Norjalainen rykäsy

Tänään kävin vihdoin korkkaamassa paikallisen rykäsyn, viime kesänä ei siihen tilaisuutta tullut. Tämä oli kauden eka, 2 viikkoa sitten oli duathlon ja 2 viikon välein rykästään, eli halutessaan/mahdollisuuksien salliessa pääsee monta kertaa kesässä ja mikäs sen parempi kisatreeni. 

Tuolta seuran (jonka jäsen en tosin ole, osallistuminen ei vaadi vaan kaikki saa osallistua) sivuilta olen kyllä pikaiseen reitit tsekannut mutta vähän hakusessa nuo kuitenkin oli. 

Vesi oli jossain 15 asteen paikkeilla tänään ja jotkut tyytyivät tekemään duathlonin mutta veteen lähti kymmenkunta osallistujaa. Tämä nyt oli tosiaan hyvä treeni eikä muuta, mutta kuitenkin kaikki meni alusta alkaen päin persettä. Lähdettiin tosi ajoissa ajamaan jotta saisi vähän tutustuttua paikkoihin ja otettua alkulämpöä jne, mutta seistiin ruuhkassa niin että kun perille löydettiin oli n 7 minuuttia aikaa laittaa kiekot pyörään ja valmistella vaihtopiste ja vetää puku niskaan, juosten veteen kastautumaan niin jo ajanottaja huikkasi et tuus pois sieltä niin aloitetaan... 

Vesi oli tosiaan viileätä ja happi pakeni alkuvedoissa keuhkoista, piti vaan yrittää rauhoittaa tahti tasaiseksi mikä onnistui huonosti. Uinitosuudella uidaan vastarannan niemenkärkeen jota kosketetaan ja lähdetään takaisin. Otin siinä pari kertaa happea ja takaspäin. Ei tuo uinti nyt muuten niin huippuheikosti mennyt (jäi jopa 3 kaveria taakse...) mutta suunnistaminen ei ole ikinä mennyt näin heikosti. Mitättömän vähäiset uinnit näkyivät taas. Sitä siis nyt rutkasti saatava lisää.

Pyörän päälle päästessä jalat hapotti about heti, vaikkei mitään täystappotahtia lähdetty edes. Kahden muun kanssa lähdin jonon vikana joista ensimmäinen kaveri karkasi ja jäin toisen peesiin. Ohi olisi voinut mennä mutta päätin aika nopeasti että tänään ei ole tarpeen tukottaa reisiä. 

Sitten huomasin kumman muljumisen pyörässä, jonka paikallistin tulevan takarenkaasta. En voinut pysähtyä koska en ollut ihan varma missä kääntöpaikka sijaitsee, sinne asti päästyä hyppäsin pukilta ja käänsin velon ylösalas, luulin että olin kiireessa kiinnittänyt kiekot ehkä huonosti tai jotain mutta ei niissä vaikuttanut mitään olevan, irrotin pikalinkut ja kiinnitin varmasti hyvin uudelleen. Klonksuminen kuitenkin jatkui, no ei kun hanaa jos jotain irtoaa niin irtoaa. 

T2:een tullessa olin jo aika puhki koska lopussa annoin vähän hanaa. Lähdin edelläajavan selkää kohti ja kaveri paineli vähän turhan lujaa sillä yhdessä risteyksessä meinasin lähteä väärään suuntaan, juuri kuitenkin näin selän edessä seuraavan mutkan takana. Yritin miten voin vaihdella tahtia ja rentouttaa juoksua että saavuttaisin edellämenevää mutta tämä vaan pakeni. Sitten yhdellä peltoaukealla kääntyi tie 90 astetta toiselle pellolle jolloin pystyi tutkailemaan pitemmälle taakseen, ja siellä ei näkynyt ketään, great, taidan olla viimeisenä... eipä ollut kuitenkaan ajatus ihan selkeä koska olinhan ohitellut muita pyöräilijöitä ja jo uinnissa jättänyt joitain taakse... sitten kuitenkin tultiin takaisin maalialuerannalle enkä enää tiennyt minne mennä ja olin jo aivan färdig. Ajanottotytöt kuitenkin valaisivat että eikun takaisin ja sieltä ja tuolta ja käännyt tuolla ja teet uukkarin täällä sitten tästä ohi tuolta ladon takaa ja takas... just joo no juoksin vielä lenkin enkä tiedä yhtään menikö oikein joten kun tulin sieltä maalialueelle ilmoitin että eiköhän tämä treeni ollut tässä, vaikka olisi pitänyt joku kilsan rinki vielä jostain mennä. 

