Translate

Monday 27 March 2017

Maraton nro. 10!

Tosiaan sunnuntaina sitten suuntasin Peloheinämaratonille joka oli järjestyksessään jo 348.(!) Hatunnosto Andersille jota tätä huru-ukkojen ja -akkojen mukavaa juoksutapahtumaa järjestää. Aiemmin olen tuolla juossut kerran täyden, aika tasan 5 vuotta sitten, myös silloin oli IM-vuosi sekä kerran puolimaratonin. Nyt oli tarkoituksena suunnilleen sama kuin silloin 2012, suorittaa juoksu maltillisena pitkänä pk-treeninä samalla hankkien tietoa miten kroppa ja jalat käyttäytyy pitkällä juoksumatkalla. Viime maratonistani oli kuitenkin jo aikaa yli 3,5 vuotta

Sunnuntaita vasten siirryttiin kesäaikaan, mikä siis lyhensi yöunia tunnilla. Kukaties siitä syystä osallistujajoukko oli melko harvalukuinen, jos nyt PHM:llä harvemmin isoja väkijoukkoja kokoontuukaan. Puolisen tusinaa lähti suorittamaan täyttä maratonia ja samanvahvuinen nippu lyhyempiä matkoja. Keli oli vilakka, pari astetta pakkasella ja reitin alussa 150m jäätä mutta muuten olivat hiekkapäällysteiset tiet joita tuolla mennään paljaita ja olosuhteet parani päivän valjetessa, pieni ripaus vettä tuli jossain välissä mutta lämpötila yleensä kipusi pari astetta plussan puolelle. 

Alusta lähdettiin verkkaan liikkeelle, yhden naisjuoksijan ottaessa komennon ja muut seurattiin nätisti perässä, äkisti hän kuitenkin lähti erkanemaan sekä minä hänen peräänsä muusta ryhmästä. Näin sitten mentiin loppuun saakka, keskityin omaan tekemiseen ja pyrin kontrolloimaan juoksuani, sykkeet tahtoi kuitenkin olla piirun päälle 130, kun olin suunnitellut pysyväni pk-alueella, alle 130:ssä. Tuntuman mukaan meni kuitenkin hyvin ja vauhti pysyi alusta loppuun tasaisena, splitti taisi olla minuutin sisällä joten oikein tyytyväinen olen, jalat oli tosi jumissa jo 30km jälkeen mutta suhtkoht ok sain pidettyä paketin kasassa ja sipsuteltua siististi homman pakettiin. 

Suoritus antoi taas kasan itsevarmuutta, kestävyys on hyvällä tolalla ja pikkunätisti rauhassa hölkäten suoritin kymmenennen maratonini aikaan 3:55:30, eipä voi olla kun tyytyväinen ja onnellinen että on taas paikat niinkin kunnossa että voi näin täyspainoisesti harrastaa.

Tämä viikko nyt sitten palautellaan noita jalkoja, ja sitten uutta 3 viikon blokkia käyntiin!








No comments:

Post a Comment