Uskon koetusta

Heti Länsiväyläjuoksun jälkeen alkanut flunssa kesti yli pääsiäisen ja nyt puolitoista viikkoa jatkunut puolikuumeinen olo ja nuha ja yskä pakottivat lääkäriin. Alkoi tukkoisuudella ja kurkkukivulla ja äänikin meni sopivasti pääsiäislomareissun ajaksi. Toisaalta harmitti, toisaalta totesin että harjoittelun kannalta paras ajankohta. Olisi vaan voinut loppuakin sitten niinkun flunssat kohdallani tähän asti muutamassa päivässä ovatkin aina loppuneet. Nyt kun oloa vaan jatkui päätin käydä tutkituttamassa asiaa, hengitystieinfektio joka ei kuitenkaan keuhkoputkiin tai muualle syvemmin hengitysteihin levinnyt, onneksi. Loppuviikko lepoa ja pseudoefedriiniä sisältävää lääkettä hengityksen helpottamiseksi, limakalvojen turvotuksen laskemiseksi. Onneksi oli erittäin pätevän oloinen nuori lääkäri joka totesi että näissä tämänasteisissa virustyyppisissä infektiotaudeissa antibioottikuuri on turha ja voi olla jopa haitaksi. Olen varma että moni lääkäri olisi täräyttänyt kuurin sen kummemmin perustelematta. Tämä kaveri osasi pyynnöstäni hyvin tyhjentävästi ja vakuuttavasti selittää miksi hänen päätelmänsä on mikä on. Olisipa kaikilla lääkäreillä ammattietiikka yhtä korkealla tasolla.

Jokainen triathleetti tietää kuinka usko on koetuksella kun harjoittelee päämäärätietoisesti ja sairaus katkaisee harjoittelun täysin kahdeksi viikoksi. Viikko voi minun kokemusten mukaan olla, siis silloinkin kun on terve, pelkästään hyväkin asia palautumisen ja superkompensaation kannalta, vaikka moni kovaa harjoitteleva on varmasti kanssani jyrkästikin eri mieltä. No, kaksi viikkoa on kuitenkin pitkä aika siinä mielessä että se alkaa jo syömään hiotusta kunnosta huippua pois ja vähän nakertaa perustaakin. Siis vaikka töitä tekee talven läpi, vuoden ympäri kestävyyden ja kunnon peruskiven rakentamiseksi muutama viikko voi syödä siitä suuren osan pois. Tästä on tottakai monenlaista tutkimustulostakin liikuntatieteessä uskomukseni mukaan. 

Jos siis pitkillä harjoituslenkeillä raskaan treeniviikon lopussa tai kisoissa kaikkensa antaessaan meinaa joskus usko loppua kun on niin raskasta, niin sanoisin että useimpia koettelemuksia henkisesti kovempaa on päivittäin harjoittelemaan tottuneen triathleetin olla kaksi viikkoa vaan paikallaan ja odottaa että kroppa antaa taas luvan mennä. Mutta ei auta kitinä, antaa tämänkin asian koetella uskoa, tiedän että sen lisäksi että flunssa on kohta sairastettu on sitämyöten kehoni muutenkin täysin levännyt ja lihakset palautuneet ja täynnä halua palata harjoitussuunnitelmaan täysin palkein. Ja toipilasaikahan on mitä parasta käyttää vaikkapa lukemiseen ja vanhojen Ironman-kisojen fiilistelyyn. Kyse on kuitenkin vaan yhdestä pikku flunssasta ja kahdesta viikosta. Eli positiivinen ajattelu ja muut itsesuggestiiviset metodit käyttöön niin takaan, palaan edelleen harjoitteluun ja kisoihin juuri niin vahvana kun tiedän että pystyn.