joka käytäisiin uimastadionilla. Ihan tarpeeksi iso haaste minulle joka juuri olin oppinut pinnalla pysymään ja uskalsin jo pitkälläkin radalla uida! Avovesihommat tuntuivat vielä kovin kaukaisilta. Ensimmäisen maantiepyörän jolla vieläkin pyörittelen lenkkejä olin hankkinut ja siispä myöskin aloittanut maantiepyöräilyn, joka sekin oli minulle uusi harrastus. Se ja uinti veivätkin alussa sen verran mukanaan että juoksu taisi hetkeksi jäädä vähemmälle kuin mitä oli pitkään aikaan ollut. Ehkä siitäkin syystä sinä syksynä juoksemani mara oli ajaltaan heikoin mitä olen juossut, tosin HCM 2010 olosuhteetkin olivat rajut. 


Helsinki city triathlon - ensimmäinen tri-skabani meni hienosti ja hauskaa oli koko rahan edestä! Uinnistakin selvittiin, ei mitään isompaa paniikkia muiden seassa uitaessa. Olin räjähtää innostuksesta uuden harrastuksen parissa! Tiesin siinä paikassa, että tästä alkaisin vaan treenata enemmän triathlonia ja seuraavana kesänä kävisin jo jotain oikeita skaboja! Paljon vaan uintia että karisee viimeisetkin peikot sen kanssa. Olin ajatellut että joku perusmatka ehkä ihan sopiva haaste vielä tässä kohdassa... mutta siinä syksyn mittaan kun uintitreenitkin alkoivat jo olla ihan kunnon uinteja ja matkakin taittui kokoajan parempaan aikaan, päätin että mitä hittoja, Joroisille vaan puolimatkalle! Ja taas olin laittanut itseni isoimman urheiluhaasteen eteen koskaan! Se, kuten muutkin viime kesän, eli ensimmäisen varsinaisen tri-kauteni kisat meni yli villeimpien odotusten. Ehkäpä Joroistakin tyydyttävämpi oli Tristar Estonia kilpailu Virossa, joka oli ensimmäinen isomman organisaation kisa jossa ollut, josta ikäluokkasijoitus 14. ja kokonaiskilpailussa taisi olla 80. (pro:t mukaan lukien)


Loppu on historiaa, ei tarvinnut kovinkaan paljoa arpoa viime kauden jälkeen mikä olisi seuraava etappi, täysmatka tietenkin. En vaan IKINÄ olisi uskonut sen tulevan näin nopeasti! Ja edelleen vien itseni takaisin niihin iltoihin kun läppäri sylissä ihmettelin Hawaii Ironman kisoja, ja miten on mahdollista että ihmiset tuota tekee. Nyt olen itse toteuttanut unelmani. 

Blogin tarkoitus oli alussa saada itselle henkireikä purkaa ajatuksia treeneistä tai mistä vaan. Ja sitä kautta tuoda motivaatiota. Olen huomannut lisääntyvät lukijamäärät ja se ilahduttaa kovasti. Jos jotakuta kirjoitukseni jollain tapaa motivoi, antaa sekin iloa. Itse voin sanoa että tämä harrastus on tehnyt itsestäni kokeneemman, eheämmän ja rauhallisemman, ja opettanut kuten kyllä moni muukin elämässä eteen tullut asia että kun tarpeeksi uskoo ja tahtoo, pystyy uskomattomiin suorituksiin. Ja suosittelen ihan kaikille joilla se pienikin ajatuksen siemen siellä itää, että voisnkohan minäkin. No aivan takuulla voit. Eikä se niin iso juttu edes ole. Elämää vaan. 

IRONMAN FRANCE - NICE

I AM AN IRONMAAAAN! :)

No pakkohan tuo oli heti tuohon kärkeen heittää :) Eilen siis oli suuri päivä ja meikäläisestä leivottiin nyt sitten Ironmanin suorittanut. Heti kärkeen kiitokset rakkaalle vaimolle, sekä kaikille tukijoille ja kannustajille. Sillä on valtava merkitys kun tuota urakkaa tahkoaa eteenpäin.