No nyt vaan tuo reitti pitää opetella kunnolla ja ensi kerran kahden viikon päästä uudelleen, myös ehjillä renkailla, ja muutenkin pyörän setuppi kohdillaan (satula oli liian alhaalla jne..) 

Mutta joo päivän paras selitys on kuitenkin että kunto ei ole hyvä, voisihan sielä senkin lisätä että toissapäivänä 16km reipas mutta ihan oikeasti, tänään, ei ollut mun päivä :) 

Ja todellisuus on välillä karua, kun tuoreessa muistissa on vuoden takainen kunto jota oltiin huipentamassa Nizzan Ironman:iin ja huomaa että siitä on nyt vain murto-osa, se voi vähän masentaa... mutta suuntahan on tästä taas kerran vaan ylöspäin!!! 

Taidan olla tuo rantavedessä uppeluksissa oleva.. eli ainakin 3 jäi taa jipii

Odottakaa nyt pojat. Oikeasti

Päätös tehty - Challenge Roth jää väliin.

Vaikea päätös on tehty ja osanotto Challenge Rothiin peruttu. Moni pitää täysin hulluna, onhan kyseessä yksi halutuimpia ja legendaarisimpia kisoja maailmassa. Mutta minulle tässä päätöksessä oli enemmän järkeä kuin missään muussa ratkaisussa, osallistuminen ei nyt tullut  kyseeseen tässä elämäntilanteessa. Paraikaa värkätään muuttoa lopullisesti Suomesta Norjaan, ja ei se ihan pikkujuttu olekaan.. siihen liittyvät valmistelut ovat vieneet aikaa ja  täyspainoinen täydelle matkalle harjoittelu ei ole millään ollut mahdollista. Olen saanut koko talven ja kevään aikana kasaan viitisen kpl n. 10 tunnin viikkoa, ja kaikki muu ollut hyvin ailahtelevaa, niinkun on tässä taidettu jo aiemminkin todeta. En hae mitään selityksiä tai tekosyitä, koska ei tarvitse, sellaisia ei ole. 

Hyvänä puolena joku ikionnellinen odotuslistalta puolestaan saa paikan kisaan, mikä on paljon hienompi juttu kuin että minä olisin siellä keskenkuntoisena tekemässä huonoa tulosta ja jopa vaarantamassa omaa terveyttäni. 

Roth on edelleen EHDOTTOMASTI kisa jossa haluan joskus olla mukana, mutta silloin myös siinä kunnossa/niin valmistautuneena, kuin haluan! 

Nyt kesän tapahtumina kalenterissa jäljellä Østfold triathlon (perusmatka) ja Styrkeprøvet (Lillehammer-Oslo maantiepyöräily). Lisäksi tämä tilanne avasi takaportin Ironman 70.3 Haugesundille, jossa näkyi vielä paikkoja olevan! Puolimatkan kisa kyllä olisi poikaa eikä sen kanssa isompia ongelmia. Lisäksi on tarkoitus turistin roolissa mennä katsomaan Norsemania elokuussa. Oslon maraton syyskuussa lienee kanssa pakko juosta :) 

Hyviä uutisia ja noloja uutisia

Kummat haluatte ensin? No okei otetaan nolot. Tänään lähdin pitkälle pyörälenkille enkä ehtinyt kaupungista ulospäin kuin kuutisen kilsaa niin esitin näyttävän nolon amatöörimokan liikennevaloissa - paikallaan seisten odotin valojen vaihtumista - arvaatte loput. Yhtäkkiä tekikin mieli laittaa jlka maahan mutta tosiaan siellä polkimessahan se edelleen oli tiukasti kiinni... eikun tonttiin oikealle kyljelle, juomapullot lenteli about synkassa suomenkielisten kirosanojen kanssa ja joku kai kysyi kuinkas kävi. Eihän siinä kuinkaan käyny polveen vaan pikku ruhje. Niin ja vasen vaihtaja/jarrukahva jotenkin osittain irtosi kiinnityksestään, ajaa pystyi kuitenkin hyvin ja vaihteet toimi. Kotiin päästyäni sitten aloin "tutkimaan" tuota lähemmin tuloksella että koko helkatin kahva kädessä.. asiaa siis tulee taas viime kesänä hyväksi havaittuun huoltoon. Ei pitäisi olla kallis keikka kun vaan saavat vehkeen kiinnitettyä takaisin paikalleen, samalla saavat vaihtaa tankonauhat jotka jo puhkikuluneet. 

