Päinvastoin kuin yleensä ko. vuodenajasta, nyt jotenkin nautin syksystä. Leppoisia työmatkapyöräilyjä, upeita tsempillä-uimahallille-aamuseitsemältä- treenejä, syksyisen tunnelmallisissa mutta ei vielä liian viileissä tai sateisissa keleissä juoksua jaloilla, jotka juoksua kestää.
Kesän keskivaiheilla alkaneen hiljalleen treenailun kantamat hedelmät muutamassa kisassa myös lämmittää mieltä sekä antaa aimo motivaatiobuustin ensi kautta ajatellen. Tällä kertaa vuosien, ja loukkaantumisten opettamana myös maltti säilyy. Aikaa on. Nyt on tärkeintä pysyä terveenä, ja arvostaa sitä, joka päivä.
Ensi vuoden tavoitteet alkavat myös selkeytyä jossakin määrin. Mutta eihän niistä voi puhua.. vielä ainakaan. Mutta varmaan kohta pitää, ja sitä kautta varmistaa että paluuta ei ole, vaan rohkeasti sinne minne mieli tekee.
Mutta nyt nautitaan syksystä.
Tuesday, 11 October 2016
Sunday, 25 September 2016
Solvalla Swimrun 2016
Jes! Uusi aluevalloitus tehty! Tuossa loppukesästä intouduin ottamaan selvää tästä Suomessa uudehkosta lajista, josta tuntui tulleen kovin suosittu triathlonistien keskuudessa. Parin viime vuoden ajan siitä kuullut kuiskuteltavan enemmän ja enemmän, enkä oikeastaan ollut aiemmin niinkään kiinnostunut mutta kun aloin tarkemmin selvittää mistä lajissa on kyse niin rupesi se kiehtomaan kovasti! Muistan kyllä jo paljon aiemmin vuosia sitten nähneeni jossain lehdessä ÖtillÖ-jutun, joten ei ihan uutta mutta selvästi vasta nyt rantautunut kunnolla Suomeen!
No, tuumasta toimeen ja katselemaan mitä tapahtumia Suomessa oli tarjolla kun elokuuta mentiin. Ei paljon muita kun Solvalla Swimrun 24.9. Siispä lähdin facessa etsintäkuuluttamaan paria nopealla speksauksella itsestäni, tästä olikin jo viime postauksessa asiaa. Siirrytään siis eilisen tapahtumiin.
Aamun lämpötila oli 6 astetta ja pitkin viikkoa olikin toiseksi eniten jännittänyt vesien lämpötilat kisapäivänä. Ne tulivat olemaan 11-12 asteen paikkeilla. Eniten jännitti vasemman pohkeeni kunto, pohkeen jonka olin rikkonut 2 viikkoa aiemmin Vuosaarijuoksun puolimaratonilla. Kisaparini oli tuota välillä tentannut, mutta koitin suojella tilannetta sanomalla että ei se nyt niin kovin huono ole, katsotaan nyt... kun se saman viikon alussa vielä kipuili aloin hiukan huolestumaan, ja jopa miettimään että pitääkö heittää pyyhe kehään. Päättelin kuitenkin että pienet mahikset on vielä että tilanne muutamassa päivässä hiukan paranee, ja sitäpaitsi olisi enää tässä vaiheessa todella vaikeaa löytää tilalleni korvaajaa. Siispä päätös oli, lepoa ja lihashuoltoa ja kaikki voiteet dropit ja poppakonstit käyttöön, ei tässä muuta enää voi, ja sitten viivalle kokeilemaan.
Olo muuten oli viikon täyslevon jälkeen erittäin energinen ja luotto kuntoon muutoin kova, joten en sen suhteen ollut huolissani ja olin valmis kärsimään pohkeeni kanssa, kunhan se ei vaan menisi siihen totaalijumitilaan jonka teki Vuosaarijuoksussa.
Klo 10 pamautettiin liikkeelle! Ensimmäinen juoksuosuus oli parisen kilsaa, ja heti kun metsään päästiin ekan kilsan aikana, alkoi jo pohjetta juilia tosi pahaenteisesti. Huusin parilleni että "nyt ei tunnu lainkaan hyvältä tuo pohje." Ja näin miten hänkin nyt kenties ensimmäistä kertaa tajusi että meillä on kova päivä edessä, jos sitä lainkaan päästään edes kovin pitkälle.
Selvittiin kuitenkin ensimmäiselle lammelle, ja ensimmäinen veteenmeno hyytävään veteen sai haukkomaan henkeä pahanpäiväisesti, ja mietin mitähän helkkaria tästä tulee, mitä tämä kylmyys vielä tuolle jalalle tekee jne.
Ensimmäinen uinti oli todella tahmea, alussa vielä pullarin kanssa sekoilin kun olin jo vedessä enkä ollut muistanut kieräyttää sitä jalkojen väliin. Saakelin aloittelijatunari manasin itseäni... toinen uinti oli jo pitkä n. 600m, ja siinä kerkesi pääsemään hommaan vähän käsiksi. Oltiin kuitenkin tässä vaiheessa toiseksi viimeisiä... tuosta uinnista noustessa ja jatkaessamme juoksua kuitenkin pohje kipeä vaikka olikin, mukana raahautui ja rauhallisella tahdilla homma eteni mitenkuten. Itse asiassa saimme kivan rytmin päälle hiljalleen, ja parissa seuraavassa lammenylityksessä minulla sujui uinti suorastaan lentäen, jättäen pariani selvästi huomaamattani vaikka hän yleensä on meistä vahvempi uimari. Jes, nyt alkaa dieseljyrä käynnistymään, eteenpän, eteenpäin!!
Näin mentiin hiljalleen eteenpäin ja jossain vaiheessa totesin parilleni että malttia nyt vaan, pian alkaa kyllä selkiä tulemaan vastaan se on täysin varma asia. Hänellä ei entuudestaan ole juuri paria tuntia pitemmistä suorituksista kokemusta, joten semminkin olemme erittäin hyvä tiimi, kun molempien kokemuksesta on hyötyä! Eikä aikaakaan kun ohitimme ensimmäisen parin, sitten toisen, kolmannen... ja minulla sentään revähdys pohjelihaksessa. Hammasta purren, hyvin menee.
Puolivälin krouvi kun saavutettiin oli fiilis mitä korkein, tahti ja energiatasot molemmilla hyvät! Ainoa lisähaaste oli parini kylmettyminen, kaveri oli tosi jäässä pitkin melkein koko kisaa. Kuitenkin näinkin pitkällä kun oltiin, olin jo ajat sitten alitajuisesti heittänyt mielestäni pienetkin keskeyttämispeikot ja päättänyt viedä homman maaliin. Vakavissani en keskeytystä ajatellut missään vaiheessa. Ehkä tässä lajissa on vielä hiukan korkeampi kynnys siihen, kun kyseessä on tiimisuoritus, tekee kaikkensa ettei aiheuta kaverille pettymystä!
30km kun ylitettiin oli voimat vielä melko hyvät, vaan uinnit alkoivat olemaan raskaita, hartiat ja käsivarret väsyneet ja edessä olisi vielä yksi pitkä 650m ylitys. Se meni lähes ko. lammen päästä päähän ja oli kyllä raskain yksittäinen osuus koko kisassa, sen lisäksi että tuo lampi oli helkkarin kylmä...! Tietysti kylmän tuntua lisäsi väsymys, ja uinnin pituus/vedessäoloaika. Hitaasti mutta kuitenkin selviydyttiin lammen läpi ja sen jälkeen ei enää olisi paljoa jäljellä!! Nyt vaan maalia kohti, ja 7h tulisi alittumaan hyvällä lopputsempillä. Reitti toki muuttui matkalla mutta kuitenkin jälkimmäinen puolisko tultiin kovempaa kun ensimmäinen mikä kielii hyvästä taktiikasta ja vauhdinjaosta!
Viimeinen ylitys Pitkäjärvi suoraan poikki meni hitaasti kelaten, sitten enää loppukiri maaliin! ... kunnes reitti meni Swinghillin laskettelurinnettä kohti ja liput meni sitä ylös... ei h..vetti tämä on jo silkkaa kiusantekoa... :D ylös vaan ja sitten lasketeltiin stadionille ja alitimme yli 5 minuutilla tuon 7h!
Fantastinen kokemus ja olen iloinen tästä uudesta lajilöydöstä, jonka parissa tulee varmasti vielä monta mukavaa hetkeä! Ei voi kun suositella, ja kaikesta päätellen vaikuttaakin siltä että lopullinen läpimurto lajille Suomessa tulee nyt tapahtumaan, saa nähdä paljonko porukkaa on ensi vuonna mukana!
