Translate

Thursday 31 May 2012

Ukkomiehenä

Viime lauantaina saimme rakkaan vaimoni kanssa lausua tahdon toisillemme, ja mikä huikea päivä olikin. Runsaasti sukua koolla ja ilma täydellinen hääjuhlalle. Sitä ollaan siis nyt onnellisesti ukkomiestä!!


Maanantaina korkkasin sitten samalla reissulla avovesikauden kun käytiin Kuusijärvellä. Vähän olin huhua kuullut että vesi olisi hyvinkin uimalämpöistä ja tottavie olikin, ja reilut kaksi kierrosta tuttua rykäisy-reittiä uin. Sadekuuro ja vuotavat lasit kesken leikin toivat oikean fiiliksen :) ja ihan jo viime kesän muistot palasivat, kyllä se avovedessä uinti on oikeaa tri-hommaa! Meikäläinen ainakin kyllästyy kaakeleihin pirun nopeasti. Ensi talvena pitää siitä huolimatta pyrkiä rajuun uintimäärän lisäämiseen, liian vähällä on menty ja sen huomasi myös järvessä välittömästi! 


Karu arki lennätti takaisin Osloon tiistai-aamuna, ja myös täällä päässä pääsin avaamaan ulkouintikauden, tosin paikallisessa ulkoilmauimalassa. 50 metrin altaat, loistavaa! Täällä kun uimahallit ovat melko surkeita, ainoa iso halli on edelleen remontissa laajan vesivahingon takia(ironista, kyllä), ollut jo viime syksystä. 


Ironmaniin 3 viikkoa ja risat, eli nyt on juuri se olo mikä varmaan aika monella tässä kohtaa: aika mennyt kuin siivillä ja miten se nyt on jo näin lähellä, onko tässä harjoitellut tarpeeksi, no ei ole, no hitto miksi ei, no ei ole ehtinyt, on ollut ylirasittunut, apua apua apua... No joo, aika lievä on minun paniikki tällä hetkellä. Harjoittelu viime kuukausina erittäin kiireisen elämän takia ollut kaikkea muuta kuin optimaalista, mutta näkisin kuitenkin että olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin nähden riittävää. Kulunut viikko on sisältänyt runsaasti kaikkia kolmea osalajia, ja meneminen on taas kohtuullisen vaivatonta, kun oli muutaman viikon kausi kun oli tooodella tukkoista ja väsynyttä/palautumatonta meininki. 


Loppuviikkoihin sisältyy kaksi tai kolme pitkää pyöräilyä, mahdollisimman runsaasti uintia ja juoksua aletaan jo vähentämään selvästi sekä teholta että määrältä. Äsken oli uskoisin viimeinen pitempi juoksu, tai oikeastaan yhdistelmä lämmittelynä työmatkapyöräily 10km ja juoksu päälle joka sattui sitten olemaan melko tarkalleen puolimaratonin mittainen. Jotta eiköhän tämä tästä! 

Friday 18 May 2012

Viikko häihin, kuukausi Nizzaan

Viime kuukauden-kahden ajalta harjoittelu ollut täysin repaleista, epäsäännöllistä ja suunnittelematonta. 3 viikkoa sitten koko viikon kestävä työmatka aamusta iltamyöhään kestävine työpäivineen, sekä ennen sitä rikkoontunut pyörä tekivät aikamoisen loven harjoittelumääriin ja jaksamiseen. En ole aivan varma tekikö se työmatkaviikko hyvää vai huonoa, viikot ennen sitä olin harjoitellut määrällisesti hyvin, tehollisesti kenties liian kovaa, eli voi olla että tuon viikon aikana ja sen jälkeen tuntunut erittäin raskas väsymys johtui alkavasta ylikunnosta, raskaasta työrupeamasta tai molempien yhdistelmästä. Lepoa ja laadukasta unta ainakin oli aivan liian vähän. Sitä seuraava viikko taas lenkkiä, ja sunnuntaina Keskuspuisto-Olarikierros jossa kyllä tein typerästi tyhjentämällä itseni aivan täysin ennätysjahdissa joka päättyi surkeaan olotilaan jota kesti käytännössä koko seuraavan viikon ja oikeastaan vasta nyt löytymässä into ja jaksaminen treenamiseen. Fyysisesti jaksaminen ok, mutta tehot aivan olemattomissa. Tehoharjoittelua onkin ollut tarpeeksi ja liiaksi luulen sillä tajuan nyt että on oltu tosi lähellä tietyn rajan ylitystä, ja vaikka treenikalenterissa tuntimäärät eivät päätä huimaa, on nyt todettava että elämässä ollut niin paljon meininkiä että on otettava treeniltä nyt irti se mikä on järkevää. 