Sitten hyviin uutisiin - lenkki jatkui tuosta pikku episodista huolimatta ja painelin Riksveg 4:sta eli valtatie 4:sta pitkin pohjoiseen. Tie on käytännössä moottoritie tai moottoriliikennetiekö sen oikea nimi nyt on, ja sitä mukailee asvaltoitu pyörätie joka pääosin hyväkuntoista. Keli oli mukava 8-9 astetta ja aurinko paisteli. Käännyin ympäri jossain n. 55km kohdalla. Takaisin tullessa tajusin äkkiä miksi ensimmäinen puolisko oli niinkin mukavasti rullaillen tullut, nyt nimittäin tuuli vastaan vähäsen, ja vauhti tippui. Kotimatka oli myös ylämäkivoittoisempaa, ja välistä oli jo vähän tuskaista mutta pit stoppi shellillä jossa patonki ja suklaamaitojuoma naamariin antoi kaivattuja hiilareita ja tulihan se loppu sitten ihan kivasti joskin viimeiset parikymmentä kilsaa jo ihan fiilistellen, ei huvittanut rääkätä itseään taas puoleksi viikoksi ihan raadoksi. reilun 4 tuntia oltiin tien päällä ja onhan se norjalainen maaseutu jylhän kaunista. Tuskin maltan odottaa ensi sunnuntain pitkistä! 

Tuskien kotitaival

Huhhuh harvoinpa olen näin iloinnut että olen kotona lämpimässä. Piti heittää "pikku lenkki" töistä kotiin pyöräillen Enebakk:iin ja sen ympäri Osloon, eli töistä itäänpäin ja myötäpäivään lenkki jonka arvioin nopeasti kartalta että max 60 km. No oli se sitten lopulta 80km.. mutta eipä tuo lenkin pituus tässä sinällään se juttu vaan että olin taas vähän soitellen sotaan menossa kun kuvittelin että kepeästi rallatellen tuo menee 2 tunnissa max 2½, ja yksi pullollinen urheilujuomaa mukana... kuten arvata saattaa se pullo oli puolessavälissä tyhjä ja niin oli kuskin tankki muutenkin.. alkoi kilsat tuntumaan pitkiltä. Aurinkokin oli laskemaan päin, valoa kyllä riittää pitkään mutta ilma viilenee tosi nopeasti ja alkoi hiukka paleltamaankin. Akuuteimpana kuitenkin energiapula ja bonkkaus, ja tottakai olin ajanut edellisetn kioskien ja kauppojen ohi, eihän tässä nyt enää kauaa mene... no siinä aloin aika äkkiä toivomaan että tulisi mikä tahansa paikka mistä suuhunpantavaa löytyisi ja n. 10 kilsaa ennen kotia bensis jonka yhteydessä kebab-keidas pelasti. Hoipertelin sisään ja täräytin lärviin juustoburgeriaterian ranuleilla ja puoli litraa kokista. Aaaaaahhhhhhhhhhhhh!!! Sitten äkkiä pyörän selkään sillä ilma viileni edelleen ja nyt oli jo itse asiassa tosi kylmä mutta pääasia että oli energiaa ja enää lyhyt pätkä kotiin. 

Tästähän tässä on kyse, ihan on jo päässyt unohtumaan ettei mitään saa ilmaiseksi vaan tällaisia kärsimyslenkkejä tarvitaan. Jotain Ironwilliä oli tänäänkin kuitenkin mukana kun jaksoi kotiin saakka. Vaihtoehtoja ei tietysti paljoa ole. 

Jatketaan nyt kun on vauhtiin päästy, ehkä Roth ei olekaan mahdoton ajatus. Mutta tämänpäiväisiä kärsimysnäytelmiä on silloin kestettävä vielä monta... motivoivin tekijä siihen kestämiseen on, että tiedän sen olevan sen arvoista. 

Vedenjakajalla

Ei voi mitään, nyt ollaan tienristeyksessä nimeltä osallistuako vai ei. 3kk Challenge Rothiin, ja tiedän olevani suorastaan etuoikeutettu päästyäni yhteen maailman halutuimmille lähtölistoille, ja silti harkitsen vakavasti vetäytymistä klpailusta. 

Elämä ollut oikeastaan viimeiset pari vuotta jo niin sairaalloisen hektistä, ettei ole oikein lepoa ollut, varsinkaan henkisesti, kun koko ajan ollut jokin monumentaalinen tavoite oltava. 