No, tuumasta toimeen ja katselemaan mitä tapahtumia Suomessa oli tarjolla kun elokuuta mentiin. Ei paljon muita kun Solvalla Swimrun 24.9. Siispä lähdin facessa etsintäkuuluttamaan paria nopealla speksauksella itsestäni, tästä olikin jo viime postauksessa asiaa. Siirrytään siis eilisen tapahtumiin.
Aamun lämpötila oli 6 astetta ja pitkin viikkoa olikin toiseksi eniten jännittänyt vesien lämpötilat kisapäivänä. Ne tulivat olemaan 11-12 asteen paikkeilla. Eniten jännitti vasemman pohkeeni kunto, pohkeen jonka olin rikkonut 2 viikkoa aiemmin Vuosaarijuoksun puolimaratonilla. Kisaparini oli tuota välillä tentannut, mutta koitin suojella tilannetta sanomalla että ei se nyt niin kovin huono ole, katsotaan nyt... kun se saman viikon alussa vielä kipuili aloin hiukan huolestumaan, ja jopa miettimään että pitääkö heittää pyyhe kehään. Päättelin kuitenkin että pienet mahikset on vielä että tilanne muutamassa päivässä hiukan paranee, ja sitäpaitsi olisi enää tässä vaiheessa todella vaikeaa löytää tilalleni korvaajaa. Siispä päätös oli, lepoa ja lihashuoltoa ja kaikki voiteet dropit ja poppakonstit käyttöön, ei tässä muuta enää voi, ja sitten viivalle kokeilemaan.
Olo muuten oli viikon täyslevon jälkeen erittäin energinen ja luotto kuntoon muutoin kova, joten en sen suhteen ollut huolissani ja olin valmis kärsimään pohkeeni kanssa, kunhan se ei vaan menisi siihen totaalijumitilaan jonka teki Vuosaarijuoksussa.
Klo 10 pamautettiin liikkeelle! Ensimmäinen juoksuosuus oli parisen kilsaa, ja heti kun metsään päästiin ekan kilsan aikana, alkoi jo pohjetta juilia tosi pahaenteisesti. Huusin parilleni että "nyt ei tunnu lainkaan hyvältä tuo pohje." Ja näin miten hänkin nyt kenties ensimmäistä kertaa tajusi että meillä on kova päivä edessä, jos sitä lainkaan päästään edes kovin pitkälle.
Selvittiin kuitenkin ensimmäiselle lammelle, ja ensimmäinen veteenmeno hyytävään veteen sai haukkomaan henkeä pahanpäiväisesti, ja mietin mitähän helkkaria tästä tulee, mitä tämä kylmyys vielä tuolle jalalle tekee jne.
Ensimmäinen uinti oli todella tahmea, alussa vielä pullarin kanssa sekoilin kun olin jo vedessä enkä ollut muistanut kieräyttää sitä jalkojen väliin. Saakelin aloittelijatunari manasin itseäni... toinen uinti oli jo pitkä n. 600m, ja siinä kerkesi pääsemään hommaan vähän käsiksi. Oltiin kuitenkin tässä vaiheessa toiseksi viimeisiä... tuosta uinnista noustessa ja jatkaessamme juoksua kuitenkin pohje kipeä vaikka olikin, mukana raahautui ja rauhallisella tahdilla homma eteni mitenkuten. Itse asiassa saimme kivan rytmin päälle hiljalleen, ja parissa seuraavassa lammenylityksessä minulla sujui uinti suorastaan lentäen, jättäen pariani selvästi huomaamattani vaikka hän yleensä on meistä vahvempi uimari. Jes, nyt alkaa dieseljyrä käynnistymään, eteenpän, eteenpäin!!
Näin mentiin hiljalleen eteenpäin ja jossain vaiheessa totesin parilleni että malttia nyt vaan, pian alkaa kyllä selkiä tulemaan vastaan se on täysin varma asia. Hänellä ei entuudestaan ole juuri paria tuntia pitemmistä suorituksista kokemusta, joten semminkin olemme erittäin hyvä tiimi, kun molempien kokemuksesta on hyötyä! Eikä aikaakaan kun ohitimme ensimmäisen parin, sitten toisen, kolmannen... ja minulla sentään revähdys pohjelihaksessa. Hammasta purren, hyvin menee.
Puolivälin krouvi kun saavutettiin oli fiilis mitä korkein, tahti ja energiatasot molemmilla hyvät! Ainoa lisähaaste oli parini kylmettyminen, kaveri oli tosi jäässä pitkin melkein koko kisaa. Kuitenkin näinkin pitkällä kun oltiin, olin jo ajat sitten alitajuisesti heittänyt mielestäni pienetkin keskeyttämispeikot ja päättänyt viedä homman maaliin. Vakavissani en keskeytystä ajatellut missään vaiheessa. Ehkä tässä lajissa on vielä hiukan korkeampi kynnys siihen, kun kyseessä on tiimisuoritus, tekee kaikkensa ettei aiheuta kaverille pettymystä!
30km kun ylitettiin oli voimat vielä melko hyvät, vaan uinnit alkoivat olemaan raskaita, hartiat ja käsivarret väsyneet ja edessä olisi vielä yksi pitkä 650m ylitys. Se meni lähes ko. lammen päästä päähän ja oli kyllä raskain yksittäinen osuus koko kisassa, sen lisäksi että tuo lampi oli helkkarin kylmä...! Tietysti kylmän tuntua lisäsi väsymys, ja uinnin pituus/vedessäoloaika. Hitaasti mutta kuitenkin selviydyttiin lammen läpi ja sen jälkeen ei enää olisi paljoa jäljellä!! Nyt vaan maalia kohti, ja 7h tulisi alittumaan hyvällä lopputsempillä. Reitti toki muuttui matkalla mutta kuitenkin jälkimmäinen puolisko tultiin kovempaa kun ensimmäinen mikä kielii hyvästä taktiikasta ja vauhdinjaosta!
Viimeinen ylitys Pitkäjärvi suoraan poikki meni hitaasti kelaten, sitten enää loppukiri maaliin! ... kunnes reitti meni Swinghillin laskettelurinnettä kohti ja liput meni sitä ylös... ei h..vetti tämä on jo silkkaa kiusantekoa... :D ylös vaan ja sitten lasketeltiin stadionille ja alitimme yli 5 minuutilla tuon 7h!
Fantastinen kokemus ja olen iloinen tästä uudesta lajilöydöstä, jonka parissa tulee varmasti vielä monta mukavaa hetkeä! Ei voi kun suositella, ja kaikesta päätellen vaikuttaakin siltä että lopullinen läpimurto lajille Suomessa tulee nyt tapahtumaan, saa nähdä paljonko porukkaa on ensi vuonna mukana!
Friday, 16 September 2016
Syyskuulumisia
Viime päivitys näemmä toukokuulta aiheella avovesikauden avaus. Ihan vielä ei ole avovesikauden lopetus mutta melkein olisi sillä voinut otsikoida tämän, sen verran pitkällä syyskuuta jo ollaan. Vaan kelejä on pidellyt, ja vaikka nyt kahteen viikkoon en ole vedessä käynyt taitaa vedet olla ihan siedettävän lämpöisiä vielä, toivon ainakin niin sillä viikon päästä on Solvalla Swimrun kalenterissa.
Tuossa innostuin ottamaan tästä kovaa vauhtia suosiota kasvattavasta lajista selvää, ja löydettyäni parin fb:n kautta ehdin jo siipiäni kokeilla lajissa ensimmäistä kertaa järjestetyssä Family Swimrun:issa Kasnäsissä, ja kas vain sieltähän otettiin samoin tein voitto kotiin! Ei hassumpi aloitus uudelle lajille. Noh tapahtuma oli pieni jne mutta kyllä me ihan tosissamme pisteltiin menemään ja jopa puolen kilometrin pummista huolimatta päästiin tuulettamaan ensimmäisinä maalissa! Todella hauskaa touhua ja tapahtuman "suojelijana" omaa campiaan edellisenä päivänä pitämässä ollut tri- uinti- ja swimrunlegenda Jonas Colting oli myös paikalla.
