Hyviä uutisia ja noloja uutisia

Kummat haluatte ensin? No okei otetaan nolot. Tänään lähdin pitkälle pyörälenkille enkä ehtinyt kaupungista ulospäin kuin kuutisen kilsaa niin esitin näyttävän nolon amatöörimokan liikennevaloissa - paikallaan seisten odotin valojen vaihtumista - arvaatte loput. Yhtäkkiä tekikin mieli laittaa jlka maahan mutta tosiaan siellä polkimessahan se edelleen oli tiukasti kiinni... eikun tonttiin oikealle kyljelle, juomapullot lenteli about synkassa suomenkielisten kirosanojen kanssa ja joku kai kysyi kuinkas kävi. Eihän siinä kuinkaan käyny polveen vaan pikku ruhje. Niin ja vasen vaihtaja/jarrukahva jotenkin osittain irtosi kiinnityksestään, ajaa pystyi kuitenkin hyvin ja vaihteet toimi. Kotiin päästyäni sitten aloin "tutkimaan" tuota lähemmin tuloksella että koko helkatin kahva kädessä.. asiaa siis tulee taas viime kesänä hyväksi havaittuun huoltoon. Ei pitäisi olla kallis keikka kun vaan saavat vehkeen kiinnitettyä takaisin paikalleen, samalla saavat vaihtaa tankonauhat jotka jo puhkikuluneet. 

Sitten hyviin uutisiin - lenkki jatkui tuosta pikku episodista huolimatta ja painelin Riksveg 4:sta eli valtatie 4:sta pitkin pohjoiseen. Tie on käytännössä moottoritie tai moottoriliikennetiekö sen oikea nimi nyt on, ja sitä mukailee asvaltoitu pyörätie joka pääosin hyväkuntoista. Keli oli mukava 8-9 astetta ja aurinko paisteli. Käännyin ympäri jossain n. 55km kohdalla. Takaisin tullessa tajusin äkkiä miksi ensimmäinen puolisko oli niinkin mukavasti rullaillen tullut, nyt nimittäin tuuli vastaan vähäsen, ja vauhti tippui. Kotimatka oli myös ylämäkivoittoisempaa, ja välistä oli jo vähän tuskaista mutta pit stoppi shellillä jossa patonki ja suklaamaitojuoma naamariin antoi kaivattuja hiilareita ja tulihan se loppu sitten ihan kivasti joskin viimeiset parikymmentä kilsaa jo ihan fiilistellen, ei huvittanut rääkätä itseään taas puoleksi viikoksi ihan raadoksi. reilun 4 tuntia oltiin tien päällä ja onhan se norjalainen maaseutu jylhän kaunista. Tuskin maltan odottaa ensi sunnuntain pitkistä! 

Tuskien kotitaival

Huhhuh harvoinpa olen näin iloinnut että olen kotona lämpimässä. Piti heittää "pikku lenkki" töistä kotiin pyöräillen Enebakk:iin ja sen ympäri Osloon, eli töistä itäänpäin ja myötäpäivään lenkki jonka arvioin nopeasti kartalta että max 60 km. No oli se sitten lopulta 80km.. mutta eipä tuo lenkin pituus tässä sinällään se juttu vaan että olin taas vähän soitellen sotaan menossa kun kuvittelin että kepeästi rallatellen tuo menee 2 tunnissa max 2½, ja yksi pullollinen urheilujuomaa mukana... kuten arvata saattaa se pullo oli puolessavälissä tyhjä ja niin oli kuskin tankki muutenkin.. alkoi kilsat tuntumaan pitkiltä. Aurinkokin oli laskemaan päin, valoa kyllä riittää pitkään mutta ilma viilenee tosi nopeasti ja alkoi hiukka paleltamaankin. Akuuteimpana kuitenkin energiapula ja bonkkaus, ja tottakai olin ajanut edellisetn kioskien ja kauppojen ohi, eihän tässä nyt enää kauaa mene... no siinä aloin aika äkkiä toivomaan että tulisi mikä tahansa paikka mistä suuhunpantavaa löytyisi ja n. 10 kilsaa ennen kotia bensis jonka yhteydessä kebab-keidas pelasti. Hoipertelin sisään ja täräytin lärviin juustoburgeriaterian ranuleilla ja puoli litraa kokista. Aaaaaahhhhhhhhhhhhh!!! Sitten äkkiä pyörän selkään sillä ilma viileni edelleen ja nyt oli jo itse asiassa tosi kylmä mutta pääasia että oli energiaa ja enää lyhyt pätkä kotiin. 

