Birkebeinerrennet

Selvitetty on tämäkin, 54 km vittumainen vuoristohiihto. Jopa mainettaan kovempi, ainakin tänään oli, johtuen varmaan sekä päivän olosuhteista että omasta kunnosta. 

Kauhean isolla innolla en koko hommaan lähtenyt, ihan kaikkeen treenaamiseen ollut vaisu moti viime aikoina surullisen perhatapahtuman takia. 

Elämä kuitenkin jatkuu meillä elossa olevilla, ja kaiken ahdistuksen ja ajatusten myllerryksen seassa on vaan löydettävä se elämän lanka ja juurikin ymmärrys, että kun eletään on se aika käytettävä iloiten ja nauttien ja tutkien elämän ihmeellisyyksiä. 

Siispä neljältä oli herätys tänään ja matkaan Renaa kohti josta lähtö ja maalihan tässä yhdessä maailman perinteikkäimmistä kilpailuista on Lillehammerin olympiastadionilla. 

Paukusta lähdetään kiipeämään ylämäkeen enemmän tai vähemmän koko ensimmäiset 15 kilsaa, jonka jälkeen oli jo selvää että täällä pitä olla todella kunnossa jos haluaa edes uneksia jostain etukäteen matkan mukaan lasketuista loppuajoista. Tämä ei ole mikään Finlandiahiihto. Vaan jotain ihan muuta, ja se saatanan 3,5 kilon reppu alkaa painaa mitä edemmäksi päästään. 

No tiivistettynä kun oli alkunousut noustu niin mentiin vuoren päällä ja tuisku kävi ja ladut oli hitaat. ihan retkeilyksi meni että jaksaisi edes maaliin. Siinä sitten nysvättiin menemään, säälittävää hinkkausta mutta loppu 5-10 km sentään saatiin lasketella alamäkiä joten loppuun jäi ihan kiva fiilis. 

Haasteita hakeville, suosittelen!