Valmistautuminen on mennyt hienosti, viime lauantaihin saakka jolloin ohjelmassa oli Vuosaarijuoksu puolimaraton, jossa lähdin reippaan itsevarmana pinkomaan ennätystahtiani vaikka se ei alunperin lainkaan ollut tarkoitus. Mutta mono oli syönnillään ja taitoin matkaa seitsemäntenä, tässä kisassa sentään jo lähemmäs sata osallistujaa! Vaan pitkän telakkajakson jälkeiset vielä suht vähät kilsat yhdistettynä kovapintaiseen juoksuun alkoivat nakertaa jalkoja ja 14km kohdalla meni pohkeet tai etenkin vasen aivan täysin jumiin, ja se tapahtui melko yhtäkkiä. Siinä vaiheessa oltiin siellä 1:31-1:32 vauhdissa vaan ei auttanut kun pysähtyä avaamaan paikkoja ja hengittelemään, keskisyke tuohon mennessä oli jotain 163-165 luokkaa joka on minulle noin pitkän matkan kyllä tosi kova, joten lihaksiin ei mennyt happea riittävästi ja lukkoonhan ne silloin ennen pitkää vetää. No olo helpottui ja pystyin jotenkin jatkamaan klenkkaamista, lyhyellä metsäpätkällä pehmeällä alustalla kipu hellitti jonkin verran ja sain taas nostettua vauhtia. Porukkaa tuli joitain ohi ja kisa sinänsä oli lähes pilalla, matkaa ei ollut paljon ja alle 1:40 oltiin kuitenkin mukavastikin menossa, kunnes 1,6km ennen maalia vasen pohje sitten sanoi lopullisesti stopin, askeltakaan ei ollut asiaa ottaa ja siinä sitten venyteltiin, liikenteenohjaaja tuli ravistelemaan jalkaa kun heitin selälleni ja 10min jälkeen lähdin nilkuttamaan viimeisen pätkän ja maaliin 1:46. Oli muuten tuskaisin taival kotiin urheilukentältä minkä muistan.. nyt on sitten koipea lepuutettu ja venytelty ja eri mönjillä rasvattu, viikossa ei ole vielä juoksukuntoon tullut mutta onneksi on vielä toinen viikko Solvallaan...
Jännäksi siis menee mutta kunhan koipi saadaan raahattua starttiviivalle niin muutoin kondis on erinomaisessa noususuhdanteessa josta kertoo tuokin että ilman haavereita olisi tuolla puolimaralla voinut tulla jopa oma ennätys.
Eipä siinä, tästä rauhalliselle maastopyörälenkille ja lihashuoltohommiin perjantain kunniaksi!
Tuossa innostuin ottamaan tästä kovaa vauhtia suosiota kasvattavasta lajista selvää, ja löydettyäni parin fb:n kautta ehdin jo siipiäni kokeilla lajissa ensimmäistä kertaa järjestetyssä Family Swimrun:issa Kasnäsissä, ja kas vain sieltähän otettiin samoin tein voitto kotiin! Ei hassumpi aloitus uudelle lajille. Noh tapahtuma oli pieni jne mutta kyllä me ihan tosissamme pisteltiin menemään ja jopa puolen kilometrin pummista huolimatta päästiin tuulettamaan ensimmäisinä maalissa! Todella hauskaa touhua ja tapahtuman "suojelijana" omaa campiaan edellisenä päivänä pitämässä ollut tri- uinti- ja swimrunlegenda Jonas Colting oli myös paikalla.
Valmistautuminen on mennyt hienosti, viime lauantaihin saakka jolloin ohjelmassa oli Vuosaarijuoksu puolimaraton, jossa lähdin reippaan itsevarmana pinkomaan ennätystahtiani vaikka se ei alunperin lainkaan ollut tarkoitus. Mutta mono oli syönnillään ja taitoin matkaa seitsemäntenä, tässä kisassa sentään jo lähemmäs sata osallistujaa! Vaan pitkän telakkajakson jälkeiset vielä suht vähät kilsat yhdistettynä kovapintaiseen juoksuun alkoivat nakertaa jalkoja ja 14km kohdalla meni pohkeet tai etenkin vasen aivan täysin jumiin, ja se tapahtui melko yhtäkkiä. Siinä vaiheessa oltiin siellä 1:31-1:32 vauhdissa vaan ei auttanut kun pysähtyä avaamaan paikkoja ja hengittelemään, keskisyke tuohon mennessä oli jotain 163-165 luokkaa joka on minulle noin pitkän matkan kyllä tosi kova, joten lihaksiin ei mennyt happea riittävästi ja lukkoonhan ne silloin ennen pitkää vetää. No olo helpottui ja pystyin jotenkin jatkamaan klenkkaamista, lyhyellä metsäpätkällä pehmeällä alustalla kipu hellitti jonkin verran ja sain taas nostettua vauhtia. Porukkaa tuli joitain ohi ja kisa sinänsä oli lähes pilalla, matkaa ei ollut paljon ja alle 1:40 oltiin kuitenkin mukavastikin menossa, kunnes 1,6km ennen maalia vasen pohje sitten sanoi lopullisesti stopin, askeltakaan ei ollut asiaa ottaa ja siinä sitten venyteltiin, liikenteenohjaaja tuli ravistelemaan jalkaa kun heitin selälleni ja 10min jälkeen lähdin nilkuttamaan viimeisen pätkän ja maaliin 1:46. Oli muuten tuskaisin taival kotiin urheilukentältä minkä muistan.. nyt on sitten koipea lepuutettu ja venytelty ja eri mönjillä rasvattu, viikossa ei ole vielä juoksukuntoon tullut mutta onneksi on vielä toinen viikko Solvallaan...
Jännäksi siis menee mutta kunhan koipi saadaan raahattua starttiviivalle niin muutoin kondis on erinomaisessa noususuhdanteessa josta kertoo tuokin että ilman haavereita olisi tuolla puolimaralla voinut tulla jopa oma ennätys.
Eipä siinä, tästä rauhalliselle maastopyörälenkille ja lihashuoltohommiin perjantain kunniaksi!
Saturday, 7 May 2016
Avovesiuintikauden avaus tehty!
Vau, Kuusijärvellä huhuttiin fb:n triathlonfoorumi-ryhmässä Kuusijärvellä eilen mitatun 16 asteen veden lämpötilaa. Uumoilinkin jotain sellaista, kun pyörälenkillä poikkesin Kuusiksella torstaina ja ranta oli täynnä populaa, joten tänään lauantaina suuntasin iltapäivästä sinne märkkärin kera ja lämmintä oli, varmana nyt jo 17 astetta, oikein mukava oli pulikoida kauden ensimmäiset 1500m. Viime vuonna ei kesäkuussakaan vielä taidettu yltää kun hädin tuskin 15 asteen paremmalle puolelle joten nyt on mahtitilanne uintikelien suhteen heti keväästä!
Tuon uinnin päälle vetäisin rykäsyn juoksulenkin n. 5,5km leppoisasti lasketellen 4:58/km tahdilla.
Niin, hiljaista on ollut blogissa taas mutta kevät ja lämpö on herättäneet ukon henkiin ja on se vaan uskomaton juttu, vielä viikko sitten olin mielestäni tai ainakin alitajuisesti jo luopunut Joroisten lähtöluvastani edelleen vaivaavan välilevytyrän takia. Mutta ihmisen keho ja mieli ovat ihmeelliset. Alkuviikosta kävin maastopyöräilemässä ja lenkin lomassa juoksemassa Mustavuoren reilu 2km kiekan, ja toistin saman seuraavana päivänä ja huomasin että kroppahan ottaa vastaan ilman isompia kipuja, tai ilmeisesti kun on pyöräilyä alle niin on helppo lähteä juoksemaan, nimittäin ei mitään kipuja. Kun suorilta olen yrittänyt lähteä juoksemaan niin aika eri stoori ollut tähän asti ja juoksut onkin jäänyt kahta lenkkiä lukuunottamatta ennen tätä viikkoa tekemättä viimeisen puolen vuoden ajan.
Seuran puheenjohtajallekin jo kerkesin ilmoittaa että ei tästä kaudesta tule mitään joten en maksa jäsenyydestä. Nyt on asiat taas yhtäkkiä ihan toisin, olen todellakin menossa Joroisille ja huolenaiheeksi on muuttunut miten aika riittää saada itsensä sinne jonkinlaiseen tuloskuntoon :D
Myös ajattelin startata kauden Vantaan sprintillä, siitä sitten kohti Joroista ja jos vaan kop kop paikat kestää niin katsellaan mitä sen jälkeen!
Tuon uinnin päälle vetäisin rykäsyn juoksulenkin n. 5,5km leppoisasti lasketellen 4:58/km tahdilla.
Niin, hiljaista on ollut blogissa taas mutta kevät ja lämpö on herättäneet ukon henkiin ja on se vaan uskomaton juttu, vielä viikko sitten olin mielestäni tai ainakin alitajuisesti jo luopunut Joroisten lähtöluvastani edelleen vaivaavan välilevytyrän takia. Mutta ihmisen keho ja mieli ovat ihmeelliset. Alkuviikosta kävin maastopyöräilemässä ja lenkin lomassa juoksemassa Mustavuoren reilu 2km kiekan, ja toistin saman seuraavana päivänä ja huomasin että kroppahan ottaa vastaan ilman isompia kipuja, tai ilmeisesti kun on pyöräilyä alle niin on helppo lähteä juoksemaan, nimittäin ei mitään kipuja. Kun suorilta olen yrittänyt lähteä juoksemaan niin aika eri stoori ollut tähän asti ja juoksut onkin jäänyt kahta lenkkiä lukuunottamatta ennen tätä viikkoa tekemättä viimeisen puolen vuoden ajan.