Tästähän tässä on kyse, ihan on jo päässyt unohtumaan ettei mitään saa ilmaiseksi vaan tällaisia kärsimyslenkkejä tarvitaan. Jotain Ironwilliä oli tänäänkin kuitenkin mukana kun jaksoi kotiin saakka. Vaihtoehtoja ei tietysti paljoa ole. 

Jatketaan nyt kun on vauhtiin päästy, ehkä Roth ei olekaan mahdoton ajatus. Mutta tämänpäiväisiä kärsimysnäytelmiä on silloin kestettävä vielä monta... motivoivin tekijä siihen kestämiseen on, että tiedän sen olevan sen arvoista. 

Vedenjakajalla

Ei voi mitään, nyt ollaan tienristeyksessä nimeltä osallistuako vai ei. 3kk Challenge Rothiin, ja tiedän olevani suorastaan etuoikeutettu päästyäni yhteen maailman halutuimmille lähtölistoille, ja silti harkitsen vakavasti vetäytymistä klpailusta. 

Elämä ollut oikeastaan viimeiset pari vuotta jo niin sairaalloisen hektistä, ettei ole oikein lepoa ollut, varsinkaan henkisesti, kun koko ajan ollut jokin monumentaalinen tavoite oltava. 

On ollut nuoren suhteen keskellä toiseen maahan muutto, sitten naimisiinmenoa, uutta erittäin vaativaa ja aikaavievää työtä, murhetta perheessä ja kaiken keskellä palava halu treenata kovaa ja paljon. On sanomatta selvää että tällaisessa elämäntilanteessa ei paljoa nappaa fiilailla harjoituskalentereita tai pohtia treenikauden jaksotuksia tai punnailla raejuustoja seuraavaan välipalaan. 

Suoraan sanottuna harjoitteluni on koko talven ollut lähes täysin päämäärätöntä "tehdään mitä ehditään" touhua, syksyllä huolella tehdystä kalenterista huolimatta. Toki pitänyt sisällään hyvääkin treeniä mistä todisteena hiljan juostu puolimaraenkka ja yksi pitkä raskas hiihtokisa läpivietynä, mutta jotta olisin siinä iskussa jossa halusin olla heinäkuussa Rothissa, olen valovuosia aikataulua jäljessä. Vielä yhtenä lisäsyynä sylettää vietävästi myöhäinen kevät, olisin halunnut olla pyörän päällä ULKONA jo kuukausi sitten, mutta edelleen kilsoja 0. 

Tietyllä tavalla en myöskään oikein mitenkään saa kaivettua tuota paloa ja motivaatiota esiin, mitä tässä vaiheessa treeniin tarvittaisiin. Uinti ei kiinnosta. Taustalla kalvaa ahdistus jatkuvasti siitä että ei tee oikeita asioita oikeaan aikaan eikä tarpeeksi ja aika loppuu. Silloin harjoittelusta tulee väkinäistä ja hätäistä jo sinällään. 

Voi olla, että saavutin jonkinlaisen täyttymyksen Nizzassa viime kesänä, toki haluan tehdä useampia täysmatkoja ja paremmilla suorituksilla, mutta nyt kun sen tietää oikeasti kerran läpivieneenä miten paljon se vaatii, en todellakaan ole varma haluanko olla viivalla tietäen olevani keskenkuntoinen. Ihan jo oman terveydenkin takia. 

No, huhtikuu on aikaa miettiä, sen jälkeen ei enää osallistumismaksusta palauteta latiakaan, joten voi olla että mieli muuttuu jos kevät saa ja pääsee niittämään nopeasti kilometrejä. Nyt tosin tuntuu että olisi, uskomatonta että sanon, jopa helpotus päästä ajattelemasta koko kisaa.