Huhhuh harvoinpa olen näin iloinnut että olen kotona lämpimässä. Piti heittää "pikku lenkki" töistä kotiin pyöräillen Enebakk:iin ja sen ympäri Osloon, eli töistä itäänpäin ja myötäpäivään lenkki jonka arvioin nopeasti kartalta että max 60 km. No oli se sitten lopulta 80km.. mutta eipä tuo lenkin pituus tässä sinällään se juttu vaan että olin taas vähän soitellen sotaan menossa kun kuvittelin että kepeästi rallatellen tuo menee 2 tunnissa max 2½, ja yksi pullollinen urheilujuomaa mukana... kuten arvata saattaa se pullo oli puolessavälissä tyhjä ja niin oli kuskin tankki muutenkin.. alkoi kilsat tuntumaan pitkiltä. Aurinkokin oli laskemaan päin, valoa kyllä riittää pitkään mutta ilma viilenee tosi nopeasti ja alkoi hiukka paleltamaankin. Akuuteimpana kuitenkin energiapula ja bonkkaus, ja tottakai olin ajanut edellisetn kioskien ja kauppojen ohi, eihän tässä nyt enää kauaa mene... no siinä aloin aika äkkiä toivomaan että tulisi mikä tahansa paikka mistä suuhunpantavaa löytyisi ja n. 10 kilsaa ennen kotia bensis jonka yhteydessä kebab-keidas pelasti. Hoipertelin sisään ja täräytin lärviin juustoburgeriaterian ranuleilla ja puoli litraa kokista. Aaaaaahhhhhhhhhhhhh!!! Sitten äkkiä pyörän selkään sillä ilma viileni edelleen ja nyt oli jo itse asiassa tosi kylmä mutta pääasia että oli energiaa ja enää lyhyt pätkä kotiin.
Tästähän tässä on kyse, ihan on jo päässyt unohtumaan ettei mitään saa ilmaiseksi vaan tällaisia kärsimyslenkkejä tarvitaan. Jotain Ironwilliä oli tänäänkin kuitenkin mukana kun jaksoi kotiin saakka. Vaihtoehtoja ei tietysti paljoa ole.
Jatketaan nyt kun on vauhtiin päästy, ehkä Roth ei olekaan mahdoton ajatus. Mutta tämänpäiväisiä kärsimysnäytelmiä on silloin kestettävä vielä monta... motivoivin tekijä siihen kestämiseen on, että tiedän sen olevan sen arvoista.
No comments:
Post a Comment