IRONMAN FRANCE - NICE

I AM AN IRONMAAAAN! :)

No pakkohan tuo oli heti tuohon kärkeen heittää :) Eilen siis oli suuri päivä ja meikäläisestä leivottiin nyt sitten Ironmanin suorittanut. Heti kärkeen kiitokset rakkaalle vaimolle, sekä kaikille tukijoille ja kannustajille. Sillä on valtava merkitys kun tuota urakkaa tahkoaa eteenpäin.

Aamu alkoi yllättävän hyvin nukutulla yöllä, vähän oli väsyä pohjalla kun täällä sen verran lämpimät olosuhteet ettei koko viikkoon ihan täydellistä unta ole saanut, lakanoissa hikoiluksi mennyt eikä ilmastointia uskaltanut liiaksi käyttää vilustumisen pelossa. Mutta varmaan kuutisen tuntia vikana yönä sain nukuttua vaikka tietysti ajatukset pyöri päässä nukkumaan mennessä. Herätys kävi sitten 4:45, kamat oli tietysti pakattu edellisiltana bike checkin jälkeen ja kisa-asut ym aseteltu valmiiksi heti puettaviksi. Kahvit naamaan ja sitten kohti pyöräparkkia vielä renkaat tsekkaamaan, lähtöalueelle meidän kämpiltä kolmisen kilsaa, yritettiin taxia saada mutta se ei onnistunut, sen varaan olin laskenutkin joten lähdin kävellen ja hyvin ehti.

Ilma oli jo aamusta lämmin ja enteili helteistä päivää, märkäpuvulla silti 99% porukasta lähti liikkeelle. Klo 6:35 5minuuttia pro-lähdön jälkeen soi lähtötorvi ja siitä sitten hiljakseen kivikkoista rantaa pitkin veteen 2500 muun kanssa tekemään soppaa... tappeluhan alkoi välittömästi mutta tarpeeksi väljää kuitenkin oli ihmismäärään nähden. Lähdin 1:18 karsinasta, olin loppuun asti arponut lähteäkö siitä vai 1:14-karsinasta, järkeilin että vähemmän stressiä ottaa varman päälle heti alusta. Jokunen sata metriä oltiin menty ja nilkassa oleva ajanottosiru tuntui löysältä. Tarkastin pikaisesti kädellä että on kunnolla kiinni, tuntui olevan, pitkä kiinnitystarran häntä vaan heilui. Sitten ei mennyt kovinkaan kauaa kun en tuntenut koko sirua lainkaan ja totesinkin sen menneen merten syvyyksiin. Vähän harmitti ylimääräinen stressitekijä heti kärkeen mutta ohjeistus oli että jos näin käy, saa vaihtoalueella uuden sirun, joten en miettinyt sitä sen enempää.

Meressä oli pientä allokkoa mikä ei alkuun tuntunut juurikaan missään, mutta enemmän mitä pidemmälle edettiin. Uintihan käytiin kahtena kierroksena lyhyellä rannalla käynnillä, ensimmäinen kiekka oli 2,4km ja toinen 1,4km. Kyllä jo ekan kierroksen jälkeen oli aika uinut olo... mutta toinen arvatenkin meni sitten nopsan tuntuisesti. Toisella kiekalla poijulta poijulle poikittain uidessa allot tulivat sivusta ja aiheuttivat keinuntaa ja alkoi tulla vähän paha olo, toinen inhottava juttu oli meduusat joihin sain ensikontaktin jo viikolla uidessa, nyt tuli yksi ihan käteen kiinni ja vähän aikaa lensi vettäpulisevia suomalaisia ärräpäitä :D 

Ajanottochippi siis katosi ja omasta kellosta oli taas mennyt stop-nappi päälle joten ajasta ei ollut vedestä noustessa hajuakaan, tuntui tosi hitaalta uinnilta. Maaliviivan kello näytti päälle 1:20 mutta enpä ottanut huomioon että se oli tietysti pro-lähdön mukaan, joten uintini loppuaika oli 1:16:54, johon olen oikein tyytyväinen näissä olosuhteissa sekä tosi vähäiset uinnit viime aikoina huomioon ottaen. 

Vedestä noustessa fiilis oli hieno vaikka vähän oksettikin keinuminen meressä. Aidan takana korviahuumaava mylvintä tuntui surrealistiselta ja vaimo oli siellä suunnilleen pyörärivini kohdalla suomenlippu tanassa ja antoi tärkeää kannustusta. Muutamalta kysyin matkalla vedestä vaihtoalueelle mistä saan uuden chipin, lopulta joku järjestäjistä tiesi sanoa että ei hätää, ulos vaihdosta lähdettäessä pyydät. Sain uuden sirun ja numeroni merkittiin ylös. 

Pyörällä rauhassa liikkeelle, ensimmäinen 20km ulos kaupungista olisi täysin tasaista, sitten tulisi esimakua tulevasta puolen kilsan erittäin jyrkällä nousulla, 12% taisi olla. Pyörittelin sinne asti mahdollisimman kevyellä välityksellä koittaen olla käyttämättä juurikaan voimaa, kuitenkin siinä monia jouduin ohittamaan. Sen mäen jälkeen oli taas enemmän tai vähemmän tasaista, kunnes 50km kohdilla alkoi 20km kestävä nousu, kisan pisin. Siinä sitten juntattiin porukassa pienimmällä välityksellä mitä löytyy mäkeä ylös. Oli alkamassa todella kuuma päivä joten ihan vaan maisemia katsellen mäkiä ylös rauhassa, myöhemmin palkittaisiin kyllä yhtä hienoilla alamäillä! 