Seuran puheenjohtajallekin jo kerkesin ilmoittaa että ei tästä kaudesta tule mitään joten en maksa jäsenyydestä. Nyt on asiat taas yhtäkkiä ihan toisin, olen todellakin menossa Joroisille ja huolenaiheeksi on muuttunut miten aika riittää saada itsensä sinne jonkinlaiseen tuloskuntoon :D
Myös ajattelin startata kauden Vantaan sprintillä, siitä sitten kohti Joroista ja jos vaan kop kop paikat kestää niin katsellaan mitä sen jälkeen!
Tuesday, 6 October 2015
Telakka vol. 2
Tahkon puolimatkan jälkeen tosiaan meni vielä Tour de Helsinki kohtuullisen mukavasti mutta sitten alkoi hiljalleen selkävaivat viemään voiton kokonaan. Nyt kuukauden ravannut lääkäreillä, ensin röntgen ja verikokeet joissa kaikki ok, mikä tietysti on hyvä asia, poislukien "L1/2-välissä päätelevyillä hieman anteriorista reunakerrostumaa". Kuitenkin eteenpäin ortopedille joka määräsi fysioterapeutille ja magneetti tarvittaessa.
Olin jo matkalla eräs aamu fyssarille, kun sain lääkäriasemalta puhelun että hän on sairaslomalla ja aika siirtyisi seuraavaan viikkoon. Otti aika lujille, koska kivut olivat ajoin ankarat ja tajusin että tälle pitää tehdä jotain nyt... siitä muutama päivä ja yö meni käytännössä ilman unta kun koski niin pirusti. Kipu säteili nyt oikeaan pakaraan voimakkaasti josta edelleen koko jalkaa pitkin jalkapöytään asti, ja lievää tunnottomuutta alkoi myös esiintymään. Seuraavana päivänä taas lääkäriin, joka kuvailun kuultuaan puhalsi pelin poikki, totesi että välilevytyrä on selviö ja passitti ortopedin kautta magneettikuvauksiin. Huomenna mennään niitä kuvia ihmettelemään ja mitä siitä eteenpäin. Lukemani mukaan n. 90% välilevytyristä paranee kuntoutuksella ajan kanssa, harva siis leikataan. Kuulemma leikkaukset kuitenkin yleistyvät, koska nykyään leikataan tähystyksellä jossa saadaan leikkaus tehtyä siististi rikkomatta mitään muuta. Toivon kuitenkin ettei sitä kohdallani tarvita.
Ajoituksellisestihan tämä on ihan ok, jos miettii urheiluharrastuksia. Tässä vaiheessa ei ole mitään hajua kauanko menee että pääsee täysipainoiseen treenaamiseen, huomenna varmasti ollaan viisaampia siinä. Kunhan edes vuodenvaihteen jälkeen pääsee jotain jo kunnolla tekemään, niin hyvä, ja silloin ehtisi harjoitella Joroisille ja Tahkolle kunnolla.
Vol. 2 siksi että vuosi-puoltoista sitten oli akilles- ja pohjevaivat jotka pilasivat pitkälti sen kauden, ja tämä on nyt toinen varsinainen fyysinen takapakki harjoittelulle mitä minulla koskaan ollut. Alkaa arvostamaan tosissaan sitä miten paljon saanut terveenä tehdä. Valitettavasti tiedän, että moni joka tätä lukee on kokenut samoja tai vastaavia asioita, ja jos ei niin tulee kokemaan, selkäongelmat ovat tänä päivänä tosi yleisiä ja koskettavat lähes jokaista jossain vaiheessa elämää.
Odotan innolla kuntoutusohjeita, ja tuleehan tämä antamaan ihan uutta suuntaa varmaan harjoittelulle, alkaa keskivartaloharjoitteet ja venyttelyt kiinnostamaan enemmän. Vaikka ei välilevynpullistuma heikoista tai jäykistä lihaksista välttämättä johdu ollenkaan. Istuma-asennot, kaikenlainen työergonomia jne. myös ratkaisevassa roolissa. Olen varma että huonossa asennossa huonoissa tuoleissa vuosien istumisellakin on merkityksensä, ja aika heikosti työnantajat ymmärtävät näiden asioiden tärkeyden päälle vieläkään. Edellisessä työpaikassa sain hissipöydän oltuani siellä 3 vuotta ja kerkesin käyttää sitä muutaman kuukauden, nyt kidun heikoilla varusteilla uudessa työpaikassa ja pyynnöt paremmista konttorikalusteista tuntuvat menevän kuuroille korville.
Viikonloppuna kerätään lisämotivaatiota katselemalla Konan mm-kisaa, ja takaan, että palaan kauteen 2016 vahvempana kuin koskaan!
Olin jo matkalla eräs aamu fyssarille, kun sain lääkäriasemalta puhelun että hän on sairaslomalla ja aika siirtyisi seuraavaan viikkoon. Otti aika lujille, koska kivut olivat ajoin ankarat ja tajusin että tälle pitää tehdä jotain nyt... siitä muutama päivä ja yö meni käytännössä ilman unta kun koski niin pirusti. Kipu säteili nyt oikeaan pakaraan voimakkaasti josta edelleen koko jalkaa pitkin jalkapöytään asti, ja lievää tunnottomuutta alkoi myös esiintymään. Seuraavana päivänä taas lääkäriin, joka kuvailun kuultuaan puhalsi pelin poikki, totesi että välilevytyrä on selviö ja passitti ortopedin kautta magneettikuvauksiin. Huomenna mennään niitä kuvia ihmettelemään ja mitä siitä eteenpäin. Lukemani mukaan n. 90% välilevytyristä paranee kuntoutuksella ajan kanssa, harva siis leikataan. Kuulemma leikkaukset kuitenkin yleistyvät, koska nykyään leikataan tähystyksellä jossa saadaan leikkaus tehtyä siististi rikkomatta mitään muuta. Toivon kuitenkin ettei sitä kohdallani tarvita.
Ajoituksellisestihan tämä on ihan ok, jos miettii urheiluharrastuksia. Tässä vaiheessa ei ole mitään hajua kauanko menee että pääsee täysipainoiseen treenaamiseen, huomenna varmasti ollaan viisaampia siinä. Kunhan edes vuodenvaihteen jälkeen pääsee jotain jo kunnolla tekemään, niin hyvä, ja silloin ehtisi harjoitella Joroisille ja Tahkolle kunnolla.
Vol. 2 siksi että vuosi-puoltoista sitten oli akilles- ja pohjevaivat jotka pilasivat pitkälti sen kauden, ja tämä on nyt toinen varsinainen fyysinen takapakki harjoittelulle mitä minulla koskaan ollut. Alkaa arvostamaan tosissaan sitä miten paljon saanut terveenä tehdä. Valitettavasti tiedän, että moni joka tätä lukee on kokenut samoja tai vastaavia asioita, ja jos ei niin tulee kokemaan, selkäongelmat ovat tänä päivänä tosi yleisiä ja koskettavat lähes jokaista jossain vaiheessa elämää.
Odotan innolla kuntoutusohjeita, ja tuleehan tämä antamaan ihan uutta suuntaa varmaan harjoittelulle, alkaa keskivartaloharjoitteet ja venyttelyt kiinnostamaan enemmän. Vaikka ei välilevynpullistuma heikoista tai jäykistä lihaksista välttämättä johdu ollenkaan. Istuma-asennot, kaikenlainen työergonomia jne. myös ratkaisevassa roolissa. Olen varma että huonossa asennossa huonoissa tuoleissa vuosien istumisellakin on merkityksensä, ja aika heikosti työnantajat ymmärtävät näiden asioiden tärkeyden päälle vieläkään. Edellisessä työpaikassa sain hissipöydän oltuani siellä 3 vuotta ja kerkesin käyttää sitä muutaman kuukauden, nyt kidun heikoilla varusteilla uudessa työpaikassa ja pyynnöt paremmista konttorikalusteista tuntuvat menevän kuuroille korville.
Viikonloppuna kerätään lisämotivaatiota katselemalla Konan mm-kisaa, ja takaan, että palaan kauteen 2016 vahvempana kuin koskaan!
