Tänään helli aurinkoinen keli helsinkiläisiä, ja tällaisella säällä oli itsestäänselvyys tehdä kevään eka pitkä ja nautinnollinen (lue: tuskainen) pyörälenkki.
http://connect.garmin.com/activity/78279960
Lenkkinä viime kesänä muutaman kerran tahkottu mukava maantierupeama, Porvoontietä Vesterskogiin josta itään vievää tietä kunnes tullaan Keravantielle (ei liene sen oika nimi?) jota pitkin sitten vanhalle Lahdentielle asti, jota pitkin pääsee etelään ja viimeinen pätkä kehä III:sta takaisin Porvoontielle ja kotio aurinkoiseen Aurinkolahteen. Keli tuulinen ja raskas mutta aurinko kuittasi senkin vastoinkäymisen. Tuolla samalla lenkillä ajoin viime kesänä ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kolarini, Kuusijärven kohdalla kevyenliikenteenväylällä kun alikulkutunnelista tuli poika pyörällä ja täräytin kylkeen arviolta kolmenkympin vauhdista. Ajatuksissani tai liian itsevarmana että ei sieltä ketään tule, nyt lähes pysähdyin kohdalle kuten kaikissa vastaavissa paikoissa. Silloin kävi tuuri, molemmat selvittiin ruhjeilla, pojalla ne taisi vielä olla pelkästään henkisiä sen verran pelästynyt silloin oli. Mutta sain katsottua että on kunnossa sekä poika että pyörä ja päästin menemään. Omasta menopelistä meni toinen vaihde/jarrukahva tuhannen palasiksi mutta pyörän osia saa uusia. Hajonneita ruumiinosia ei, joten ollaanhan kaikki varovaisia kun tiellä liikutaan, millä kulkuneuvolla tahansa.
Pienten lasten vanhempia haluaisin tässä yhteydessä hiukan valistaa. Lapsen pyörällä ajamaan oppiminen on vain yksi osa asiaa. Sitäkin tärkeämpi olisi opettaa heille liikennekuria ja käyttäytymistä. Nytkin tuli useita perheitä vastaan jossa muksut poukkoilee fillareillaan siksakkia tien leveydeltä. On oikeasti todella vaarallista kun ei huomioida kunnolla muita tielläliikkujia, mattimeikäläisen on oikeasti näköjään mahdoton ymmärtää millaista vauhtia 40km/h lähestyvä maantiepyöräilijä kulkee ja millaista jälkeä tulee kun pamahtaa. No itse olen viisastunut ja lähes pysäytän vauhtini kun vastaan tulee tai olen ohittamassa muita liikkujia ja varsinkin lapsia. Niin kiire minulla ei ole, mutta joku voi olla varomattomampi ja sitten sattuu ja lujaa, koska iskä ei ole jaksanut keskittyä muuhun liikennekasvatukseen kun että joko ne apupyörät vois ottaa veks ja kattokaas hienosti se meijän pikku matti polkee.
Toinen asia joka alkoi taas risomaan on että menee taas näköjään touko-kesäkuulle ennen kun saadaan talven hiekotussorat putsattua kevyenliikenteenväyliltä. Maantiellä pääsee useimmiten hyvin polkemaan mutta aina se ei ole mahdollista tai turvallista joten olisi kiva myös meidän maantiepyöräilijöiden päästä käyttämään pyöräteitä. Mutta tämä on näitä jokakevään marinoita ja asia joka tulee aina olemaan eikä ikinä muutu joten se siitä.
Sitten vetäydynkin seuraamaa Etelä-afrikan Ironman osakilpailun loppuhuipennusta jossa dominoivan kisan näyttää taas tekevän suuri idolini, ei ainoastaan urheilijana vaan myös ihmisenä. Go Chrissie!!!
http://live.ironmanlive.com/Event/Spec-Savers_Ironman_South_Africa
No comments:
Post a Comment