Ensimmäisestä huoltopisteestä lähtien sai jo struutata vettä pullosta päähän ja niskaan että sai pidettyä koneen jotenkuten viileänä. Myöhemmin tulleissa alamäissä kävi viima ihanasti ja välillä mentiin metsässäkin missä oli varjoisaa. Pyöräreitti kyllä enemmän kuin maineensa veroinen, raskas mutta uskomattoman kaunis. Vehreää vuoristoa ja ranskalaista pikkukylän idylliä siellä täällä, kertakaikkiaan mahtava kokemus. Ja loppupuolella tulleet pitkät laskut tarjosivat vauhtia ja pakottivat keskittymään nopeuden noustessa parhaimmillaan kuuteenkymppiin! 

Pyörän pilkoin mielessäni tunnin pätkiin ja katselin aina miten pitkällä oltiin. Pitkissä nousuissa oli tiehen maalattu jäljellä olevat kilsat huipulle, se oli hieno juttu, kilsan kerrallaan kun otti niin ajatus helpotti. Mutta kyllä kävi monesti mielessä että ihan naurettavat nämä matkat, kohta pitäisi vielä maraton vetää... kuitenkin odotin sitä juoksua, alkoi jo takamus ja hartiat puutua ajamisesta. 

Lopussa tultiin sen verran reippaasti että alun nousuissa mennyttä aikaa saatiin vähän takaisin ja kun lopputuloksista katsoin kyllä hämmästyin pyöräaikaani, tuolle reitille 6:07:38 en olisi uskonut olevan ihan mahdollinen. Ja olokin oli vielä ihan ok, oli saanut säästettyä voimia juoksuun edes vähän, tiesinhän että pyörällä itsensä säästeleminen täällä olisi avainasemassa!

Juoksuun lähdettäessä sitten oli kyllä sellainen olo jaloissa että ei ole ennen ollut. Aivan tukossa ja rytmiin pääsy tuntui aivan mahdottomalta. Todella rauhallisesti lähdin köpöttelemään liikkeelle ja porukkaa tuli ohi. Vaimo taas vilkutteli aidan takaa ja kehui vahvan näköiseksi menoa :) tuntuma oli kyllä vähän eri, mutta kiitos vaan vaimo että välillä vähän huijaat :) ohi suhahti myöskin seurakaveri seuran trikoista bongasin. Katsoin että kiva että jollakin vielä noin paljon potkua! Ensimmäinen kierros pissallakäynnin kera tuntui tosi hitaalta, kuitenkin ekat 5,5km on menty 5:30/km vauhtia, eli avan liian lujaa! Ihan uskomaton tuo harha juoksuun lähdettäessä, olisin voinut vannoa että reippaasti päälle 6min kilsoja mentiin. Sitten alkoi hidastuvasta tahdista huolimatta meinata pistää vatsassa, mutta hidastaen jatkoin hölkkäaskeleella. Halusin "juosta" kuinka hitaasti vaan, sillä se olisi aina nopeampaa etenemistä kuin kävely kuitenkin. Sitten jonkun huoltopisteen jälkeen oli yksinkertaisesti pakko laittaa kävelyksi, väkisin pumppaama energia ei tuntunut imeytyvän vaan pyöri mahassa aina hetken aikaa. Kun alkoi vatsa asettumaan aloitin aina varovat hölkkäaskeleet. Tästä aina loppuun saakka olikin taktiikkana vain selvitä seuraavalle huoltoasemalle. Kolmannella kierroksella ohitin tuon aikaisemman seurakaverin jolla oli alkaneet jalat kramppaamaan. Tovi juteltiin ja käytiin kuulumiset läpi ja jatkoin juoksemista. Sen kolmannen kierroksen alusta alkoi olo vain kohenemaan jonkun ihmeen kautta, ehkä sen ansiosta että olin malttanut kuitenkin ottaa alun niin rauhallisesti, sekä yrittänyt saada sisääni mahdollisimman paljon energiaa. Tuntui aivan käsittämättömältä kun viimeisen kierroksen juoksussa aloitti että nyt se on näin lähellä. Ja että aikakin tulee ylittämään kaikki odotukset. Vielä meinasi alkaa vasemman reiden sisäpuolelta kummallisesti kramppaamaan mutta se pysyi kurissa. Viimeiset kilsat tuntui menevän kuin lentämällä (vaikka varmasti oli jotain aivan muuta) euforian voimin ei tuntunut mitään väsymystä eikä kipua missään ja loppusuoralla sain vielä antaa suukon itkua pidättävälle vaimolle, joka koko päivän oli saanut huolissaan olla :)

Sitten maaliviiva, ja ne kuuluisat sanat :)

Maraton aikaan 4:32:30 ja loppuaika 12:10:42. Täysmatkadebyytille arvosana vahva 9!