Monday, 31 August 2015
Tour de Helsinki 2015
Teki mieli vetästä tämä uusiksi tänä vuonna, kerran aiemmin (2011) olen osallistunut. Tahkon puolikkaalle kerkesin kerätä jonkin verran harjoituskilsoja ja vähän sen jälkeenkin, niinpä tuntui nastalta ajatukselta osallistua TdH:iin tänä vuonna.
Olin ennen tapahtumaa hyvin epävarma millä keskivauhtitavoitteella lähtisin liikkeelle. Päätin jossain vaiheessa että 35km/h pitäisi olla ihan pässinlihaa, kuitenkin ihan ennen kisaa ajattelin lukiessani mm. fillarifoorumilta varoituksia huonosta teiden kunnosta, että pitäisikö sittenkin mennä vähän hitaammassa porukassa, ettei liian kovassa vauhdissa satu mitään. Onneksi en näin kuitenkaan tehnyt, ilmeisesti n. 30km/h ryhmässä tapahtui päivän pahin onnettomuus jonka jäljiltä vielä tätä kirjoittaessa naispyöräilijä makaa tajuttomana sairaalassa. Toivon kuten koko pyöräilijäkansa koko sielustani hänen pikaista paranemistaan.
Saattoajo 11km Karakallioon oli piinallisen hidas, ja kun päästiin vapaaseen vauhtiin oli aikalailla intoa reisissä ja jäin porukkaan jolla mentiin siellä 36-37km/h keskarilla, kunnes n. 43,5km kohdilla rysähti. Ajoin porukan keskivaiheilla vasenta reunaa, enkä ole ihan varma mitä tapahtui, mutta yksi kasaan jääneistä jonka kanssa myöhemmin jatkettiin matkaa yhdessä kertoi olleen iso monttu tiessä. Vieressäni oleva viisissäkymmenissä oleva herra ilmeisesti ajoi siihen, ja verkkokalvoilleni on jäänyt välähdyksenomaisesti kun hän olisi samalla tehnyt jotain kenties juomapullon tms. kanssa, jokatapauksessa seuraavassa kaveri on tekemässä jonkinlaista korjausliikettä, menettää pyörän hallinnan ja on luisumassa minuun joka juuri pääsen alta pois väistämällä vastaantulijoiden kaistalle (onneksi ei tullut ketään vastaan!), sitten ehdin vain huutaa taakse varoitukseksi jotain samaan aikaan, kun jo kuulen kuidun rytisevän. Aivan satumainen onni itsellä ja pysähdyin heti tien sivuun mennäkseni auttamaan tuota miestä joka makaa tiessä noituen. Löi ainakin kyynärpäänsä aika pahasti jne, oli vähän tolaltaan hetken mutta sittemmin vakuutti että pystyy jatkamaan. Siinä sai oikeasti vähän huseerata kun kaveri keräilee kännykkää ja juomapulloa tieltä vaikka sanoin että nyt sivuun, seuraava porukka tulee jo takaa... no enempiä onnettomuuksia ei tuon tähden tullut onneksi.
Täytyy sanoa että rajut on olosuhteet noilla teillä tuonkokoisella porukalla, niin huonokuntoisia on paikoin tiet. Tour de Helsinki järjestelytoimikunnan on tosissaan mietittävä reittimuutosta, ja/tai lähtöryhmien porrastusta. Ei ryhmiä ole pakko jakaa eri nopeusryhmiin, vaan laittaa vaan 5 minuuttia lähtöjen väliin ja max 100 ajajaa per ryhmä. Se tietysti edellyttänee lähtöpaikan vaihtamista nykyisen saattoajon takia. Enpä usko että kukaan laittaa pahitteeksi, ei Velodromilta lähtö ole mikään juttu muuten kun osallistujien logistiikan helppouden takia.
Takaisin kisaan, lähdin kolaripaikalta jatkamaan, siinä oli mennyt ehkä vajaa 3-4 minuuttia. Kohta perääni ampaisi toinen paikalla olleista, käytiin vähän tilannetta läpi ja todettiin että nyt pitäisi sitten päästä johonkin porukkaan tai tulee raskaat 100 km... edessämme ehkä 500m päässä oli porukka joka oli tullut meidän alkuperäisen porukan jälkeen ja paineli 35km/h tietämien keskarilla. Sanoin että kyllä me nuo otetaan aika pian kiinni, ja kaveri ehdotti että vedetään ne vuorovedoin kiinni. Näin toimittiin ja kyllä äkkiä huomattiin että aika punaisella saadaan vetää, ja menikin varmaan 5-6km ennen kun päästiin tuohon porukkaan... vaan lopulta saatiin kun saatiin, sitten olikin vähän matkaa keskityttävä että kanssa pysyy siinä hännillä kun oltiin vedetty aika max sykkeilläkin jonkin matkaa..
Pulssi tasaantui siinä sitten pikkuhiljaa ja loppumatkan pysyin hyvin porukassa, ja yllätyksekseni lopussa oli vielä hyvinkin paukkuja, ja viimeisellä kympillä millä porukka repesi aikalailla sain annettua vielä hyvin ruutia ja otettua päänahkoja. Vapaan vauhdin keskinopeus maalissa oli karvan verran alle 35km/h, pääsin siis kutakuinkin tavoitteeseeni, kaatumisepisodista ja takaa-ajosta huolimatta! JOS nyt kuitenkin ensi vuonna osallistun, on selvä että alle 4h tuo on päästävä, sitten on vaan alussa oltava oikeassa porukassa tarpeeksi etunenässä.
Olin ennen tapahtumaa hyvin epävarma millä keskivauhtitavoitteella lähtisin liikkeelle. Päätin jossain vaiheessa että 35km/h pitäisi olla ihan pässinlihaa, kuitenkin ihan ennen kisaa ajattelin lukiessani mm. fillarifoorumilta varoituksia huonosta teiden kunnosta, että pitäisikö sittenkin mennä vähän hitaammassa porukassa, ettei liian kovassa vauhdissa satu mitään. Onneksi en näin kuitenkaan tehnyt, ilmeisesti n. 30km/h ryhmässä tapahtui päivän pahin onnettomuus jonka jäljiltä vielä tätä kirjoittaessa naispyöräilijä makaa tajuttomana sairaalassa. Toivon kuten koko pyöräilijäkansa koko sielustani hänen pikaista paranemistaan.
Saattoajo 11km Karakallioon oli piinallisen hidas, ja kun päästiin vapaaseen vauhtiin oli aikalailla intoa reisissä ja jäin porukkaan jolla mentiin siellä 36-37km/h keskarilla, kunnes n. 43,5km kohdilla rysähti. Ajoin porukan keskivaiheilla vasenta reunaa, enkä ole ihan varma mitä tapahtui, mutta yksi kasaan jääneistä jonka kanssa myöhemmin jatkettiin matkaa yhdessä kertoi olleen iso monttu tiessä. Vieressäni oleva viisissäkymmenissä oleva herra ilmeisesti ajoi siihen, ja verkkokalvoilleni on jäänyt välähdyksenomaisesti kun hän olisi samalla tehnyt jotain kenties juomapullon tms. kanssa, jokatapauksessa seuraavassa kaveri on tekemässä jonkinlaista korjausliikettä, menettää pyörän hallinnan ja on luisumassa minuun joka juuri pääsen alta pois väistämällä vastaantulijoiden kaistalle (onneksi ei tullut ketään vastaan!), sitten ehdin vain huutaa taakse varoitukseksi jotain samaan aikaan, kun jo kuulen kuidun rytisevän. Aivan satumainen onni itsellä ja pysähdyin heti tien sivuun mennäkseni auttamaan tuota miestä joka makaa tiessä noituen. Löi ainakin kyynärpäänsä aika pahasti jne, oli vähän tolaltaan hetken mutta sittemmin vakuutti että pystyy jatkamaan. Siinä sai oikeasti vähän huseerata kun kaveri keräilee kännykkää ja juomapulloa tieltä vaikka sanoin että nyt sivuun, seuraava porukka tulee jo takaa... no enempiä onnettomuuksia ei tuon tähden tullut onneksi.
Täytyy sanoa että rajut on olosuhteet noilla teillä tuonkokoisella porukalla, niin huonokuntoisia on paikoin tiet. Tour de Helsinki järjestelytoimikunnan on tosissaan mietittävä reittimuutosta, ja/tai lähtöryhmien porrastusta. Ei ryhmiä ole pakko jakaa eri nopeusryhmiin, vaan laittaa vaan 5 minuuttia lähtöjen väliin ja max 100 ajajaa per ryhmä. Se tietysti edellyttänee lähtöpaikan vaihtamista nykyisen saattoajon takia. Enpä usko että kukaan laittaa pahitteeksi, ei Velodromilta lähtö ole mikään juttu muuten kun osallistujien logistiikan helppouden takia.