Aamu alkoi yllättävän hyvin nukutulla yöllä, vähän oli väsyä pohjalla kun täällä sen verran lämpimät olosuhteet ettei koko viikkoon ihan täydellistä unta ole saanut, lakanoissa hikoiluksi mennyt eikä ilmastointia uskaltanut liiaksi käyttää vilustumisen pelossa. Mutta varmaan kuutisen tuntia vikana yönä sain nukuttua vaikka tietysti ajatukset pyöri päässä nukkumaan mennessä. Herätys kävi sitten 4:45, kamat oli tietysti pakattu edellisiltana bike checkin jälkeen ja kisa-asut ym aseteltu valmiiksi heti puettaviksi. Kahvit naamaan ja sitten kohti pyöräparkkia vielä renkaat tsekkaamaan, lähtöalueelle meidän kämpiltä kolmisen kilsaa, yritettiin taxia saada mutta se ei onnistunut, sen varaan olin laskenutkin joten lähdin kävellen ja hyvin ehti.

Ilma oli jo aamusta lämmin ja enteili helteistä päivää, märkäpuvulla silti 99% porukasta lähti liikkeelle. Klo 6:35 5minuuttia pro-lähdön jälkeen soi lähtötorvi ja siitä sitten hiljakseen kivikkoista rantaa pitkin veteen 2500 muun kanssa tekemään soppaa... tappeluhan alkoi välittömästi mutta tarpeeksi väljää kuitenkin oli ihmismäärään nähden. Lähdin 1:18 karsinasta, olin loppuun asti arponut lähteäkö siitä vai 1:14-karsinasta, järkeilin että vähemmän stressiä ottaa varman päälle heti alusta. Jokunen sata metriä oltiin menty ja nilkassa oleva ajanottosiru tuntui löysältä. Tarkastin pikaisesti kädellä että on kunnolla kiinni, tuntui olevan, pitkä kiinnitystarran häntä vaan heilui. Sitten ei mennyt kovinkaan kauaa kun en tuntenut koko sirua lainkaan ja totesinkin sen menneen merten syvyyksiin. Vähän harmitti ylimääräinen stressitekijä heti kärkeen mutta ohjeistus oli että jos näin käy, saa vaihtoalueella uuden sirun, joten en miettinyt sitä sen enempää.

Meressä oli pientä allokkoa mikä ei alkuun tuntunut juurikaan missään, mutta enemmän mitä pidemmälle edettiin. Uintihan käytiin kahtena kierroksena lyhyellä rannalla käynnillä, ensimmäinen kiekka oli 2,4km ja toinen 1,4km. Kyllä jo ekan kierroksen jälkeen oli aika uinut olo... mutta toinen arvatenkin meni sitten nopsan tuntuisesti. Toisella kiekalla poijulta poijulle poikittain uidessa allot tulivat sivusta ja aiheuttivat keinuntaa ja alkoi tulla vähän paha olo, toinen inhottava juttu oli meduusat joihin sain ensikontaktin jo viikolla uidessa, nyt tuli yksi ihan käteen kiinni ja vähän aikaa lensi vettäpulisevia suomalaisia ärräpäitä :D 

Ajanottochippi siis katosi ja omasta kellosta oli taas mennyt stop-nappi päälle joten ajasta ei ollut vedestä noustessa hajuakaan, tuntui tosi hitaalta uinnilta. Maaliviivan kello näytti päälle 1:20 mutta enpä ottanut huomioon että se oli tietysti pro-lähdön mukaan, joten uintini loppuaika oli 1:16:54, johon olen oikein tyytyväinen näissä olosuhteissa sekä tosi vähäiset uinnit viime aikoina huomioon ottaen. 

Vedestä noustessa fiilis oli hieno vaikka vähän oksettikin keinuminen meressä. Aidan takana korviahuumaava mylvintä tuntui surrealistiselta ja vaimo oli siellä suunnilleen pyörärivini kohdalla suomenlippu tanassa ja antoi tärkeää kannustusta. Muutamalta kysyin matkalla vedestä vaihtoalueelle mistä saan uuden chipin, lopulta joku järjestäjistä tiesi sanoa että ei hätää, ulos vaihdosta lähdettäessä pyydät. Sain uuden sirun ja numeroni merkittiin ylös. 

