Translate

Sunday 21 April 2013

Hyviä uutisia ja noloja uutisia

Kummat haluatte ensin? No okei otetaan nolot. Tänään lähdin pitkälle pyörälenkille enkä ehtinyt kaupungista ulospäin kuin kuutisen kilsaa niin esitin näyttävän nolon amatöörimokan liikennevaloissa - paikallaan seisten odotin valojen vaihtumista - arvaatte loput. Yhtäkkiä tekikin mieli laittaa jlka maahan mutta tosiaan siellä polkimessahan se edelleen oli tiukasti kiinni... eikun tonttiin oikealle kyljelle, juomapullot lenteli about synkassa suomenkielisten kirosanojen kanssa ja joku kai kysyi kuinkas kävi. Eihän siinä kuinkaan käyny polveen vaan pikku ruhje. Niin ja vasen vaihtaja/jarrukahva jotenkin osittain irtosi kiinnityksestään, ajaa pystyi kuitenkin hyvin ja vaihteet toimi. Kotiin päästyäni sitten aloin "tutkimaan" tuota lähemmin tuloksella että koko helkatin kahva kädessä.. asiaa siis tulee taas viime kesänä hyväksi havaittuun huoltoon. Ei pitäisi olla kallis keikka kun vaan saavat vehkeen kiinnitettyä takaisin paikalleen, samalla saavat vaihtaa tankonauhat jotka jo puhkikuluneet. 

Sitten hyviin uutisiin - lenkki jatkui tuosta pikku episodista huolimatta ja painelin Riksveg 4:sta eli valtatie 4:sta pitkin pohjoiseen. Tie on käytännössä moottoritie tai moottoriliikennetiekö sen oikea nimi nyt on, ja sitä mukailee asvaltoitu pyörätie joka pääosin hyväkuntoista. Keli oli mukava 8-9 astetta ja aurinko paisteli. Käännyin ympäri jossain n. 55km kohdalla. Takaisin tullessa tajusin äkkiä miksi ensimmäinen puolisko oli niinkin mukavasti rullaillen tullut, nyt nimittäin tuuli vastaan vähäsen, ja vauhti tippui. Kotimatka oli myös ylämäkivoittoisempaa, ja välistä oli jo vähän tuskaista mutta pit stoppi shellillä jossa patonki ja suklaamaitojuoma naamariin antoi kaivattuja hiilareita ja tulihan se loppu sitten ihan kivasti joskin viimeiset parikymmentä kilsaa jo ihan fiilistellen, ei huvittanut rääkätä itseään taas puoleksi viikoksi ihan raadoksi. reilun 4 tuntia oltiin tien päällä ja onhan se norjalainen maaseutu jylhän kaunista. Tuskin maltan odottaa ensi sunnuntain pitkistä! 

No comments:

Post a Comment