Takaisin kisaan, lähdin kolaripaikalta jatkamaan, siinä oli mennyt ehkä vajaa 3-4 minuuttia. Kohta perääni ampaisi toinen paikalla olleista, käytiin vähän tilannetta läpi ja todettiin että nyt pitäisi sitten päästä johonkin porukkaan tai tulee raskaat 100 km... edessämme ehkä 500m päässä oli porukka joka oli tullut meidän alkuperäisen porukan jälkeen ja paineli 35km/h tietämien keskarilla. Sanoin että kyllä me nuo otetaan aika pian kiinni, ja kaveri ehdotti että vedetään ne vuorovedoin kiinni. Näin toimittiin ja kyllä äkkiä huomattiin että aika punaisella saadaan vetää, ja menikin varmaan 5-6km ennen kun päästiin tuohon porukkaan... vaan lopulta saatiin kun saatiin, sitten olikin vähän matkaa keskityttävä että kanssa pysyy siinä hännillä kun oltiin vedetty aika max sykkeilläkin jonkin matkaa..
Pulssi tasaantui siinä sitten pikkuhiljaa ja loppumatkan pysyin hyvin porukassa, ja yllätyksekseni lopussa oli vielä hyvinkin paukkuja, ja viimeisellä kympillä millä porukka repesi aikalailla sain annettua vielä hyvin ruutia ja otettua päänahkoja. Vapaan vauhdin keskinopeus maalissa oli karvan verran alle 35km/h, pääsin siis kutakuinkin tavoitteeseeni, kaatumisepisodista ja takaa-ajosta huolimatta! JOS nyt kuitenkin ensi vuonna osallistun, on selvä että alle 4h tuo on päästävä, sitten on vaan alussa oltava oikeassa porukassa tarpeeksi etunenässä.
Thursday, 20 August 2015
Finntriathlon Tahko 2015
Tahkon puolimatka tuli ja meni, ja mukavasti sujui! Kivaa olla back in business kunnolla Suomi-triathlonissa. Tässäpä lyhyt kertaus kisaviikonlopusta.
Pari viikkoa ennen kisaa aloin miettiä majoitusta, paikallehan piti lähteä perjantaina. Vaimolta tuli kuningasidea, olemme pitkään halunneet kokeilla miltä karavaanarielämä maistuu, joten päädyin vuokraamaan meille matkailuauton pe-su. Löytyi tarpeisiimme sopiva pirssi johon mahduttiin hyvin me kaksi ja Tarmo-koira, sekä autossa oli tilava takatalli jonne mahtui fillari ja varusteita yllin kyllin. Hieno ja tähän lajiin täydellinen matkustusmuoto! Kaikki on mukana koko ajan ja täysi vapaus liikkumisen suhteen. Pelkäänpä että ennen pitkää perheestämme löytyy oma matkailuauto :)
Perjantaina livistettiin varaslähdöllä töistä ja lähdettiin puoli kahden maissa Helsingistä Tahkoa kohden. Matka on aika pitkä ja Mikkelin jälkeen oli paha ruuhka toisen kaistan ollessa suljettu, kun siihen oli ilmeisesti hajonneesta ajoneuvosta valunut runsaasti öljyä. Joten siihen meni vajaa tunti extraa mutta perillä olimme puoli yhdeksän maissa jotakuinkin, ja kerkesin hyvin hoitaa ilmoittautumisen kisakansliassa samana iltana. Siitä ajoimme yöksi parkkiin Tahkolahden p-alueelle, vaihtoalueen läheisyyteen. Aamulla oli täydellistä viedä pyörä ja vaihtopussit paikoilleen, sitten ajoimme matkailuauton ennen kun tiet menivät kiinni (täysmatkan kisa alkoi 08:00 ja tiet suljettiin suunnilleen 08:30) ylös kisakanslian edustan pysäköintialueelle. Näin olisi kisan jälkeen helppo pääst,ä ajamaan pois, kun alhaalla tiet vielä kiinni. Tästä voi toivottavasti olla vinkkiä ensi vuoteen muille karavaanareille!
Puolimatkan lähtö oli klo 11:00, ja aamusta alkaen oltiin huomattu aallokkoinen keli, joka tottakai aina vähän tutistaa punttia, vaan härkää sarvista ja veteen n. 5min ennen lähtötöräytystä. Vesi oli riittävän lämmintä, päälle 18 asteen. Uinti lähti rauhallisesti liikkeelle, pyrin olla yhtään hosumatta ja keskittyä jonkinlaisen rytmin löytymiseen aallokossa mahdollisimman nopeasti. Ja löytyihän se, tuntuma oli hidas mutta eteneminen tasaista ja helppoa, jotenkin tykkäsin tuossa aallokossa uimisesta! En tiedä miksi, tai ehkä se oli positiivinen yllätys kun se ei ollutkaan niin paha kun oli ehkä etukäteen pelännyt. Tilaakin oli vedessä hyvin, porukka ui aika leveästi joten paini oli hyvin vähäistä läpi uinnin. Jokatapauksessa aikaa meni enemmän kun odotettu, se oli melko nopeasti selvää ja vedestä ylös ajassa 38 minuuttia. Tismalleen sama kun ennätyspuolikkaalla Haugesundissa 2013, jolloin koin uinnin olevan katastrofi. Kuitenkin nyt tiesin että pyörällä tuulee, on jokunen mäki ja kalustona vaimon hitusen alimittainen maantiepyörä joten lähdin tietäen että ei ole järkeä runtata pyörää väkisin hyvään splittiin ja tuhota juoksua. Pyörä lähti ok liikkeelle mutta Polarissa oli asetukset hiukan pielessä sillä en ollut asettanut näyttöön nopeutta lainkaan. Se saattoi olla ihan hyväkin asia, olin pakotettu seuraamaan fiilistä ja sykkeitä, sekä kellosta tiesin aika tarkkaan tahdin ohittaessani huoltopisteet ja kääntöpaikat. ensimmäisen kierroksen jälkeen katsoin muistaakseni että aikaa oli mennyt pyöräosuudella 1:21, ei paras mahdollinen mutta ei huonokaan. Olo oli läpi pyörän että tein järkevää kilpailua, meno parani loppua kohden ja sain puristettua tasaisesti T2 saakka ja pyörän loppuaika 2:45, pyörä tuli lopulta olemaan vahvin osuus päivän kisassa.
Olo vaihdossa oli ok, olin nauttinut pyörällä melko runsaasti nestettä, 4 urheilujuomapullollista taisi mennä, ja 3 geeliä sekä 2 banaania. Kuitenkin juoksuun lähdössä jalat olivat tosi jumiset ja alkuaskeleista lähtien tuntui aika tuskaiselta. Minulla ollut jonkin aikaa melko pahoja alaselkävaivoja, jotka usein kuitenkin urheillessa lievittyvät, mutta kovemmassa menossa voi käydä toisinkinpäin. Pakarassa/lonkan tienoilla tosi kipeät pisteet (kenties bursiitti, ei ole vielä turkittu) ja säteilee alaselän alueelle joskus varsin ikävästi. No, tossua toisen eteen ja ennätyshaaveet oli tässä vaiheessa jo heitetty, sillä juoksun olisi pitänyt lähteä lentämällä käyntiin ja olisi tarvittu alle 1:35 juoksu ennätykseen, tiesin hyvin alussa juoksua että sitä minulta ei tänään löytyisi millään. Siispä päätin pyrkiä alun vaikeuksien yli ja kilsa kerrallaan pyrkiä rytmiin. 3-4km meni ennen kun alkoi löytyä hyvä tikkaamisen fiilis ja jopa useita selkiä vastaan! Kellotin pari tasan 5:00min kilsaa jotka olivat nopeimmat tässä kisassa, sillä sitten juoksu meni varsin aaltoilevasti, usein olin vatsapistoksen rajamailla taas, ja ensimmäisen kierroksen huoltopisteellä kävi aivan ihmeellinen asia, siellä tarjottiin suolaa ja suolakurkkuja, otin hyppysellisen ensimmäistä ja pari palaa toista, meni noin minuutti ja boom! kaikki kipu ja tuska oli poissa ja tuntui ensimmäistä kertaa hyvältä edetä! Oli siis jonkinlainen suolavajaus, ja tuo nopea suolashotti sai ilmeisesti nesteet ja energiat imeytymään verenkiertoon välittömästi tms.?
Löytyi vielä juttukaveria Staminan miehestä kenen kanssa sitten vuoroin vedettiin ja juostiin rinnan ja oli jopa orastavaa "iron waria" ilmassa :D vaan kaverilla oli sitten loppua kohden enemmän ruutia jaloissa ja karkasi minuutin niskalenkkiin :D
Itse sitten maaliin tyylikkäästi 1:50 juoksulla ja loppuajalla 5:21:04 joka olkoonkin hitain puolimatkani tähän mennessä, niin jäi upea loppufiilis, treeniä ollut tuohon aikaan nähden tosi vähän joten tyytyväisiä ollaan! Ja Tahkon puitteet kisalle olivat aivan erinomaiset, ja järjestelyt mahtavat!