Pyörällä rauhassa liikkeelle, ensimmäinen 20km ulos kaupungista olisi täysin tasaista, sitten tulisi esimakua tulevasta puolen kilsan erittäin jyrkällä nousulla, 12% taisi olla. Pyörittelin sinne asti mahdollisimman kevyellä välityksellä koittaen olla käyttämättä juurikaan voimaa, kuitenkin siinä monia jouduin ohittamaan. Sen mäen jälkeen oli taas enemmän tai vähemmän tasaista, kunnes 50km kohdilla alkoi 20km kestävä nousu, kisan pisin. Siinä sitten juntattiin porukassa pienimmällä välityksellä mitä löytyy mäkeä ylös. Oli alkamassa todella kuuma päivä joten ihan vaan maisemia katsellen mäkiä ylös rauhassa, myöhemmin palkittaisiin kyllä yhtä hienoilla alamäillä! 

Ensimmäisestä huoltopisteestä lähtien sai jo struutata vettä pullosta päähän ja niskaan että sai pidettyä koneen jotenkuten viileänä. Myöhemmin tulleissa alamäissä kävi viima ihanasti ja välillä mentiin metsässäkin missä oli varjoisaa. Pyöräreitti kyllä enemmän kuin maineensa veroinen, raskas mutta uskomattoman kaunis. Vehreää vuoristoa ja ranskalaista pikkukylän idylliä siellä täällä, kertakaikkiaan mahtava kokemus. Ja loppupuolella tulleet pitkät laskut tarjosivat vauhtia ja pakottivat keskittymään nopeuden noustessa parhaimmillaan kuuteenkymppiin! 

Pyörän pilkoin mielessäni tunnin pätkiin ja katselin aina miten pitkällä oltiin. Pitkissä nousuissa oli tiehen maalattu jäljellä olevat kilsat huipulle, se oli hieno juttu, kilsan kerrallaan kun otti niin ajatus helpotti. Mutta kyllä kävi monesti mielessä että ihan naurettavat nämä matkat, kohta pitäisi vielä maraton vetää... kuitenkin odotin sitä juoksua, alkoi jo takamus ja hartiat puutua ajamisesta. 

Lopussa tultiin sen verran reippaasti että alun nousuissa mennyttä aikaa saatiin vähän takaisin ja kun lopputuloksista katsoin kyllä hämmästyin pyöräaikaani, tuolle reitille 6:07:38 en olisi uskonut olevan ihan mahdollinen. Ja olokin oli vielä ihan ok, oli saanut säästettyä voimia juoksuun edes vähän, tiesinhän että pyörällä itsensä säästeleminen täällä olisi avainasemassa!

Juoksuun lähdettäessä sitten oli kyllä sellainen olo jaloissa että ei ole ennen ollut. Aivan tukossa ja rytmiin pääsy tuntui aivan mahdottomalta. Todella rauhallisesti lähdin köpöttelemään liikkeelle ja porukkaa tuli ohi. Vaimo taas vilkutteli aidan takaa ja kehui vahvan näköiseksi menoa :) tuntuma oli kyllä vähän eri, mutta kiitos vaan vaimo että välillä vähän huijaat :) ohi suhahti myöskin seurakaveri seuran trikoista bongasin. Katsoin että kiva että jollakin vielä noin paljon potkua! Ensimmäinen kierros pissallakäynnin kera tuntui tosi hitaalta, kuitenkin ekat 5,5km on menty 5:30/km vauhtia, eli avan liian lujaa! Ihan uskomaton tuo harha juoksuun lähdettäessä, olisin voinut vannoa että reippaasti päälle 6min kilsoja mentiin. Sitten alkoi hidastuvasta tahdista huolimatta meinata pistää vatsassa, mutta hidastaen jatkoin hölkkäaskeleella. Halusin "juosta" kuinka hitaasti vaan, sillä se olisi aina nopeampaa etenemistä kuin kävely kuitenkin. Sitten jonkun huoltopisteen jälkeen oli yksinkertaisesti pakko laittaa kävelyksi, väkisin pumppaama energia ei tuntunut imeytyvän vaan pyöri mahassa aina hetken aikaa. Kun alkoi vatsa asettumaan aloitin aina varovat hölkkäaskeleet. Tästä aina loppuun saakka olikin taktiikkana vain selvitä seuraavalle huoltoasemalle. Kolmannella kierroksella ohitin tuon aikaisemman seurakaverin jolla oli alkaneet jalat kramppaamaan. Tovi juteltiin ja käytiin kuulumiset läpi ja jatkoin juoksemista. Sen kolmannen kierroksen alusta alkoi olo vain kohenemaan jonkun ihmeen kautta, ehkä sen ansiosta että olin malttanut kuitenkin ottaa alun niin rauhallisesti, sekä yrittänyt saada sisääni mahdollisimman paljon energiaa. Tuntui aivan käsittämättömältä kun viimeisen kierroksen juoksussa aloitti että nyt se on näin lähellä. Ja että aikakin tulee ylittämään kaikki odotukset. Vielä meinasi alkaa vasemman reiden sisäpuolelta kummallisesti kramppaamaan mutta se pysyi kurissa. Viimeiset kilsat tuntui menevän kuin lentämällä (vaikka varmasti oli jotain aivan muuta) euforian voimin ei tuntunut mitään väsymystä eikä kipua missään ja loppusuoralla sain vielä antaa suukon itkua pidättävälle vaimolle, joka koko päivän oli saanut huolissaan olla :)