Perusta on rakennettu läpi talven kuitenkin ja se on kivenkova, joten siinä suhteessa ei ole mitään hätää. Nyt on vaan kevennettävä hiukan, ja saatava pitkä harjoitus joka viikkoon, sekä pyöräkilometrejä olisi saatava rutkasti rutkasti lisää. Suomessa onneksi ehjä pyörä ja norjan päässäkin olevaan varaosat tilattu :) sekä toimiva maastopyörä jolla saa tehtyä laadukasta joskaan ei niin lajispesifistä treeniä. 


Viikon päästä sitä ollaankin sitten rakkaani kanssa papin edessä joka on kuitenkin se tämän vuoden ja koko elämän kovin juttu, ja se onkin sellainen asia joka on pitänyt fiiliksen onnellisena ja antaa hurjasti voimia treeniin ja jokapäiväiseen elämään :) 

Sunday 6 May 2012

Keskuspuisto-Olari-kierros puolimaraton 6.5.

Noniin nyt kun jo olo vähän parantunut tämänpäiväisestä yllättävän tyhjentävästä rutistuksesta voidaan pari riviä rustata itse kisasta. 


Viikolla päätin osallistua puolikkaalle ja valmistautumista ei varsinaisesti ollut, muutenkin kiireinen viikko ja eilen 2,5km uinti ja 8km reipas lenkki ei varmaan ollut fiksuinta tähän paikkaan, ellei sitten olisi rauhallisemmin lähtenyt matkaan. Mieli teki kuitenkin taas rajojaan kokeilla ja 1:30-1:35 aika oli kiikarissa, viimeisellä kiekalla kuitenkin loppui energiat täysin ja totaalisesti. Ei ole ennen näin lyhyellä matkalla ihan samassa mittakaavassa moista käynyt. Vika kierros sitten osin käveltiin ja ennätysajat jäi haaveeksi. Ihan ok lopputulos kuitenkin ja reittikään ei ollut sieltä kevyimmästä päästä. 1:42 ja jotain loppuaika, joka jää "epävirallisesta" ennätyksestä joka on viime vuoden Vantaan maratonin väliaika 1:37, "virallinen" puolikkaan enkka on 1:41:40 muistaakseni HCR:ältä parin vuoden takaa. 

Kiva pieni kisa muuten, tilaa oli juosta porukkaa oli ehkä kolmisenkymmentä mukana. Jotkut olivat eilen juosseet myös HCR:än eli ei kaikki muutkaan olleet ihan tuoreilla jaloilla liikkeellä! Espoon keskuspuiston lenkkireittejä pitkin 4 kierrosta, pari mäen nyppylääkin seassa, ei mikään nopein reitti tosiaan muutenkaan mutta ei mitenkään sen haasteellisempi. 

Kaikkiaan voi olla kuitenkin tyytyväinen, oikeana päivänä kunnolla valmistautuneena ja vähän nopeammalla reitillä 1:30 pitää olla lähellä mahdollista. 1:32-1:33 ainakin. Eli katsellaan jos loppukesästä löytyisi jokin sopiva kisa. Mitä tri-kisoihin tulee, kauhean vaikea tässä vaiheessa arvioida kisakuntoa mutta pitäisi olla vähintään samalla tasolla kuin vuosi sitten. Nyt puolitoista kuukautta Nizzan Ironmaniin, tehoja pitää nyt alkaa ottamaan alas koska olo koko ajan jonkin verran väsynyt ja tehoton. Pari viikkoa ennen kisaa sitten tiputetaan volat kanssa ja koitetaan saada aikaiseksi jonkinlainen "tapering" ennen kisaa, niinkuin hieno lontoonkielinen termi kuuluu :D 

Friday 4 May 2012

Terveisiä taivaalta

Ensimmäinen lentokoneessa nakuteltu blogikirjoitus tulee tässä! Sen mahdollistaa Norwegianin ilmainen wlan lennon aikana. Nopeuttaa kummasti matkaa kun voi surffata ja vaikka töitä tehdä tarvittaessa samalla!


Suomeen viikonlopuksi siis tässä matkalla taas, ja viikonlopun juoksutapahtumista bongasin eilen sen rauhallisemmin kansoitetun eli Keskuspuisto-Olari-kierroksen joka on sunnuntaina, ja vähän meinasin puolimaratonin käydä siellä kokeeksi vetäisemässä. 


Muuta tulevaa - ensi viikon lauantaina Holmenkollenstafetten jossa meidän työpaikkajoukkue kilpailee firmojen sarjassa. Meikäläinen taivuteltiin mukaan ja paineet on kovat :) Oma osuus muistaakseni kuudes, 1300m pitkä jonka pitäisi olla ylämäkipainotteinen. Odotetaan innolla hauskaa kansanjuhlaa!