Ensi vuodessa on sitten tri-hommien osalta jo katse, ja todennäköisesti #kerääkokosarja Leviä lukuunottamatta olisi silloin kalenterissa!
Pari viikkoa ennen kisaa aloin miettiä majoitusta, paikallehan piti lähteä perjantaina. Vaimolta tuli kuningasidea, olemme pitkään halunneet kokeilla miltä karavaanarielämä maistuu, joten päädyin vuokraamaan meille matkailuauton pe-su. Löytyi tarpeisiimme sopiva pirssi johon mahduttiin hyvin me kaksi ja Tarmo-koira, sekä autossa oli tilava takatalli jonne mahtui fillari ja varusteita yllin kyllin. Hieno ja tähän lajiin täydellinen matkustusmuoto! Kaikki on mukana koko ajan ja täysi vapaus liikkumisen suhteen. Pelkäänpä että ennen pitkää perheestämme löytyy oma matkailuauto :)
Perjantaina livistettiin varaslähdöllä töistä ja lähdettiin puoli kahden maissa Helsingistä Tahkoa kohden. Matka on aika pitkä ja Mikkelin jälkeen oli paha ruuhka toisen kaistan ollessa suljettu, kun siihen oli ilmeisesti hajonneesta ajoneuvosta valunut runsaasti öljyä. Joten siihen meni vajaa tunti extraa mutta perillä olimme puoli yhdeksän maissa jotakuinkin, ja kerkesin hyvin hoitaa ilmoittautumisen kisakansliassa samana iltana. Siitä ajoimme yöksi parkkiin Tahkolahden p-alueelle, vaihtoalueen läheisyyteen. Aamulla oli täydellistä viedä pyörä ja vaihtopussit paikoilleen, sitten ajoimme matkailuauton ennen kun tiet menivät kiinni (täysmatkan kisa alkoi 08:00 ja tiet suljettiin suunnilleen 08:30) ylös kisakanslian edustan pysäköintialueelle. Näin olisi kisan jälkeen helppo pääst,ä ajamaan pois, kun alhaalla tiet vielä kiinni. Tästä voi toivottavasti olla vinkkiä ensi vuoteen muille karavaanareille!
Puolimatkan lähtö oli klo 11:00, ja aamusta alkaen oltiin huomattu aallokkoinen keli, joka tottakai aina vähän tutistaa punttia, vaan härkää sarvista ja veteen n. 5min ennen lähtötöräytystä. Vesi oli riittävän lämmintä, päälle 18 asteen. Uinti lähti rauhallisesti liikkeelle, pyrin olla yhtään hosumatta ja keskittyä jonkinlaisen rytmin löytymiseen aallokossa mahdollisimman nopeasti. Ja löytyihän se, tuntuma oli hidas mutta eteneminen tasaista ja helppoa, jotenkin tykkäsin tuossa aallokossa uimisesta! En tiedä miksi, tai ehkä se oli positiivinen yllätys kun se ei ollutkaan niin paha kun oli ehkä etukäteen pelännyt. Tilaakin oli vedessä hyvin, porukka ui aika leveästi joten paini oli hyvin vähäistä läpi uinnin. Jokatapauksessa aikaa meni enemmän kun odotettu, se oli melko nopeasti selvää ja vedestä ylös ajassa 38 minuuttia. Tismalleen sama kun ennätyspuolikkaalla Haugesundissa 2013, jolloin koin uinnin olevan katastrofi. Kuitenkin nyt tiesin että pyörällä tuulee, on jokunen mäki ja kalustona vaimon hitusen alimittainen maantiepyörä joten lähdin tietäen että ei ole järkeä runtata pyörää väkisin hyvään splittiin ja tuhota juoksua. Pyörä lähti ok liikkeelle mutta Polarissa oli asetukset hiukan pielessä sillä en ollut asettanut näyttöön nopeutta lainkaan. Se saattoi olla ihan hyväkin asia, olin pakotettu seuraamaan fiilistä ja sykkeitä, sekä kellosta tiesin aika tarkkaan tahdin ohittaessani huoltopisteet ja kääntöpaikat. ensimmäisen kierroksen jälkeen katsoin muistaakseni että aikaa oli mennyt pyöräosuudella 1:21, ei paras mahdollinen mutta ei huonokaan. Olo oli läpi pyörän että tein järkevää kilpailua, meno parani loppua kohden ja sain puristettua tasaisesti T2 saakka ja pyörän loppuaika 2:45, pyörä tuli lopulta olemaan vahvin osuus päivän kisassa.
Olo vaihdossa oli ok, olin nauttinut pyörällä melko runsaasti nestettä, 4 urheilujuomapullollista taisi mennä, ja 3 geeliä sekä 2 banaania. Kuitenkin juoksuun lähdössä jalat olivat tosi jumiset ja alkuaskeleista lähtien tuntui aika tuskaiselta. Minulla ollut jonkin aikaa melko pahoja alaselkävaivoja, jotka usein kuitenkin urheillessa lievittyvät, mutta kovemmassa menossa voi käydä toisinkinpäin. Pakarassa/lonkan tienoilla tosi kipeät pisteet (kenties bursiitti, ei ole vielä turkittu) ja säteilee alaselän alueelle joskus varsin ikävästi. No, tossua toisen eteen ja ennätyshaaveet oli tässä vaiheessa jo heitetty, sillä juoksun olisi pitänyt lähteä lentämällä käyntiin ja olisi tarvittu alle 1:35 juoksu ennätykseen, tiesin hyvin alussa juoksua että sitä minulta ei tänään löytyisi millään. Siispä päätin pyrkiä alun vaikeuksien yli ja kilsa kerrallaan pyrkiä rytmiin. 3-4km meni ennen kun alkoi löytyä hyvä tikkaamisen fiilis ja jopa useita selkiä vastaan! Kellotin pari tasan 5:00min kilsaa jotka olivat nopeimmat tässä kisassa, sillä sitten juoksu meni varsin aaltoilevasti, usein olin vatsapistoksen rajamailla taas, ja ensimmäisen kierroksen huoltopisteellä kävi aivan ihmeellinen asia, siellä tarjottiin suolaa ja suolakurkkuja, otin hyppysellisen ensimmäistä ja pari palaa toista, meni noin minuutti ja boom! kaikki kipu ja tuska oli poissa ja tuntui ensimmäistä kertaa hyvältä edetä! Oli siis jonkinlainen suolavajaus, ja tuo nopea suolashotti sai ilmeisesti nesteet ja energiat imeytymään verenkiertoon välittömästi tms.?
Löytyi vielä juttukaveria Staminan miehestä kenen kanssa sitten vuoroin vedettiin ja juostiin rinnan ja oli jopa orastavaa "iron waria" ilmassa :D vaan kaverilla oli sitten loppua kohden enemmän ruutia jaloissa ja karkasi minuutin niskalenkkiin :D
Itse sitten maaliin tyylikkäästi 1:50 juoksulla ja loppuajalla 5:21:04 joka olkoonkin hitain puolimatkani tähän mennessä, niin jäi upea loppufiilis, treeniä ollut tuohon aikaan nähden tosi vähän joten tyytyväisiä ollaan! Ja Tahkon puitteet kisalle olivat aivan erinomaiset, ja järjestelyt mahtavat!
Ensi vuodessa on sitten tri-hommien osalta jo katse, ja todennäköisesti #kerääkokosarja Leviä lukuunottamatta olisi silloin kalenterissa!
Friday, 7 August 2015
Alkaa olla valmista Tahkolle
Noin 2 kuukautta sitten tein päätöksen että osallistun sittenkin tänä kesänä puolimatkan kilpailuun, ja kun Tahkon puoilkkaalle vielä oli tilaa, laitoin nimen sisään. Hiukan siis ollut kiire kuntoa rakentaa, vaan nopeaan se on sieltä saatu kaivettua sillekin tasolle jolla nyt on, joka kylläkin pieni kysymysmerkki kuitenkin. Tärkeintä ollut että treenimotivaatio tullut aika kovanakin takaisin, ja olen nauttinut liikkumisesta täysin siemauksin!