Sitten maaliviiva, ja ne kuuluisat sanat :)

Maraton aikaan 4:32:30 ja loppuaika 12:10:42. Täysmatkadebyytille arvosana vahva 9!

Projekti lähenee kliimaksiaan

Välillä tulee katsottua tuota blogin titteliä ja tulee mieleen miksi koko blogia aloin kirjoittamaan kylmänä ja pimeänä helmikuun iltana 2011. Siinti ajatus unelman toteuttamisesta, mahdottomalta tuntuvan haaveen osoittamisesta mahdolliseksi. Nyt tuo on todellisempaa kuin koskaan ollut, eletään Ironman Nizzan 2012 kisaviikkoa ja huomenna lennetään paikanpäälle valmistautumaan sunnuntain kisaan. 


Viimeiset viikot onnistuneet hyvin. Kuntokäyrä saatu vahvasti nousujohteiseksi varsinkin kestävyyden suhteen, viikko sitten tehty viimeinen pitkä harjoitus (5h pyörä) valoi uskoa, meni hyvin ja palutuminen oli nopeaa. Treenikisoja ei ole ollut kuin yksi rykäisy, mutta hyvä että edes se. Vaihtoon liittyvää vähän omatoimisesti harjoitellut (lähinnä pyörälle nousua kenkien kiinnittämistä ja irrottamista yms.) Tehot tuntuvat olevan osin kateissa mutta taitaa olla liikaa itsekritiikkiä, luulenpa että ilmenee vain silloin kun todella vedän punaiselle. Rykäisy meni sen verran hyvin että sekin osoitti ehkä tuntumani osin vääräksi.  


Nyt ollaan pari vimeistä viikkoa kärvistelty kun vähän on vaikeaa yhtäkkiä tiputtaa treenimäärät murto-osaan normaalista. No viime viikolle tuli tuon pitkän pyörän myötä vielä tunteja jonkin verran. Lauantaina oli kiva ja erittäin hyödyllinen avovesiuintitreeni Kuusijärvellä seuran uintivalmentajan vetämänä. Sitten pari lyhyempää pyörätempoilua ja kilsan kohtuutehokas uinti, siinä about kuluneen viikon treenit. Nyt vaan toivotaan että kroppa palautuu edelleen ja kerää kaikki mahdolliset energiat talteen sunnuntaihin mennessä! 


Yksi vähän ikävä juttuhan varjostaa kisaa, Lance Armstrong ei sittenkään ole mukana uusiutuneiden dopingepäilyjen takia. No hiukan vähemmän hälinää, omaan touhuun ei vaikuta juuri suuntaan eikä toiseen :) 

HelTri-cup Rykäsy 5/6

Olin taas pari päivää Suomessa tällä kertaa ihan työmatkalla ja takaisin piti tulla tänään, onneksi sain tietää että kesän eka Rykäsy olisi tiistai-iltana. Täydellistä! Tosi kiva päästä fiilistelemään ja näkemään seurakamuja! Todennäköisesti ainoat seuran kinkerit joihin tänä kesänä pääsen. 


