Vedenjakajalla

Ei voi mitään, nyt ollaan tienristeyksessä nimeltä osallistuako vai ei. 3kk Challenge Rothiin, ja tiedän olevani suorastaan etuoikeutettu päästyäni yhteen maailman halutuimmille lähtölistoille, ja silti harkitsen vakavasti vetäytymistä klpailusta. 

Elämä ollut oikeastaan viimeiset pari vuotta jo niin sairaalloisen hektistä, ettei ole oikein lepoa ollut, varsinkaan henkisesti, kun koko ajan ollut jokin monumentaalinen tavoite oltava. 

On ollut nuoren suhteen keskellä toiseen maahan muutto, sitten naimisiinmenoa, uutta erittäin vaativaa ja aikaavievää työtä, murhetta perheessä ja kaiken keskellä palava halu treenata kovaa ja paljon. On sanomatta selvää että tällaisessa elämäntilanteessa ei paljoa nappaa fiilailla harjoituskalentereita tai pohtia treenikauden jaksotuksia tai punnailla raejuustoja seuraavaan välipalaan. 

Suoraan sanottuna harjoitteluni on koko talven ollut lähes täysin päämäärätöntä "tehdään mitä ehditään" touhua, syksyllä huolella tehdystä kalenterista huolimatta. Toki pitänyt sisällään hyvääkin treeniä mistä todisteena hiljan juostu puolimaraenkka ja yksi pitkä raskas hiihtokisa läpivietynä, mutta jotta olisin siinä iskussa jossa halusin olla heinäkuussa Rothissa, olen valovuosia aikataulua jäljessä. Vielä yhtenä lisäsyynä sylettää vietävästi myöhäinen kevät, olisin halunnut olla pyörän päällä ULKONA jo kuukausi sitten, mutta edelleen kilsoja 0. 

Tietyllä tavalla en myöskään oikein mitenkään saa kaivettua tuota paloa ja motivaatiota esiin, mitä tässä vaiheessa treeniin tarvittaisiin. Uinti ei kiinnosta. Taustalla kalvaa ahdistus jatkuvasti siitä että ei tee oikeita asioita oikeaan aikaan eikä tarpeeksi ja aika loppuu. Silloin harjoittelusta tulee väkinäistä ja hätäistä jo sinällään. 

Voi olla, että saavutin jonkinlaisen täyttymyksen Nizzassa viime kesänä, toki haluan tehdä useampia täysmatkoja ja paremmilla suorituksilla, mutta nyt kun sen tietää oikeasti kerran läpivieneenä miten paljon se vaatii, en todellakaan ole varma haluanko olla viivalla tietäen olevani keskenkuntoinen. Ihan jo oman terveydenkin takia. 

No, huhtikuu on aikaa miettiä, sen jälkeen ei enää osallistumismaksusta palauteta latiakaan, joten voi olla että mieli muuttuu jos kevät saa ja pääsee niittämään nopeasti kilometrejä. Nyt tosin tuntuu että olisi, uskomatonta että sanon, jopa helpotus päästä ajattelemasta koko kisaa.