Tänään oli viimeinen kovempi treenipäivä kun uin Kuusijärvellä aamutuimaan 1900m, ja juoksin reipastahtisen kympin päälle. Olin vain tyytyväinen kun juostessa aloin toden teolla tuntemaan väsymystä kropassa, vauhdin kuitenkin ollessa alussa helposti 4:30/min alle ja lopun kilsat hyytyivät päälle tuon. Kova viikko takana, varsinkin viimeiset päivät kun keskiviikkona pyörä 82km + 6km juoksu, ja torstaina eli eilen Wattbike 40km, keskiwatit 187w ja keskinopeus 36 km/h. Tiistai oli lepo, maanantaina 14km juoksu pk2.
Viime lauantain rykäsy sujui myös loppua kohden erinomaisen nousujohteisesti, vaikkakin homma meni heti alussa plörinäksi kun uudet uimakakkulat vuosivat vettä sisään niin ettei nähnyt sitten reilun puolen matkaa melkein yhtään mitään. Erityisen tyytyväinen olen juoksuun joka meni oman kellon mukaan 22:44 joka on 4:18/km, ja siinä sai herkutella ihan loppuun asti napsien muutamia päänahkoja, joskin 150m ennen maalia harvinaisesti minut ohitti kertaalleen ohittamani henkilö, hattu päästä tsemppaukselle! Ja "tavoitteeni" selvitä alle 1:15 sprintistä tänä kesänä toteutui myös, kunto on siis hyvässä nousujohteessa.
Vaan viikon päästä sen pitäisi olla vielä paljon terävämpi, toivottavasti viikon palauttelu tuo esiin kuntopiikin, ja päästään hätyyttelemään omaa ennätystä joka on muistaakseni 4:59:36!
Tuesday, 28 July 2015
17 päivää Tahkolle
Tuonne siis puolimatkalle, edellinen yhtä pitkä suoritus onkin jo kahden vuoden takaa Ironman 70.3 Haugesund:ilta. Sopivasti kuluva ja seuraava viikko lomaa, jotka pyrin hyödyntämään treenin kannalta jotta Tahkolla olisi hyvä fiilis startata.
Tahkon profiili lienee ainakin osin kumpuileva, kuitenkin ennätyksen kimppuun lähdetään rohkeasti joka on 24 sekuntia alle 5 tuntia :) Kumpuileva se oli Norjan kisassakin, pyörällä ainakin kun taas juoksu siellä oli tasainen ja nopeahko kaupunkijuoksu.
Alkuun suurin kompastuskivi näytti tässä olevan uinti, mutta uusi märkäpuku ja muutamat avovesiuinnit on antaneet itsevarmuutta, uinnin tulisi rauhallisesti otettuna mennä samoille minuuteille kun aiemmat puolikkaat, toki mitä lähempänä 35 minuuttia ollaan sen vähemmän kiire tulee myöhemmin kisassa.
Pyörästä tuleekin mielenkiintoinen ja koko kisan kannalta melko ratkaisevassa roolissa oleva, lykkäsin nimittäin uuden tempopyörän hankintaa ensi vuodelle, (vanha tuli myytyä keväällä) ja matkaan lähden vaimon paria tuumaa liian pienellä, ei ihan kevyimmällä maantiepyörällä. Hyvä peli tuo kuitenkin on ja olemme tässä tulleet kavereiksi työmatkapyöräilyn, muutaman pitkän lenkin ja Porvoo triathlonin tiimellyksissä. Porvoossahan ilman puolivälissä heti kääntöpaikan jälkeen tullutta renkaanpuhkeamista olisi pyöräsplittini ollut hyvinkin lähellä kärkeä, joten pyörävoimaa on tullut ja välineistöstä riippumatta uskon päätyväni lähelle 2:35 aikaa, pääsisi kovempaakin mutta en taida haluta, koska pitää vielä saada ehjä juoksu loppuun.
Jos ylläolevat kutakuinkin toteutuvat jättää se juoksuun vaihtojen jälkeen aikaa n. 1:45 5h alitukseen ja oman enkan tekoon, ja sen ei pitäisi olla temppu eikä mikään, juoksu rullaa sen verran mukavasti tällä hetkellä. Ei mitään kaikkien aikojen juoksua, mutta hyvää kuitenkin.
Pienenpieni kysymysmerkki voi olla kestävyys loppuun asti, kun oikein pitkää treeniä ei ole nyt alla, ei toki puolikkaalle kai ihan mahdottomia tarvitsekaan, mutta sykkeitä on hiukan seurattava ja energiansaannin kanssa oltava hereillä. Uinnin ja pyörän energiataloudellisuus ratkaisee pelin.
Tahkolla siis nähdään!
Tahkon profiili lienee ainakin osin kumpuileva, kuitenkin ennätyksen kimppuun lähdetään rohkeasti joka on 24 sekuntia alle 5 tuntia :) Kumpuileva se oli Norjan kisassakin, pyörällä ainakin kun taas juoksu siellä oli tasainen ja nopeahko kaupunkijuoksu.
Alkuun suurin kompastuskivi näytti tässä olevan uinti, mutta uusi märkäpuku ja muutamat avovesiuinnit on antaneet itsevarmuutta, uinnin tulisi rauhallisesti otettuna mennä samoille minuuteille kun aiemmat puolikkaat, toki mitä lähempänä 35 minuuttia ollaan sen vähemmän kiire tulee myöhemmin kisassa.
Pyörästä tuleekin mielenkiintoinen ja koko kisan kannalta melko ratkaisevassa roolissa oleva, lykkäsin nimittäin uuden tempopyörän hankintaa ensi vuodelle, (vanha tuli myytyä keväällä) ja matkaan lähden vaimon paria tuumaa liian pienellä, ei ihan kevyimmällä maantiepyörällä. Hyvä peli tuo kuitenkin on ja olemme tässä tulleet kavereiksi työmatkapyöräilyn, muutaman pitkän lenkin ja Porvoo triathlonin tiimellyksissä. Porvoossahan ilman puolivälissä heti kääntöpaikan jälkeen tullutta renkaanpuhkeamista olisi pyöräsplittini ollut hyvinkin lähellä kärkeä, joten pyörävoimaa on tullut ja välineistöstä riippumatta uskon päätyväni lähelle 2:35 aikaa, pääsisi kovempaakin mutta en taida haluta, koska pitää vielä saada ehjä juoksu loppuun.
Jos ylläolevat kutakuinkin toteutuvat jättää se juoksuun vaihtojen jälkeen aikaa n. 1:45 5h alitukseen ja oman enkan tekoon, ja sen ei pitäisi olla temppu eikä mikään, juoksu rullaa sen verran mukavasti tällä hetkellä. Ei mitään kaikkien aikojen juoksua, mutta hyvää kuitenkin.
Pienenpieni kysymysmerkki voi olla kestävyys loppuun asti, kun oikein pitkää treeniä ei ole nyt alla, ei toki puolikkaalle kai ihan mahdottomia tarvitsekaan, mutta sykkeitä on hiukan seurattava ja energiansaannin kanssa oltava hereillä. Uinnin ja pyörän energiataloudellisuus ratkaisee pelin.
Tahkolla siis nähdään!
Wednesday, 24 June 2015
Kyllä roppa tietää?
Totesi Uuno jossain leffassa. Tänään tuntui ensimmäistä kertaa juostessa edes hitunen vanhaa, kun kymppi meni kohtuu vaivatta alle 50 min. Juoksukilsoja ei kauheasti ole vieläkään alla, mutta se vähä mitä on yhdessä muutaman vähän pitemmän pyörälenkin kanssa alkaa selvästi jotain tulosta tuomaan. Toivon että on kropan "tottumattomuutta" vielä, eikä vielä iän tuomaa, mutta tuntuu että palautumisaikaa tarvitsee hiukan enemmän kun ennen. Sen ehdoilla siis mennään.
Lauantaina juoksin reippaan vitosen, joka nyt ei kauhean reipas lopulta ollut kun tuntui aivan mahdottoman tukkoiselta alusta asti, varmaan edellispäivän pyöräily hiukan painoi kun ei sykkeitäkkään meinannut saada ulosmitattua millään (ks. 155), 23 minuuttia paloi tuohon. Selvästi tänään kuitenkin oli jotain palkintoa otettavissa tuosta, joten pitääpä pyrkiä yksi tuollainen reipas/kova lyhyt ottamaan viikkoon jatkossakin!
Lauantaina juoksin reippaan vitosen, joka nyt ei kauhean reipas lopulta ollut kun tuntui aivan mahdottoman tukkoiselta alusta asti, varmaan edellispäivän pyöräily hiukan painoi kun ei sykkeitäkkään meinannut saada ulosmitattua millään (ks. 155), 23 minuuttia paloi tuohon. Selvästi tänään kuitenkin oli jotain palkintoa otettavissa tuosta, joten pitääpä pyrkiä yksi tuollainen reipas/kova lyhyt ottamaan viikkoon jatkossakin!
Subscribe to:
Posts (Atom)