Ironman Nizzaan kaksi viikkoa eli tähän paikkaan istui aivan erinomaisesti pieni harjoituskisa, ennen kaikkea toivoin että paljon jengiä että saa palautettua uintiryysiksen fiilikset ja totutella starttiin, sekä vaihtoja ja kaikkea oli nyt hyvä harjoitella. Sen lisäksi tottakai kiinnosti onko missä kunnossa viime vuotiseen verrattuna, aika kysymysmerkki kun ei tänä vuonna vielä tri-kisoja vyön alla. 


Uintiin lähdin suht edestä mutta tavan mukaan vähän sivummalta ettei ihan tiellä olisi heti. Pientä painia alussa olikin ja oma tila oli vaikea löytää vaikka koitin hakeutua samantien sivummalle missä näkyi tyhjää kaistaa. Joku sieltä aina kylkeen tuli. Kaikkiaan kolmas kerta avovedessä tänä kesänä ja suunnistus/suoraanuinti vähän hakusessa vielä eli vähän omaakin vikaa varmasti törmäilyssä. 


Kuulemma poijut vähän siirtyneet ja uintimatka hiukan reilumpi kun viime vuonna, hyvä niin sillä uinti oli melko hidas, tosin uintia on ollut tosi vähän, siihen nähden ok eikä palkeita ihan tyhjiksikään vedetty. 


Vaihtoon rauhallisesti, vedestä noustessa aina tuppaa päässä heittämään vähän ja sitä ei hosuminen paranna. Ihan liukkaasti lähti kuitenkin puku päältä, pyöräkenkien jalkaan saaminen taas tuotti pientä kiroilua joten siihen meni sekunteja kyllä turhaan. Pyörä lähti ihan liukkaasti käyntiin ja ekalla suoralla otinkin heti muutaman päänahan. Sitten olikin lähellä että olisin missannut kääntörampin kun ei ollut ketä seurata :D no löytyi sentään ja matka jatkui parin muun kilpailijan kanssa, vauhti hieman maltillistui sillä tiesin että hapot oli ottamassa valtaa. Kohta kuitenkin oli taas menohaluja sen verran että karistin nuo pari ja taas tuli uusia selkiä vastaan. Pyörän keskivaiheilla tuli yksi kaveri vahvanoloisesti minusta ohi ja toinen loppupuolella, mäissä ja tuulessa ei kauheasti ollut enempää annettavaa, eli selkeä huomio oli että tehot eivät ole samalla tasolla kuin viime vuonna parhaimmillaan vaan potku loppuu liian aikaisin vaikkei sykkeissä huippukorkealla oltaisikaan. Eiköhän sekin asia vielä korjaannu. 


Hiukan taisin onnistua säästämään ja halusinkin että juoksun saan tehtyä vahvana, viime kauden rykäisyissa ei juoksu oikein onnistunut kertaakaan tosi hyvin. Nyt voisi sanoa että onnistui, vieläpä tässä vaiheessa vuotta olen oikein tyytyväinen että voi tehdä noin vahvan lopetuksen. Lopputuloksista laskien 5,4km taittui 22:19 eli 4:08min/km. Toki tuostakin on vielä otettavissa noin minuutti uskon. Loppusuoralla sain vielä puristettua kunnon kirin kun yksi kaveri oli takaa tulossa lujaa, mutta sinne jäi! Muistin viime vuodelta samanlaisen loppusuorataistelun jonka hävisin, ja se tilanne ei tule enää toistumaan ;) 

Ukkomiehenä

Viime lauantaina saimme rakkaan vaimoni kanssa lausua tahdon toisillemme, ja mikä huikea päivä olikin. Runsaasti sukua koolla ja ilma täydellinen hääjuhlalle. Sitä ollaan siis nyt onnellisesti ukkomiestä!!