On ollut nuoren suhteen keskellä toiseen maahan muutto, sitten naimisiinmenoa, uutta erittäin vaativaa ja aikaavievää työtä, murhetta perheessä ja kaiken keskellä palava halu treenata kovaa ja paljon. On sanomatta selvää että tällaisessa elämäntilanteessa ei paljoa nappaa fiilailla harjoituskalentereita tai pohtia treenikauden jaksotuksia tai punnailla raejuustoja seuraavaan välipalaan. 

Suoraan sanottuna harjoitteluni on koko talven ollut lähes täysin päämäärätöntä "tehdään mitä ehditään" touhua, syksyllä huolella tehdystä kalenterista huolimatta. Toki pitänyt sisällään hyvääkin treeniä mistä todisteena hiljan juostu puolimaraenkka ja yksi pitkä raskas hiihtokisa läpivietynä, mutta jotta olisin siinä iskussa jossa halusin olla heinäkuussa Rothissa, olen valovuosia aikataulua jäljessä. Vielä yhtenä lisäsyynä sylettää vietävästi myöhäinen kevät, olisin halunnut olla pyörän päällä ULKONA jo kuukausi sitten, mutta edelleen kilsoja 0. 

Tietyllä tavalla en myöskään oikein mitenkään saa kaivettua tuota paloa ja motivaatiota esiin, mitä tässä vaiheessa treeniin tarvittaisiin. Uinti ei kiinnosta. Taustalla kalvaa ahdistus jatkuvasti siitä että ei tee oikeita asioita oikeaan aikaan eikä tarpeeksi ja aika loppuu. Silloin harjoittelusta tulee väkinäistä ja hätäistä jo sinällään. 

Voi olla, että saavutin jonkinlaisen täyttymyksen Nizzassa viime kesänä, toki haluan tehdä useampia täysmatkoja ja paremmilla suorituksilla, mutta nyt kun sen tietää oikeasti kerran läpivieneenä miten paljon se vaatii, en todellakaan ole varma haluanko olla viivalla tietäen olevani keskenkuntoinen. Ihan jo oman terveydenkin takia. 

No, huhtikuu on aikaa miettiä, sen jälkeen ei enää osallistumismaksusta palauteta latiakaan, joten voi olla että mieli muuttuu jos kevät saa ja pääsee niittämään nopeasti kilometrejä. Nyt tosin tuntuu että olisi, uskomatonta että sanon, jopa helpotus päästä ajattelemasta koko kisaa. 

Paloheinämaraton puolikas 29/3

Ja juoksukausi käyntiin ennätyksellä! 1:35:17 pysähtyi virallinen ajanotto Paloheinän legendaarisella huru-ukkojen maratonilla jossa kävin puolimaratonin tänään juoksemassa. 

En ole montakaan "virallista" puolikasta käynyt juoksemassa ja niistä oli 3 vuoden takaa ennätys 1:41. Sen jälkeen olen 2 kertaa Vantaan täydellä maratonilla ollut puolimatkassa 1:37 ajassa, joten se ollut omassa mielessä "ennätys". Tänään ei sinänsä ollut tarkoitus palkeita puhaltaa täysin tyhjiksi, mutta kylläkin ottaa juoksu testinä kevään kunnosta tuonpituisella suorituksella. Ja kevättalven juoksulenkit sen verran suuntaa antaneet että toki tiesin että ennätys tänään juostaan ja 1:35 paikkeille on realistista laittaa tavoitetta. 

Vauhdinjakokin meni kohtuu nappiin, uskon että toinen puolikas meni hivenen vauhdikkaammin koska olin parin eka kieroksen jälkeen 1:36 vauhdissa. Varmaan eka kerta minulle koskaan kun moisessa onnistun, aina tullut lähdettyä liian kovaa! 

Vikoilla 2-3 kilsalla vähän tuntui tukalalta joten täydelle maratonille puhumattakaan noista ironman-matkoista ei ihan kestävyyttä taida vielä piisata eikä ainakaan kovin vauhdikasta kestävyyttä :) mutta kunhan nuo lumet tuosta sulaa ja saadaan pyörää ulos vihdoin niin ehditään vielä sekin puoli korjaamaan. 

