Rauhotutaas välillä

Niin on ollu taas haipakkaa menoa viime viikot ettei paljon blogin napsutteluun ole aikaa jäänyt. Eikä se koskaan olekaan ollut sellaista tekemistä jota "on pitänyt" tehdä tasaisin väliajoin, vaan juuri silloin kun kirjoittelun fiilis tulee. Kuten nyt. 

Elämä välillä laittaa itsestäänkin asiat ja yksilön tekemiset arvojärjestykseen. Meillä kävi läheltäpiti-tilanne kotisuomessa kun Tarmo-bullterrieripoikamme 3v meni maiskuttelemaan suureen kitaansa minun onnettoman lattialle lojumaan jättäneitä suksivoidepaperiliinoja. Käytettyjä tietysti, voiteenjäämillä ja voiteenpoistoaineilla todennäköisesti kyllästettyjä. Poika oli päiviä apaattinen eikä syönyt tai minkä söi tai joi, oksensi ulos. Röntgenissä ja kokeiden jälkeen varmistui tuo vierasesine ja leikkauspöydälle, 30cm kuolioon mennyttä suolta pois ja antibioottitippaa kaksi päivää. Olimme todella lähellä menettää rakkaan perheenjäsenen, enkä edelleenkään oikein osaa tajuta millä se taisteli ja piti itsensä hengissä ja on nyt kovaa vauhtia paranemaan päin. Nuori ja vahva koira, epäilemättä perusluonteessaan oleva ehtymätön elämänilo ja emännän ja isännän sekä ennen kaikkea uskomattoman taitavan lääkärin antama huolenpito varmasti auttoivat. Meillä ihmisillä on todella opittavaa eläimistä. Ne elävät täysillä aitoa elämää eivätkä onnekseen tajua tuon taivaallista isäntiensä typeristä arkihuolista. 

Tämä tarkoitti Suomeen lentämistä ja yötäpäivää koiran hoivaamista ja jännittämistä selviääkö. Ymmärtävä työnantaja mahdollisti etänä työskentelemisen kotoa käsin. Treenit ymmärrettävästi olivat toissijaista tässä kohtaa. Eikä ollut muutenkaan haitaksi saada lepoviikko väliin, ihan taisi kaikin puolin vaan hyvää tehdä, ei ole enää jalat jatkuvassa väsymystilassa vaan taas hiukan paremmin palautuneet...

Fillaria ei suomessa vielä ulos ole helppo viedä, kun jopa luntakin sataa näköjään vieläkin... enkä ole saanut hankittua kuljetusvälinettä jolla toisen pyörän toisin tänne, ehkä ensi viikolla. Tänään kuitenkin kävin vetämässä kunnon maastopyöräilylenkin paikallisilla kuraisilla lenkkipoluilla, samoja reittejä joita muutamia viikkoja sitten vielä hiihdettiin! Pomon lahjoittamalla syntisen painavalla vanhalla teräsrunkoisella GT:llä, johon löydettiin jostain varaston perukoilta viime viikolla kesärenkaat. Rajua hommaa, mutta aivan hulvattoman hauskaa! Kun vielä muistaa että etujarrupalat on ihan loppu... sitaatti vaimokkeen käymästä facebook-keskustelusta äsken: "meni sydän hetkeks kurkkuun ku menin yhtä alamäkee s*****n lujaa sit siel tulee jyrkkä vasen ja suoraan edessä kalliolta järveen pudotus, muistin siinä ennen mutkaa et v*** ei ollu etujarrut kunnossa, onneks taka oli ja sain jalalla vähän sladitettua" Hehee, meinas morsian et otapa rauhallisemmin taas :D ei vaan, tarkkana pitää olla eihän siitä vanhasta konkelista tiedä milloin vaikka runko katkeaa...