Maanantaina korkkasin sitten samalla reissulla avovesikauden kun käytiin Kuusijärvellä. Vähän olin huhua kuullut että vesi olisi hyvinkin uimalämpöistä ja tottavie olikin, ja reilut kaksi kierrosta tuttua rykäisy-reittiä uin. Sadekuuro ja vuotavat lasit kesken leikin toivat oikean fiiliksen :) ja ihan jo viime kesän muistot palasivat, kyllä se avovedessä uinti on oikeaa tri-hommaa! Meikäläinen ainakin kyllästyy kaakeleihin pirun nopeasti. Ensi talvena pitää siitä huolimatta pyrkiä rajuun uintimäärän lisäämiseen, liian vähällä on menty ja sen huomasi myös järvessä välittömästi! 


Karu arki lennätti takaisin Osloon tiistai-aamuna, ja myös täällä päässä pääsin avaamaan ulkouintikauden, tosin paikallisessa ulkoilmauimalassa. 50 metrin altaat, loistavaa! Täällä kun uimahallit ovat melko surkeita, ainoa iso halli on edelleen remontissa laajan vesivahingon takia(ironista, kyllä), ollut jo viime syksystä. 


Ironmaniin 3 viikkoa ja risat, eli nyt on juuri se olo mikä varmaan aika monella tässä kohtaa: aika mennyt kuin siivillä ja miten se nyt on jo näin lähellä, onko tässä harjoitellut tarpeeksi, no ei ole, no hitto miksi ei, no ei ole ehtinyt, on ollut ylirasittunut, apua apua apua... No joo, aika lievä on minun paniikki tällä hetkellä. Harjoittelu viime kuukausina erittäin kiireisen elämän takia ollut kaikkea muuta kuin optimaalista, mutta näkisin kuitenkin että olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin nähden riittävää. Kulunut viikko on sisältänyt runsaasti kaikkia kolmea osalajia, ja meneminen on taas kohtuullisen vaivatonta, kun oli muutaman viikon kausi kun oli tooodella tukkoista ja väsynyttä/palautumatonta meininki. 


Loppuviikkoihin sisältyy kaksi tai kolme pitkää pyöräilyä, mahdollisimman runsaasti uintia ja juoksua aletaan jo vähentämään selvästi sekä teholta että määrältä. Äsken oli uskoisin viimeinen pitempi juoksu, tai oikeastaan yhdistelmä lämmittelynä työmatkapyöräily 10km ja juoksu päälle joka sattui sitten olemaan melko tarkalleen puolimaratonin mittainen. Jotta eiköhän tämä tästä! 

Viikko häihin, kuukausi Nizzaan

Viime kuukauden-kahden ajalta harjoittelu ollut täysin repaleista, epäsäännöllistä ja suunnittelematonta. 3 viikkoa sitten koko viikon kestävä työmatka aamusta iltamyöhään kestävine työpäivineen, sekä ennen sitä rikkoontunut pyörä tekivät aikamoisen loven harjoittelumääriin ja jaksamiseen. En ole aivan varma tekikö se työmatkaviikko hyvää vai huonoa, viikot ennen sitä olin harjoitellut määrällisesti hyvin, tehollisesti kenties liian kovaa, eli voi olla että tuon viikon aikana ja sen jälkeen tuntunut erittäin raskas väsymys johtui alkavasta ylikunnosta, raskaasta työrupeamasta tai molempien yhdistelmästä. Lepoa ja laadukasta unta ainakin oli aivan liian vähän. Sitä seuraava viikko taas lenkkiä, ja sunnuntaina Keskuspuisto-Olarikierros jossa kyllä tein typerästi tyhjentämällä itseni aivan täysin ennätysjahdissa joka päättyi surkeaan olotilaan jota kesti käytännössä koko seuraavan viikon ja oikeastaan vasta nyt löytymässä into ja jaksaminen treenamiseen. Fyysisesti jaksaminen ok, mutta tehot aivan olemattomissa. Tehoharjoittelua onkin ollut tarpeeksi ja liiaksi luulen sillä tajuan nyt että on oltu tosi lähellä tietyn rajan ylitystä, ja vaikka treenikalenterissa tuntimäärät eivät päätä huimaa, on nyt todettava että elämässä ollut niin paljon meininkiä että on otettava treeniltä nyt irti se mikä on järkevää. 