Vähän, kuten aina tähän aikaan vuodesta ja varmaan kaikilla, hätä meinaa hiipiä puseroon kesän mittelöitä ajatellen mutta ei auta kun ottaa härkää sarvista ja laittaa jäitä hattuun, käyttääkseni paria umpikulunutta kliseetä näin pääsiäisen kunniaksi :) 

Birkebeinerrennet

Selvitetty on tämäkin, 54 km vittumainen vuoristohiihto. Jopa mainettaan kovempi, ainakin tänään oli, johtuen varmaan sekä päivän olosuhteista että omasta kunnosta. 

Kauhean isolla innolla en koko hommaan lähtenyt, ihan kaikkeen treenaamiseen ollut vaisu moti viime aikoina surullisen perhatapahtuman takia. 

Elämä kuitenkin jatkuu meillä elossa olevilla, ja kaiken ahdistuksen ja ajatusten myllerryksen seassa on vaan löydettävä se elämän lanka ja juurikin ymmärrys, että kun eletään on se aika käytettävä iloiten ja nauttien ja tutkien elämän ihmeellisyyksiä. 

Siispä neljältä oli herätys tänään ja matkaan Renaa kohti josta lähtö ja maalihan tässä yhdessä maailman perinteikkäimmistä kilpailuista on Lillehammerin olympiastadionilla. 

Paukusta lähdetään kiipeämään ylämäkeen enemmän tai vähemmän koko ensimmäiset 15 kilsaa, jonka jälkeen oli jo selvää että täällä pitä olla todella kunnossa jos haluaa edes uneksia jostain etukäteen matkan mukaan lasketuista loppuajoista. Tämä ei ole mikään Finlandiahiihto. Vaan jotain ihan muuta, ja se saatanan 3,5 kilon reppu alkaa painaa mitä edemmäksi päästään. 

No tiivistettynä kun oli alkunousut noustu niin mentiin vuoren päällä ja tuisku kävi ja ladut oli hitaat. ihan retkeilyksi meni että jaksaisi edes maaliin. Siinä sitten nysvättiin menemään, säälittävää hinkkausta mutta loppu 5-10 km sentään saatiin lasketella alamäkiä joten loppuun jäi ihan kiva fiilis. 

Haasteita hakeville, suosittelen! 

10000 kävijää!

Kymppitonni näköjään mennyt tänään puhki blogin kävijämäärissä, kiitos siitä! Mukavaa että vähän trafiikkia on tasaisesti ettei ihan vaan itselleen tarvitse kirjoitella. 

Onkin ollut hiljaisempaa kirjoituspuolella tässä, eiköhän taas tahti tiuhene kun kevättä päin mennään! 2 viikon päästä on Birkebeinerrennet, joka vetää hiihtokauden omalta osaltani nippuun, jatkui lumikelit tai ei. Kovin on jo täällä Oslon tienoolla ainakin ollut keväistä, plussan puolella niukasti lämmöt olleet viikon verran, lunta toki on maastossa vielä mutta kovin niukaksi on hiihdot jääneet, kylläkin ihan muistakin seikoista johtuen. Ei se vaan ole aina helppoa tuota treenaamista muuhun elämään sovittaa, kun välillä tapahtuu niin paljon ettei perässä pysy. Matkustelua ollut nyt myös Norjan ja Suomen väliä tiuhaan niin työ- kuin perheasioista johtuen ja yleisolo väsynyt. 

No, päällimmäisenä odotus pyöräkauden korkkaamisesta, kuka tietää mikä takatalvi vielä iskee mutta jos ei niin ei mene montaa viikkoa että pääsee maantielle. Kovasti sitä odotellaan, siinä on sitte taas helpompi ihan arkenakin tahkota määrää enemmän. 

9 viikkoa olisi suunnitelman mukaan pk-kautta jäljellä, sitten alkaa kkvk eli kilpailukauteen valmistava kausi. Keväälle olisi jotain kisoja vielä hakusessa, mutta jossei muuta löydy niin sitten tehdään jossain toukokuussa omatoimi-puolimatka kenties. Testinä ajattelin juosta omatoimipuolimaratonin lähiviikkoina. 

Vielä kerran kiitos Teille jotka jaksatte käydä lukemassa ja tsemppaamassa! 

Löysäily loppumaisillaan, runtu odottaa!