Perusta on rakennettu läpi talven kuitenkin ja se on kivenkova, joten siinä suhteessa ei ole mitään hätää. Nyt on vaan kevennettävä hiukan, ja saatava pitkä harjoitus joka viikkoon, sekä pyöräkilometrejä olisi saatava rutkasti rutkasti lisää. Suomessa onneksi ehjä pyörä ja norjan päässäkin olevaan varaosat tilattu :) sekä toimiva maastopyörä jolla saa tehtyä laadukasta joskaan ei niin lajispesifistä treeniä. 


Viikon päästä sitä ollaankin sitten rakkaani kanssa papin edessä joka on kuitenkin se tämän vuoden ja koko elämän kovin juttu, ja se onkin sellainen asia joka on pitänyt fiiliksen onnellisena ja antaa hurjasti voimia treeniin ja jokapäiväiseen elämään :) 

Keskuspuisto-Olari-kierros puolimaraton 6.5.

Noniin nyt kun jo olo vähän parantunut tämänpäiväisestä yllättävän tyhjentävästä rutistuksesta voidaan pari riviä rustata itse kisasta. 

Viikolla päätin osallistua puolikkaalle ja valmistautumista ei varsinaisesti ollut, muutenkin kiireinen viikko ja eilen 2,5km uinti ja 8km reipas lenkki ei varmaan ollut fiksuinta tähän paikkaan, ellei sitten olisi rauhallisemmin lähtenyt matkaan. Mieli teki kuitenkin taas rajojaan kokeilla ja 1:30-1:35 aika oli kiikarissa, viimeisellä kiekalla kuitenkin loppui energiat täysin ja totaalisesti. Ei ole ennen näin lyhyellä matkalla ihan samassa mittakaavassa moista käynyt. Vika kierros sitten osin käveltiin ja ennätysajat jäi haaveeksi. Ihan ok lopputulos kuitenkin ja reittikään ei ollut sieltä kevyimmästä päästä. 1:42 ja jotain loppuaika, joka jää "epävirallisesta" ennätyksestä joka on viime vuoden Vantaan maratonin väliaika 1:37, "virallinen" puolikkaan enkka on 1:41:40 muistaakseni HCR:ältä parin vuoden takaa. 

Kiva pieni kisa muuten, tilaa oli juosta porukkaa oli ehkä kolmisenkymmentä mukana. Jotkut olivat eilen juosseet myös HCR:än eli ei kaikki muutkaan olleet ihan tuoreilla jaloilla liikkeellä! Espoon keskuspuiston lenkkireittejä pitkin 4 kierrosta, pari mäen nyppylääkin seassa, ei mikään nopein reitti tosiaan muutenkaan mutta ei mitenkään sen haasteellisempi. 

Kaikkiaan voi olla kuitenkin tyytyväinen, oikeana päivänä kunnolla valmistautuneena ja vähän nopeammalla reitillä 1:30 pitää olla lähellä mahdollista. 1:32-1:33 ainakin. Eli katsellaan jos loppukesästä löytyisi jokin sopiva kisa. Mitä tri-kisoihin tulee, kauhean vaikea tässä vaiheessa arvioida kisakuntoa mutta pitäisi olla vähintään samalla tasolla kuin vuosi sitten. Nyt puolitoista kuukautta Nizzan Ironmaniin, tehoja pitää nyt alkaa ottamaan alas koska olo koko ajan jonkin verran väsynyt ja tehoton. Pari viikkoa ennen kisaa sitten tiputetaan volat kanssa ja koitetaan saada aikaiseksi jonkinlainen "tapering" ennen kisaa, niinkuin hieno lontoonkielinen termi kuuluu :D 

Terveisiä taivaalta

Ensimmäinen lentokoneessa nakuteltu blogikirjoitus tulee tässä! Sen mahdollistaa Norwegianin ilmainen wlan lennon aikana. Nopeuttaa kummasti matkaa kun voi surffata ja vaikka töitä tehdä tarvittaessa samalla!


Suomeen viikonlopuksi siis tässä matkalla taas, ja viikonlopun juoksutapahtumista bongasin eilen sen rauhallisemmin kansoitetun eli Keskuspuisto-Olari-kierroksen joka on sunnuntaina, ja vähän meinasin puolimaratonin käydä siellä kokeeksi vetäisemässä. 


Muuta tulevaa - ensi viikon lauantaina Holmenkollenstafetten jossa meidän työpaikkajoukkue kilpailee firmojen sarjassa. Meikäläinen taivuteltiin mukaan ja paineet on kovat :) Oma osuus muistaakseni kuudes, 1300m pitkä jonka pitäisi olla ylämäkipainotteinen. Odotetaan innolla hauskaa kansanjuhlaa! 

Sitten hajos pyörä

:D hehee. Juuri näin. Kun ilo on ylimmillään niin nurkan takaa kurkistaa Mr. Murphy.
Tänään olin viikonlopun pitkänä lenkkinä suunnitellut pyöräilyä Nesoddtangen:ille, joka on Oslofjordenin hauskasti halkaiseva niemi. Parin tunnin seikkailun ja välistä kartan tarkasteluun pysähtelyn jälkeen löytyi tie joka tuonne johtaa, ja hurmiossa sitä sitten etiäpäin. Uuden hurmion koki kun jonkun matkaa niemeen johtavaa maantietä poljettuani alkoi huikean mahtava ylämäki :) (joo alan todella olemaan mehuissa noista ylämäkihommista..) jota hissuksiin sitten kipusin yhden toisen maantiepyöräilijän perässä. Kaveri raastoi maltillisesti ja minä perässä pienimmällä mahdollisella välityksellä, kunnes pikku tasaantuminen mäessä ja en voinut olla menemättä ohi koska potkua vähän enempään menemiseen kuitenkin oli. Pari ratasta isompaa sisään ja ylöspäin. Sitten mäki taas jyrkkeni, pienempää sisään, omituista ronksumista takarattaista ja vaihteiden itsestään hyppimistä parin rattaan välillä. Kunnes SEIS. Kiinnileikkaus. Juuri ja juuri ehti saada jalan polkimelta maahan ettei kaatunut. Takaa tuli autojakin. Mitä tapahtui... kunhan ei... kyllä. ketju katki. #&%"¤na...!! Juuri ohittamani vanhempi herra kipusi takaa ja pysähtyi: jaahas, mitäs kävi..? Siinä sitten kaksissa tuumin irroteltiin rengas takavaihtajan rissasta, koko vaihtaja niin solmussa että pinna mennyt rissan väliin ja koko setti ihan solmussa. Ketjusta katkennut lenkki joka aiheuttanut kaiken, lenkki rissan sisällä, se kun löydettiin totesi kaveri vaan että se on bussimatka kotiin :) kiitin avusta ja toivotin hyvää lenkkiä ja lähdin kapuamaan mäkeä alaspäin. Oltiin nimittäin juuri käännytty maantieltä jota pitkin busseja kulki, toivottavasti ihan Osloon ja huokealla koska oltiin 30-40km kaupungista ja rahaa ei ollut taskussa paljoa, mutta onneksi sekin vähä, muuten kävelisin varmaan vieläkin kotiin! Kun yhtä kaveria en saanut puhelimella kiinni ja toinen oli ihan toisaalla että olisi voinut jeesata. Ja ainiin vielä sille kaverille kiitos, joka mäkeä alas kävellessäni pysähtyi ja kyyditsi bussipysäkille muutaman kilometrin. Ystävällinen paikallinen jolla oli pyörätelineet katolla, harrastaja itsekin niin näki heti kanssaharrastajan hädän :) 


Jos taas jotain positiivista löytää niinkuin aina pitää, niin rungon takavaihtajan kiinnikkeen mutkalle vääntyminen ainakin tarkoittaa että siihen on jonkunlaista voimaa tarvittu! 


Ensi viikko menee jokatapauksessa työmatkalla jolla vaan lenkkarit mukana, eli pyörän remontoimista ehtii sillä välin miettiä ja siihen ryhtyä kotiinpalattuaan. Tämmöstä tänään :D

Kyllä sen vähän suorempi pitäis olla...

Syypää.. tai ehkä pitäisi olla reiden kuva tässä :)

Maisemat kuitenkin olivat ihan kivoja taas. Roald Amundsenin kotitalon rannasta