Lepoviikko pian nautittu ja sitten taas uuden kolmiviikkoisen kimppuun, 8-10-12 suunnitellut tunnit tulevalle jaksolle. Kevyesti on tullut liikuttua viikolla, maanantai oli lepoa sunnuntain pitkän runtu-lenkin jälkeen ja tuntui se kieltämättä jaloissa vielä keskiviikkoon saakka... uimahallilla on tullut viihdyttyä kolmena päivänä ja tehtyä tekniikkaa pääosin, paitsi tänään punttien kolistelun päälle kilsan rento kelaus. Kerran hiihtäen töistä himaan, ja torstaina olin pitkästä aikaa työpaikan aamuspinningissä. Ei voi minkään, intervallityyppinen harjoitus nostatti sykkeitä korkeallekin hetkittäin, mutta ehkä ihan hyvä yksi reippaampikin treeni lepoviikkoon, ei siinä session aikana kuitenkaan keskisyke kaikkiaan ollut kuin 128. Muilta osin rennosti ottanut joten toivotaan että palautumista tosiaan tapahtunut ja toivon mukaan kunnon superkompensaatiota. Pitää tehdä seuraavan kolmiviikkoisen lopulla ainakin kilsan uintitesti uudelleen ja kenties joku toinenkin testi olisi otettava ohjelmaan, jotta konkreettisesti pääsee jyvälle kuntotason kehittymisestä tai kehittymättömyydestä. Hyviksi havaituista testeistä otetaan vinkkejä vastaan! 

On muuten aivan hurjaa tuo hikoilu noissa spinningeissä, usein otan paikan seinän vierestä paperitelineen ulottuvilta jotta saa niisteltyä välillä, nyt kuitenkin löin itseni eturiviin ja rä'än valuminen oli niin vuolasta välistä että suoraan hanasta lattialle virtasi tavaraa :D enpä ole moista ennen kokenut ihan tuossa mittakaavassa. Oli sitten pieni pyyhkiminen oman pyörän ympäriltä tunnin päätyttyä... 

Huomenna olisi sitten pitempi hiihtolenkki tiedossa, kelit on nyt kohdillaan joten ei kun suksia preppaamaan! 

PK-lll kiikarissa

Tämä viikko oli kolmas määrältään nouseva viikko ja seuraava otetaan palauttavana. Volat kuitenkin jäi suunniteltua pienemmiksi, taitaa 13-tuntinen viikko olla melkeinpä mahdoton sovittaa omaan elämään. Mutta tuli yksi ylimääräinen lepopäivä loppuviikolle, tosin senkin päivän treenillä olisi tullut täyteen vain kymmenisen tuntia. No höpönlöpöt tunneista ja minuuteista sikseen, viikko oli varsin aktiivinen ja monipuolinen. Pitää muistaa että viime viikonloppuna tuli hiihdettyä yli 70km, ja maanantaina alkoi uusi treeniviikko tunnin salisessiolla, tiistaina vitosen aamulenkki ennen töitä, sukset mukaan töihin ja kotimatka työpäivän jälkeen hiihtäen 10,5km, illalla uimahallille tekniikkaa puoli tuntia, keskiviikko salilla soutu 1/2h + 1h10min juoksumattoa pk, torstaina taas vitosen aamulenkki, iltapäivästä ennen lentoa suomeen uimahallilla 1500 metriä (av + satasen vetoja x 10 + lv). Eli lauantaista torstaihin monta tapahtumaa, viikkotreenit ei kestoltaan kauhean pitkiä mutta viikko oli tarkkaan suunniteltu, ja tyhjiä "roska"tunteja ei treenikalenteriin tule merkittyä. Pe paineltiin työasioissa pitkin suomea ja illalla sukulaisissa, lauantaina sukulointi jatkui joten nuo 2 päivää meni niissä kuvioissa ihan täysin. Takki paljon tyhjempi kuin treenailusta konsanaan... Kaikkiaan viikko piti sisällään treeniä 8h20min.  

Tänään sitten aamupäivästä hyvin nukutun yön jälkeen pitkikselle, ja kylläpä kulki. Fakta on että 9 kilsaa jos olisi lisää painellut olisi väistämättä tullut oma maraenkka. Tuntuma koko lenkin ajan oli melko kevyt, mutta kyllä tähän mennessä pitkikset menneet parhaimmillaankin 5:10-5:20 min/km tahdilla, ja tänään 4:42... että taitaa tuo kuntokäyrä olla aika vauhdikkaassa nousussa nyt, joten pitääkin varoa ettei mene överiksi, en usko että määrän suhteen on nyt mahdollistakaan, ja tehotkin on pidetty melko kurissa vielä vaikka vähän jo lujempaa mennään ihan pk-tyyppisissäkin treeneissä. Hyvä kuitenkin että ensi viikko palauttava.